Hanna Määttä

Unelma duunia

Sitä kun on ikänsä opiskellut ja tehnyt töitä, nähnyt eri paikkoja ja se hetki kun tajuat, että mikään niistä ei ole ollut sun unelmaa, niin mitä teet? Mä päätin saavutella unelmia. Nyt mulla on unelma duuni!
Olen jo yli 30 vuotias ja nyt olen tajunnut miten voin sen saavuttaa ja kuinka paljon pitää nähdä vaivaa sen eteen. Sain tilaisuuden ja tartuin siihen kyselemättä. Minulla itselläni on kotileipomo, osa-aikainen yrittäjä siis. Toinen yhtä kaistapäinen kuin minä kyseli yhteistyökumppanuutta. Hän keräsi eri alan yrittäjiä yhteen ja jos yhdessä saataisiin tehtyä jotain kivaa. Huomasin, kuinka paljon meillä onkaan yhteistä, kummatkin yhtä luovia ja pikkasen hulluja. Päätin lyöttäytyä yhteen ja pistää asiat rullaamaan. Tehdä töitä unelman eteen.
 
Näin saimme aikaan Jyväspolttarit palvelun. Rakastamme asiakaspalvelua ja haluamme toteuttaa asiakkaan toiveet ja tehdä heidät onnnelliseksi. Tämä on minun unelma duuni!
Jyväspolttarit on ajatus,  jolla helpottaa kaasojen, bestmanien ja muiden polttareita suunnittelevien työtä. Palvelu sopii joka juhlaan. Idea oli saada polttaripalveluja tarjoavat yrittäjätsekä näitä palveluja käyttävät ihmiset saman verkkosivuston alle. Jyväspolttarit.fi on useamman Jyväskylän /lähialueen yrittäjän palvelu, josta voi varata yhdestä samasta paikasta polttareihin kaikki aktiviteetit, hemmottelut sekä majoituksen. Olemme koonneet erilaisia pakettivaihtoehtoja ja niitä voidaan räätälöidä toiveiden mukaan.
 
Meidän tiimi

Tanja on koko ikänsä ollut asiakaspalvelutehtävissä ja paljon myös polttariväen kanssa tekemisissä jo useamman vuoden. Hän myös valmistuu juuri markkinointiviestinnän ammattilaiseksi ja sen tähden Jyväspolttarit idea on saatu julkistettua ja yritykset kiinnostumaan yhteistyöstä.
 

Minä luotsaan tällä hetkellä Viettelys yritystäni rautaisin ottein. Olen erittäin rempseä ja huumorintajuinen nainen ja hyvä asiakaspalvelija. Minut voi tilata myös lanseeraustilaisuuksiin, ja messutapahtumiin promoamaan sekä mut voi myös bongata muotinäytöksistä ympäri maan.
Yhdessä Tanjan kanssa luotsaamme Jyväspolttarit palvelua ja kehitämme sitä toiveidenne mukaan.
https://www.jyvaspolttarit.fi
https://www.facebook.com/jyvaspolttarit/

Nyt voin sanoa sen, että vihdoin olen tyytyväinen siihen mitä teen ja aikaa on sitä vielä kehittää. Ei tarvitse murehtia mitä jos sittenkin. Mitään en menetä, päinvastoin, saan uusia ideoita, ystäviä, yhteistyökumppaneita ja elämyksiä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*