Vanhukset ja vammaiset, jotka makaavat sängyissä tai lattioilla aliravittuina, väärin lääkittyinä ja likaisina, kykenemättöminä puolustamaan itseään mitenkään.
Alistetut tehdastyöläiset, jotka valmistavat markkinoille krääsää ja halpavaatteita mitättömällä palkalla vaarallisissa oloissa riskeeraten terveytensä ja eläen köyhyydessä.
Metsät ja suot, jotka hävitetään, joet, järvet, meret ja maaperä, jotka saastutetaan, ilmasto, joka sekoitetaan, jotta tehtaat, kaivokset ja tuotantoalueet tahkoaisivat voittoa omistajilleen.
Broilerit, siat, tarhaketut ja muut tehotuotantoeläimet, joita kasvatetaan sietämättömän ahtaasti ja virikkeettömästi ja lopuksi tapetaan ruoaksemme tai koristeeksemme.
Kaikissa näissä on kyse samasta asiasta.: ihmiset kahmivat itselleen enemmän ja enemmän rahaa häikäilemättömästi, seurauksista välittämättä. Se on niin yleistä, että siitä on tullut erottamaton osa meitä ja elämäntapaamme. Suuri osa maailman taloudellista toimintaa perustuu piittaamattomalle hyväksikäytölle.
Tällaista toimintaa on ollut aina, ja historiassa se on ollut vielä paljon pahempaa – muistamme kyllä orjat, maatyöläisten riiston, kasti- ja luokkajaot, huutolaiset ja kaikenlaisen ympäristön ja eläinten kaltoinkohtelun.
Mutta koska olemme edistyneet esimerkiksi tieteessä ja teknologiassa ja kirjoittaneet komean YK:n ihmisoikeuksien julistuksen, olemme luulleet, että olemme myös moraalisesti korkealla tasolla. Kuvittelemme kollektiivisesti, että kaikki se paha, mitä tehdään kaikkialla ympärillämme, on perusteltua, koska se ”pitää talouden rattaat pyörimässä”, on ”jonkin elinkeino”, ”luo työpaikkoja”, ”säästää” tai jotain muuta.
Mitä väliä on talouden rattaiden kolinalla ja säästöillä, jos niiden myötä arvomme ja moraalimme poljetaan rapaojaan?
Olisiko nyt käsillä aika, jolloin yhä useampi meistä pysähtyy miettimään omia tekemisiään tällä elämäntaipaleella? Miten minun toimintani vaikuttaa muihin ihmisiin ja koko luomakuntaan? Onko materiaalinen varallisuus arvokkaampi kuin tunne siitä, että olen pyrkinyt elämässäni hyvään?
Lämmittävätkö vääryydellä hankitut miljoonat todella niin paljon, että huonon omatunnon aiheuttamat vilunväristykset vaimenevat?
Monet väistävät vastuutaan sanomalla, että eivät tienneet tai että niin tekivät kaikki muutkin. Tietoa on, jos sitä suostuu ottamaan vastaan, eikä vääryys pienene sillä, että sitä tekee moni.
Kenties ihmiskunnan kollektiivinen omatunto on heräämässä. Ehkä siitä on seurauksena jotakin suurempaa kuin vaaleja edeltävä moraalipaniikki. Ehkä me emme suostu enää nielemään valheita ja kumartamaan vääriä kuninkaita.
Keisarin alastomuuden näkee entistä useampi, ja katsetta ei enää käännetä pois.
