Minusta on hienoa, että yrittäjät pitävät asiakkaistaan huolta ja muistavat heitä erilaisilla tavoilla. Asiakkaita kannattaa pitää arvossa. Hyvällä asiakaspalvelulla ja asiakkaita kuuntelemalla ja toimintaa muuttamalla sen mukaan pidetään vanhat asiakkaat ja saadaan uusia.
Hypoxi Jyväskylä hoitaa työnsä hyvin. Viime vuonna järjestettiin 5-vuotis syntymäpäivät ja lauantaina oli asiakasiltama. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja juomaa.
Ruoka oli maittavaa ja terveellistä.
Minusta kala on ihan parasta. Voisin sitä syödä joka ikinen päivä.
Meitä viihdytti komia kaksikko Kari Tyni ja Olli Kivistö duo musiikillaan.
Vau mikä yllätys tämä duo olikaan. He pitivät tunnelman katossa.
Duo sai niin vanhan kuin nuorenkin liikkeelle. Taisin muutamat tanssi muuvit nähdä.
Kyselin siinä illan aikaan muutamilta asiakkailta mitä mieltä he ovat olleet Hypoxista.
Pariskunta Arja ja Pekka
Arja sai Hypoxista vinkin tyttärensä kautta. Hän on käynyt 12 kerran hoitojakson ja saamansa tarjouskupongin aikoo käyttää lähiaikoina.
-Lähden yleensä kaikkeen mukaan, sanoi Arja. Hyvin tyytyväinen olen tuloksiin. Senttejä on lähtenyt joka puolelta.
Pariskunta on ollut naimisissa 50 vuotta ja he tekevät kaiken yhdessä. Pekasta on tulossa Hypoxi Jyväskylän asiakas Arjan houkuttelemana.
-Tämä on niin rentouttavaa. Luen kirjoja ja lehtiä treenin aikana, kertoo Arja.
Milla
-En ole kokeillut vielä. Tulin asiakasiltaan tutustumaan tähän paikkaan, sanoo Milla.
Hän on tutustunut menetelmiin jo 5 vuotta sitten netissä. Vuosi sitten hän näki facebookissa Hypoxi Jyväskylän postauksen ja innostui asiasta uudelleen. Kovan luokan yrittäjänä ei aika tahdo riittää ylimääräiseen. Millan kollega kertoi, että Millalla on Suomen laadukkain kotihoito yritys. Hän on ollut yrittäjänä jo 20-vuotta. Aikaa on riittänyt avantouintiin ja moottoripyöräilyyn. Innolla hän on lähdössä Hypoxin maailmaan ja kohti parempaa hyvinvointia.
Marja-Liisa
-Katsoin televisiosta aikoinaan Jutta ja superdieetit ohjelmaa ja siinä näin heidän käyttävän Hypoxi menetelmää. Siitä sain kipinän tulla tänne, kertoo Marja-Liisa.
Marja-Liisa googletti ohjelman innoittamana tietoa netin kautta.
-Kun teen jotain tai ryhdyn johonkin minulla, täytyy olla asialle teoreettinen pohja, sanoo Marja-Liisa. Hypoxissa olen käynyt ensimmäisen kerran vuonna 2015.
Liikunta, ravinto ja Hypoxin yhteisvaikutus on vakuuttanut Marja-Liisan. Hän on käynyt ylläpitohoidoissa ja on tyytyväinen saamiinsa tuloksiin.
Tiina
-Kävin 12 kerran hoito jaksolla ja rasvaa poistui elimistöstäni. Tykkäsin hoidosta kovasti. Tästä saa buustia treeneihin ja hyvän alkusysäyksen lähteä treenaamaan. Henkilökunta on ihana. Täällä on mukava käydä. Saan kaiken tiedon tarvittaessa. Uskon, että tämä on enemmän meidän naisten juttu, kertoi Tiina.
Pariskunnan haastattelu, nainen 57 vuotta ja mies 65 vuotta
-Olemme käyneet 12 kerran yhdistelmä jakson ja nyt olemme ylläpito jaksolla. Olemme kiinteytyneet ja saaneet sysäyksen liikkumaan. Paino on kummallakin pudonnut ja rasvaprosentti pienentynyt. Mieheltäni on lähtenyt -7 cm vyötäröltä ja itseltäni -4 cm. Tulokset puhuvat puolestaan. Käyminen täällä on hyvin terapeuttista. Hermopinteeni säryt ovat vähentyneet huomattavasti. Henkilökunta on mukava ja helposti lähestyttävä.
Kiitos svengaavasta illasta ja viihtyisästä tunnelmasta.