Hanna Määttä

Migreenin moninaiset oireet

Puhutaan aurallisesta ja aurattomasta migreenistä. Mitä eroa niillä on? Onko minulla aivoinfarkti vai migreenikohtaus? Asiasta keskustelin neuropäänsäryn manuaalisen hoidon asiantuntijan Jyrki Mäkelän kanssa. Migreenikohtaus voi olla hyvinkin pelottava kokemus ennen diagnoosin saamista.
 

Auraton migreeni

Migreenikohtaus alkaa monesti ilman ennakkovaroitusta, salamannopeasti. Joissakin tapauksissa ennen kohtausta voi olla makean himo tai tekee mieli ruokaa. Myös viileät raajat, vatsan tunteminen oudolta ovat osa ennakkovaroitusta. Emme kuitenkaan oireiden tullessa ajattele migreenikohtauksen tulemista.
-Oireet voivat vaihdella samalla ihmisellä, kertoo Mäkelä. Voit olla myös pahoinvoiva ennen kohtausta.
Oksettava olo ilman oksentamista, valonarkuus silmissä, hajuherkkyys ovat migreenikolle tuttuja tunteita.
Usein yksi aisti herkistyy tajuttomiin sfääreihin. Hajuherkkyydessä voi pahimmillaan haistaa ihan kaiken todella voimakkaasti, valoherkkyydessä kaikki valo sattuu silmiin, kosketusherkkyydessä kosketus tuntuu todella pahalle, jopa pipon päähän laittaminen päähän voi tuntua pahalta.
Totutulla oikealla ruokailurytmilläkin on merkitys migreenikohtaukseen.
-Eräs migreenikohtaus omalla kohdallani sattui pitkän, 13 h, työpäivän jälkeen kotiin mennessä. Lounaseväät olivat unohtuneet kotiin ja ajattelin napata leivän ja teen, joita on yleensä töissä tarjolla. No tällä kertaa mitään syötävää ei ollutkaan työpaikan jääkaapissa. Matkalla kotiin junassa se sitten iski, ääniyliherkkyys migreenikohtauksella. Takanani oli kaksi miestä, jotka keskustelivat normaaliin äänensävyyn. Yleensä se ei olisi haitannut mitään, mutta nyt hermot kiristyivät jo pienestäkin äänestä. Pistin silmät kiinni ja odotin matkan päättymistä. Kotona sitten hoidin kohtauksen pois häiritsemästä toteaa Mäkelä.
 
Ajoittaiset oireet kuten oksentelu, ripulointi tai molemmat ovat elimistöä kuormittavia. Oksennusrefleksi pitkittää kohtausta, koska elimistö kuivuu eikä ruoka ja neste pysy sisällä. Rajuista oireista kärsii koko elimistö. Nämä myös rajoittavat normaalia elämää.
 

Aurallinen migreeni

Monella ovat itse auraoireet suurempi ongelma kuin kipu. Auraoireesiin kuuluu mm. sahalaidat ja pilkut näkökentässä, osittainen tai kokonainen näön menetys, toispuoleinen halvaus, puheentuoton ongelmat.
-Eräs asiakkaani menetti näön kokonaan 30 minuutiksi kesken kävelyn keskustassa. Näin hänelle on käynyt monesti, joten hän osasi tyynen rauhallisena odottaa auraoireen poistumista, selventää Mäkelä.
Sokeus on merkittävä ongelma arjessa, se lamauttaa täysin. Toispuoleisessa halvauksessa pystyy vielä, jotenkuten toimimaan. Toispuoleiset halvausoireet yhdessä puheentuottokyvyn häiriintymisen kanssa  voivat myös aiheuttaa pelkoa, kun et yhtäkkiä pystykään kommunikoimaan normaalisti. Tämä onkin yksi yleisimmistä oireista. Kaikkia oireita voi esiintyä samalla ihmisellä ja ne voivat vaihdella kohtauksissa.
 

Migreeni on aivoperäinen neurologinen tauti, johon liittyy verenkierron häiriö, kipua välittävien hermoratojen herkistyminen (käytännössä ovat tulehdustilassa) ja viestiliikenteen epänormaali toiminta(hermot vievät kehossa käskyt). Silloin myös keskittymiskyky laskee, ajatuskatkoja esiintyy. Lapsilla ja nuorilla vaikuttavat myös oppimiseen. On tärkeää saada migreeni haltuun ennen suurempia ongelmia. Kohtaukset aiheuttavat pitkäaikaisia ongelmia kuten sairauspoissaoloja.
 

Kyllä se siitä, kun olet 65 vuotias

Monelta lääkäriltä kuulee lauseen, kyllä se siitä helpottaa, kunhan olet yli 60-vuotias. Mitä sellaisella potaska tiedolla tekee 20 vuotias nuori jolla on koulutus ja työura edessäpäin ja niistä pitäisi selviytyä kunnialla. Ei tuo ”tieto” helpota siinä vaiheessa.
-Minulla on ollut runsaasti yli 70 vuotiaita asiakkaita joilla on migreeni. Yleensä siinä iässä migreeni on helppohoitoinen, jos se ei ole kroonistunut. joillakin käy vain hyvä flaksi, jos hormonaalisten muutosten myötä migreenikohtaukset ovat laimenneet ja jääneet pois, selventää Mäkelä.
Ei migreeni vain häviä yhtä-äkkiä jonnekin. Se voi muuttaa muotoaan. Ei kukaan voi sanoa kiveen hakatusti, että ei ole enää 65 vuoden jälkeen migreeniä.
 

Kuolemanpelko

Auralliseen migreeniin liittyy hyvin vahvasti myös kuolemanpelko. Ennen diagnoosin saamista oireet ovat hyvin pelottavia, kun ei tiedä mistä oikein on kysymys. Jos et pysty puhumaan, näkemään, halvaannut toispuoleisesti, kyllähän siinä säikähtää. Epätietoisuus tapahtuneesta aiheuttaa pelkotiloja. Nopea ja oikea diagnosointi helpottaa henkisesti elämää. Myös tieto jo tulevista kohtauksista aiheuttaa monille migreeniä sairastaville pelkoa ja stressiä, jotka taas ruokkivat migreeniä. Monella migreeni tulee juuri tiettyinä päivinä ja jopa tiettyyn aikaan. Tämä vaikuttaa normaaliin arkeen ja henkilön psyykkeeseen.
-Inhottava tauti ja äärimmäisen kivulias. Millaisia hoitokokemuksia voimme antaa asiakkaillemme? Ympäristön on oltava miellyttävä, helppo tulla ja asiakaslähtöiset ammattilaiset hoitamassa ihmistä. Meillä on dream team, mahtavat ammattilaiset, joiden kanssa on hauskaa tehdä töitä ja asiakkaiden on mukava tulla saamaan apua, kertoo Mäkelä.
 
Ymmärrä kipu ja mistä se tulee. Apu löytyy läheltä. Älä anna kivulle valtaa!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*