Vaalien alla metsäkeskustelu on kiihtynyt tasaisesta ravista epäpuhtaaksi peitsiksi ja välillä ryöstölaukaksi. Eikö metsiä saa enää hakata? Mikä oikeus kenelläkään on sanoa, miten metsänomistaja omaisuuttaan käyttää? Ovatko hakkuut paras ilmastoteko? Puuthan sitovat hiiltä ilmakehästä juuri kasvaessaan, ja vanhat metsät eivät enää kasva vaan alkavat lahota ja vapauttaa hiiltä, vai miten se menee?

Entä jos lähtisimme kinastelun sijaan etsimään asioita, joista voimme kaikki olla yhtä mieltä? Sitä kautta löytäisimme ehkä linjauksia, joita metsien käytössä voi toteuttaa.

Yksimielisiä ollaan siitä, että Suomen metsiä saa ja pitääkin käyttää. Ne tuovat työtä ja tuloja – sitä enemmän, mitä pidemmälle puuainesta Suomessa jalostetaan. Puun käyttö rakentamiseen ja erilaisiin innovatiivisiin biotuotteisiin voi olla myös tärkeä osa fossiilitaloudesta luopumista ja ilmastonmuutoksen hillintää.

Kun pohditaan metsien roolia hiilinieluina, alkaa syntyä näkemysten hajontaa. Vielä kimurantimmaksi asia muuttuu, kun pohditaan kestävää hakkuumäärää. Tosiasiat ja mielipiteet alkavat sekoittua. Toiset puhuvat puuntuotannollisesta kestävyydestä, toiset ekologisesta ja ilmastollisesta kestävyydestä.

Suomi elää metsästä niin monella tavalla! Metsät tuovat leipää pöytään ja tarjoavat ravintoa niin ruumiille kuin sielullekin.

Metsien hiilinielu on tärkeä juuri nyt, kun hiiltä täytyy saada nopeasti pois ilmakehästä. Meillä ei oikein ole olemassa muuta keinoa hiilen sidontaan kuin puiden ja kasvien yhteyttäminen. Puut varastoivat hiilen itseensä ja säilyttävät sen, mikäli puuta ei esimerkiksi polteta saman tien. Hiilen vapautuminen lahoamisen kautta on hyvin hidasta, joten siitä ei tarvitse kantaa huolta. Metsien hakkaaminen ei siis ole ilmastoteko. Varsinkin turvemaan avohakkuualue on vuosikausia hiilen ja vesistövalumien lähde. Uudestaan hiilinieluksi se muuttuu vasta vuosikymmenten kuluessa.

Koska metsiä kuitenkin käytetään ja osa käytöstä on ilmastonäkökulmastakin hyödyllistä, on syytä miettiä, millainen metsänhoito olisi parasta paitsi ilmastonmuutoksen hillinnän myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Uusi uhanalaisuusselvitys paljasti, että yhä useampi suomalainen laji on vaarassa hävitä kokonaan, ja se on huolestuttava suunta. Lajien moninaisuuden kato eli ennenkuulumattoman nopeasti etenevä kuudes sukupuuttoaalto olisi otettava yhtä vakavasti kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi hyönteisten häviämisellä on arvaamattomia seurauksia luonnon herkkään tasapainoon.

Metsänhoidossa olisi järkevää siirtyä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen eli erirakenteiseen metsänhoitoon aina, kun se on esimerkiksi kasvupaikan kannalta mahdollista. Mikä parasta, jatkuva kasvatus on todettu myös metsänomistajalle tuottoisaksi, kun monet metsänhoidon työläät ja kalliit vaiheet jäävät pois ja tuottoa saadaan tasaisemmin kuin päätehakkuumenetelmällä. Jatkuvan kasvatuksen metsä säilyy metsän näköisenä ja tarjoaa elinmahdollisuuksia monille lajeille.

Metsänomistajille tulee antaa mahdollisuus saada metsistä tuloa muutenkin kuin hakkaamalla. Hänelle on korvattava se, että hän säilyttää puut pystyssä sitomassa ja varastoimassa hiiltä. Tämä rahoitus voidaan saada aikaan esimerkiksi palauttamalla leikatut suojeluvarat. Erityisesti valtion metsien hakkuumääriä tulee vähentää reilusti. Nykyiset ennätyssuuret hakkuut ulottuvat valtion mailla jopa suosituille retkeilyalueille ja suojelualueiden tuntumaan.

Puu tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta jos keitämme sen bulkkiselluksi ja myymme sen polkuhinnalla kaukomaille pehmopaperin raaka-aineeksi, arvokas omaisuutemme menetetään liian halvalla ja vahingollisin seurauksin. Puiden olisi annettava kasvaa yläharvennetussa metsässä vankaksi tukkipuuksi, jota voidaan käyttää rakentamiseen. Nykyinen tehotuotanto ei aina tuota tarpeeksi laadukasta puuainesta vaativiin tarpeisiin. Biopolttoainetta tulee tehdä tähteistä ja jätepuusta. Biotuoteinnovaatiot kuten muovia korvaava kuitu eivät vaadi valtavia määriä raaka-ainetta.

Ilmastonmuutoksen hillintä on ykkössyy, joka pakottaa tarkastelemaan vakavasti uudelleen selluteollisuuden uusia suurhankesuunnitelmia. Meillä ei ole enää paljoa aikaa saada päästöjä leikattua ja hiiltä sidottua pois ilmakehästä niin, että saamme maapallon lämpötilan nousun jarrutettua. Meidän on pyrittävä Pariisin sopimuksen tavoitteisiin samassa rintamassa muiden maiden kanssa – mieluiten jopa vähän edellä, koska pian olemme EU:n puheenjohtajamaa. Jos hävitämme hiilinieluja, vaadittavat päästövähennykset ovat mittakaavaltaan niin suuria, että niihin pyrkiminen lamaannuttaa kansantalouttamme.

Päästöt alas, nielut ylös – molemmat täytyy tehdä yhtä aikaa. Paljon parjatut Kiina ja Intia tekevät omilla saroillaan jo paljon hyvää työtä lisäämällä kasvipeitettä ja ottamalla käyttöön päästötöntä energiaa. Jos lakkaamme teettämästä siellä halpatuontiroinaamme, näiden maiden päästöt tippuvat radikaalisti.

En usko, että kukaan meistä haluaa joutua selittelemään lapsenlapsilleen, että ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuskato jäivät torjumatta, kun piti pitää tuotannon rattaat pyörimässä eikä uusia ilmastoviisaampia toimintatapoja jaksettu ottaa käyttöön. Voimme sekä suojata planeetan elinkelpoisuutta että huolehtia toimeentulosta. Nämä eivät sulje toisiaan pois, vaan synnyttävät uutta toimeliaisuutta ja monenlaista kasvua.

Lopetetaan nokittelu, väärinymmärtäminen ja kärjistäminen. Etsitään parhaita ratkaisuja nyt, niin tulevina vuosina päästään helpommalla. Keskitytään huolehtimaan tärkeimmästä: ihmisestä osana maapalloa ja sen elävää luontoa.

Kirjoittaja on vihreä metsänomistaja ja kansanedustajaehdokas, joka arvostaa uusinta tutkittua tietoa ilmastonmuutoksesta, hiilensidonnasta ja päästöjen vähentämisestä.

Etelä-Konneveden kansallispuiston lahopuuta, jota tarvitaan metsiin lisää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.