Hanna Määttä

Plus-koon mallihaku yllätti minut positiivisesti. Mitä mallitoiminnalle kuuluu nyt?

Aloittaessani mallitoimisto projektia en odottanut mitään suuria asioita. Ajattelin edetä rauhassa ja pitkällä aikavälillä. Toisin kävi. Olen ihan ällistyneenä katsonut, kuinka hakemuksia toimistooni tulee jatkuvalla syötöllä. Hakijoista valitsin 22 mallia. Eihän resurssini ole tähän valmiit.
 
Jouduin lopettamaan mallihaun ja rauhoittamaan tilannetta. Ensimmäinen yhteinen kurssi on käyty ja toinen on tulossa. Niiden välissä pidämme O.O.T.D Jyväskylän kanssa elävä näyteikkuna tapahtuman 31.10. klo.16-17. Näyteikkuna herää eloon elävien mallinukkejen myötä. Hauska tempaus, jossa mallit saavat harjoitella poseeraamista.
Samalla viikolla meillä onkin jo ihka ensimmäinen muotinäytös, joka tuli nopealla aikataululla. Vain kaksi viikkoa aikaa on sitä suunnitella. Huh. Kenkämaailman synttäreillä Humppilassa 2.11. klo.12 ja 15 ovat näytöksemme.
 

Kuva casting-tilaisuudesta.

 
On ollut ihana huomata, kuinka hyvin plus mallit on otettu vastaan. Maailma muuttuu sittenkin, ja meidän plus ihmisten ei tarvitse enää piiloutua vaan saamme olla esimerkkinä siitä, että jokainen on kaunis ja jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Kenen muunkaan päällä ne plus koon vaatteet näyttävät hyviltä kuin meidän, jotka niitä käyttää. Me, joihin on helppo samaistua, me, joita on koon vuoksi kiusattu ja ilkuttu.
 
Mahtava nähdä kuinka paljon on kiinnostuneita ja kuinka moni on rohkea ja ylpeä itsestään.
 

Kuva koulutus-tilaisuudesta.

 
Luultavasti keväällä on uusi casting-tilaisuus. Katsotaan, miten ensi vuosi lähtee menemään ja mitä kaikkea matkalle sattuukaan. Päivätyön lisäksi tämä projekti on vienyt aikaa, joten tämä kirjoittaminen on jäänyt.
 
Kyllä tämä meininki tasoittuu ja aikaa myös kirjoittamiselle jää.
 
Kaunista viikkoa kaikille. Muistakaa Muodilla ei ole rajoja!!
 
 

Meitä saapi seurata @elegancefashionfinlad

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*