Marraskuisena lauantaina olin vienyt tyttären treeneihin Killerille ja lenkkeilin maastossa illan jo hämärtyessä. Talleilla olivat käynnissä iltapuuhat: hevoset sisään, harjausta, ruokaa, valjaiden putsausta, käytävien lakaisua. Äänten ja tuoksujen kavalkadista mieleeni tulvahtivat lämpimät muistot ja hyvänolon tunne. Ensin en tunnistanut, mikä moinen euforinen takauma oikein oli. Sitten muistin. Se oli läikehtivä työn ilo, jota lapsena koin hevostallilla.

Maalla riitti tekemistä maitotilan päivärutiinien ja vuodenkierron askareissa. Minulle mieluisimpia olivat hevoshommat. Hevoset olivat koko maailma, kaikki. Eniten niissä kiehtoi kai tunne siitä, että vaikka olin nuori ja fyysisesti hentoinen, osasin ja pärjäsin ja sain paljon aikaan omin käsin. Hevoset tottelevat ja pitävät minusta, minä valjastan ne, ajan, hoidan, ruokin, ulkoilutan, pidän karsinat ja koko tallin puhtaina. Kokemus antoi voimaa. Tulkoon vastaan mitä vain, tämän minä osaan, eikä se ole vähän.

Hevonen on upea eläin, jonka kanssa puuhastelu on voimaannuttava kokemus.

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun tuntien uurastamisen jälkeen hengähtää ja näkee, mitä sai aikaan. Siisti talli, lenkitetyt, hoidetut hevoset karsinoissaan rouskuttamassa ruokaansa. Olo on jäänyt lihasmuistiin ja syvälle hermostoon, ja samaa on oppinut aikuisenakin hakemaan työn tekemisestä. Vaikka työ olisi raskasta ja uuvuttavaa, sitä jaksaa helposti tehdä, kun tietää lopussa odottavan hyvän mielen, rauhan ja tyytyväisyyden.

Me maalla kasvaneet lapset opimme työntekoon ja siitä saatavaan ”palkkioon”, joka ei ollut rahaa. Miten saamme lähiöissä kasvaville uusille sukupolville samanlaisia kokemuksia? Pelikonsolia hakkaamalla tai kännykkää selaamalla niitä ei tule. Millaisia tuntemuksia lapsillemme jää lihasmuistiin ja hermoratojen kätköihin?

Kiitokset äidille ja isälle – joka on ollut jo kauan poutaisemmilla heinäpelloilla – että opetitte minut nauttimaan työnteosta. Se oli elämäni arvokkaimpia lahjoja, vaikka toki niitä komennuksia tuli silloin kirottua monet kerrat. Lehmien haku aamulla kello kuusi tai aiv-rehusäiliön täyttäminen ei suinkaan aina ollut niin mieluista puuhaa. Sehän kuuluu asiaan.

Lehmät eivät olleet minulle yhtä tärkeitä ja läheisiä eläimiä kuin hevoset, mutta oma viehätyksensä niissäkin on aina ollut. Tämän kuvan nautaeläin on irlantilainen.

Kiitos kaikille työnantajille, jotka palkkaatte nuoria kesätöihin ja annatte heille vastuuta ja vieläpä kiitosta heidän tekemästään työstä. Sillä on arvaamaton suuri merkitys. Jo hyvä kouluajan tet-harjoittelupaikka voi olla nuorelle elämän suuntaa avaava ja itsetuntoa vahvistava kokemus.

Meidän olisi tärkeää pitää huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus päästä hyödyntämään omaa osaamistaan tekemällä mielekästä työtä voimien mukaan. Työn puute voi olla monelle lamaannuttava kokemus.

Voltaire on sanonut: ”Työ karkottaa luotamme kolme pahaa: ikävän, paheen ja puutteen.” Kaikki työ, jota olen elämäni aikana tehnyt – psykiatrisen osaston siivoamisesta vauvanruuan pakkaamiseen – on pitänyt nuo ankeuttajat poissa.

Kiitos työlle – ja työnantajille!