Hanna Määttä

Mitä migreeni on?

 
Suuri kysymys ja onko siihen tarkkaa vastausta? Asiasta haastattelin Jyrki Mäkelää neuropäänsäryn manuaalisen hoidon asiantuntijaa. Hän on erikoistunut neurologisten päänsärkyjen, niskan ja kaulan alueen ongelmien hoitoon Blue Bear -migreeniklinikalla.
 

Migreeni aivoperäinen neurologinen sairaus

Migreeni on kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä neurologinen sairaus, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. Koska geenien periytyminen on täysin yksilöllistä, voi migreenin ilmenemismuoto olla saman perheenkin sisällä täysin erilainen. Migreenikipu on tavallisesti jyskyttävää, kohtalaista tai kovaa. Migreenikipu voi alkaa myös lihassärkynä niskasta tai suoraan toiselta puolelta päätä. Niskan lihassärky ei ole migreenin aiheuttaja, vaan osa migreenikohtausta. Migreeni vaikuttaa koko kehon toimintaan. Kohtauksissa on eroavaisuuksia. Toiselle äänet, valo ja toisen kosketus tuntuvat pahalle, toisella taas hajut ja liike tekevät pahaa. Osa oksentaa ja ripuloi.

  • Migreeniä voidaan kutsua kameleontiksi, koska migreeni voi muuttaa muotoaan, kertoo Mäkelä. Aurallinen migreeni voi muuttua aurattomaksi ja kivun paikka vaihtelee.

Kohtaus vaikuttaa hermostoon, joka taas vaikuttaa sitä kautta koko kehoon. Keho kärsii, lihaksisto kärsii. Voimakkaan kohtauksen aikana mm. lihaksistoon tulee jännityksiä. Migreeni ei siis ole pelkkä ”paha päänsärky”, vaan paljon monimuotoisempi ja suurempi kokonaisuus, joka vaikuttaa elämäämme.
 

  • Nuorimmat asiakkaani ovat 8-vuotiaita ja hekin kärsivät niska- ja kaula alueen ongelmista. Niska- ja kaula alueen lihakset ovat heillä yhtä huonossa (jännittyneet) kunnossa kuin 10 vuotta toimistotyötä tehneellä aikuisella, Mäkelä kertoo.

 
Säännölliset kohtaukset kasvattavat lihasjännitystä, joka taas ruokkii jännityspäänsärkyä ja tämä taas lisää ongelmia kehossa. Migreenikohtaus ei siis pelkästään jää pään alueelle. Mitä enemmän kohtauksia esiintyy sitä enemmän ongelmia tulee myös muualle, oravanpyörä on valmis.
 

Onko oikean hoidon saaminen mahdotonta?

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuositasolla Euroopassa ja Amerikassa 6–8 % miehistä ja 15–18 % naisista sairastaa diagnosoitua migreeniä. Taudin diagnosointi ontuu pahasti kaikkialla maailmassa. Taudin diagnosoija ei usein näe taudin yleiskuvaa, eikä tuntemuksia oteta vakavasti. Diagnosointi helpottuu huomattavasti, kun haastatellaan asiakasta ja otetaan hänen kokemukset ja oireet vakavasti. Miksi haastatteleminen on koettu ongelmalliseksi? Haastattelussa selviä paljon asioita. Asiakas kertoo miltä tuntuu, siinä myös selviää miten migreeni vaikuttaa ihmisen terveyteen kokonaisvaltaisesti, mitä oireita on, miksi, mitä, missä.
Ovatko lääkärit oikeita henkilöitä hoitamaan migreeniä?

  • Liian usein lääkärin suhtautuminen asiakkaaseen on epäasiallinen, eikä ymmärretä sairauden kuvaa, toteaa Mäkelä.

Mäkelän asiakkaat kertovat hänelle lääkäreiden nuivasta kohtelusta ja osaamattomuudesta hoitaa migreeniä. Pelkkä lääkkeiden syöminen ei poista itse ongelmaa. Joillakin se voi lievittää ja auttaa kohtauksen tullessa, mutta todellinen migreenin aiheuttaja ei poistu. Ei lääkinnällisistä keinoista ei kerrota eikä suositella, vaan asiakas saa itse yrittää hakea lisätietoa vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä. Mäkelä hyvä ystävä, Amerikkalainen neurofysiologi Mark Saxe, joka on myös itse migreenikko, on sanonut useita kertoja näin, “eivät lääkärit osaa hoitaa migreeniä.”
 

Hormonaalinen kierto

Migreenin suurempi esiintyminen naisilla johtuu siitä, että naisten hormonikierto on yksi tavallisimpia migreeniä laukaisevia tekijöitä. WHO:n tietojen mukaan migreeni on yleisempi kuin tavalliset sairaudet, kuten diabetes ja astma.
 

Aurallinen vai auraton

Auraa on vain 10–15 %:lla migreeniä sairastavista. Aurallisessa migreenissä oireina voi olla näkö-oireet kuten sahalaidat, pilkut näkökentässä, osa näöstä häviää tai näkö voi lähteä kokonaan. Oireet eivät yleensä kestä pitkään. Pahimmillaan auraoire voi sokeuttaa puoleksi tunniksi. Osalla ihmisistä kohtaus jää aura oireeseen, kipua ei välttämättä tule lainkaan. Aura oireet häiritsevät arkea yhtä lailla kuin kipukin. Hetkellinen näön menetys estää arjen askareiden tekemisen. Aurat invalidisoi ihmisen. Puheen tuottokyvyn menetys ja toispuoleiset halvausoireet ovat vakava ongelma.
Aurattomassa migreenissä kipu voi yllättää hetkessä. Tässä tapauksessa kipu ei anna ennakkovaroitusta. Aistit herkistyvät ja kipu on yleensä toispuoleista.
 

Hemicrania

Hermicrania, eli migreeni, nimenä viittaa toispuoleisuuteen. Kohtauksen aikana kipu voi vaihtaa paikkaa. Kohtaus kestää muutamasta minuutista, kahteen tuntiin, päiviin ja jopa viikkoihin. Kun päänsärky jää ns. jumitus tilaan silloin kivun taso ei ole lamaannuttava, mutta silti arkea häiritsevä. Jo alle kouluikäiset käyttävät paljon tabletteja, puhelimia, jotka ruokkivat niska-hartiaseudun ongelmia. Opiskelijat ja työelämässä olevat kärsivät staattisesta jännitystilasta. Tämä toimii ponnistuslautana myös migreenikohtauksille provosoivasti, jos alla on jo entuudestaan taipumus migreenille.

  • 3-4 kohtausta/kk tuottaa jo paljon ongelmia kehoon ja ruokkii migreenin kroonistumista, selventää Mäkelä.

Jos näihin kohtauksiin ei saa ajoissa oikeanlaista apua, ongelmat vain kasvavat ja ruokkivat toisiaan. Kivun kierre on valmis. Migreeni on krooninen, jos kohtauksia esiintyy 15 kohtausta kuukaudessa 3 kuukauden aikana. Tällöin voidaan puhua kroonisesta migreenistä.
 

Migreenin terveyshaittojen lisäksi tulee sosioekonomiset haitat

Riittämätön hoito johtaa sairaspoissaoloihin, työpaikalla ja kouluissa. 40-50 % ovat tyytymättömiä saamaansa  ”hoitoon”. Kun taudin kuvaa ei oteta tosissaan, miten sitä voisikaan hoitaa oikein? Välinpitämättömyys sairautta kohtaan, nostetaan niin sanotusti kädet pystyyn. Asiassa päästään helpolla, kun annetaan lääkeresepti. Se on laiha lohtu kovan kivun kanssa elävälle migreeniä sairastavalle. Pitkät poissaolot tulevat yhteiskunnalle kalliiksi pidemmän päälle. Migreeniä sairastavien ihmisten sosiaalinen elämä kärsii, yhteiskunnallinen vaikutus ja muut lisääntyvät ongelmat kukoistavat huonon hoidon vuoksi. Onneksi on olemassa alan asiantuntijoita, jotka tekevät asian eteen huikeasti töitä, kuten haastattelemani Jyrki Mäkelä.
Älkää antako kivulle valtaa. Oikealla hoidolla saat arkeen helpotusta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*