Tänään suuria tunteita on aiheuttanut turvetoimijoiden mielenosoitus Helsingissä – sekä hyvässä että pahassa. Osa kokee, että nyt ollaan oikealla ja tärkeällä asialla puhumassa järkeä, näyttämässä joukkovoimaa päättäjille. Osa ihmettelee alan toimijoiden kiittämättömyyttä hallituksen taloussovussa saatuihin avustuksiin, sekä arvostelee ilmaston kannalta haitallisen toiminnan puolustamista ja väitteitä turpeen uusiutuvuudesta.
Minä ymmärrän hyvin huolen ja ahdistuksen turvealalla. Se on peruuttamattomasti auringonlaskun ala, jolla on edessään varsin rivakka hiipuminen. Siinä ei ole edes kysymys nykyisestä hallituksesta – pitkä poliittinen linja, jota kaikki ovat vuorollaan olleet eduskunnassa edistämässä, vie vahvasti tähän suuntaan. Ja se on oikein!
Suomen, Euroopan ja maailman pyrkiessä saamaan päästöt kestävälle tasolle turve on niitä energiamuotoja, joilla ei käytännössä ole tulevaisuutta. Sitä tämän viikon tukipaketti ei muuta – eikä sen ole tarkoituskaan muuttaa.
Me tiedämme turve-elinkeinojen ympäristövaikutukset mm. polton päästöjen ja vesistöjen osalta. Tiedämme myös, kuinka verrattaen pienestä toimialasta on kysymys – näiden tietojen valossa on helppo varsin suorasukaisesti todeta, että on hyvä, että päästökaupan myötä tämä bisnes kuolee pois ja toivoa, että alan yrittäjät ja työntekijät löytävät työtä muualta. Eikä siinä, että aika ajaa jonkin toimialan ylitse, ole mitään uutta ja ihmeellistä: esimerkiksi digitalisaatio ja automaatio ovat poistaneet tarpeen useille ammateille.
Inhimillisellä tasolla asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Monella kysymys on toimeentulosta, investoinneista, omaisuudesta ja isosti myös identiteetistä. Hyvässä ja pahassa todella moni meistä rakentaa omaa identiteettiään voimakkasti työnsä kautta. Kun tämä identiteetti on uhattuna, täysin luonnollista on vetäytyä siilipuolustukseen. Turvealan laskeva trendi ja tämän prosessin väistämätön lopputulos eivät tietenkään ole ilmestyneet hetkessä – joten perustellusti voi toki kysyä, että eivätkö nämä ihmiset ole tehneet huonoja valintoja ammatin ja investointien suhteen? Selvästikin ovat. Ammatinvalinta on myös yksi niistä asioista joiden suhteen ei todellakaan olla aina rationaalisia ja se on ihan ok. Omassakin lähipiirissäni on useita henkilöitä jotka ovat jälkikäteen todenneet, että alkuperäinen ammatinvalinta ei ollut paras mahdollinen – ja se on täysin ok. Alanvaihto ja uusien mahdollisuuksien löytäminen ei myöskään ole kovinkaan usein helppoa ja kivutonta, etenkään kasvukeskusten ulkopuolella.
Osa poliitikoista ja puolueista kantaa myös huomattavaa vastuuta tästä: vaikka merkit siitä, että ala tulee ilmastotoimien myötä hiipumaan ovat olleet nähtävillä jo pitkää,n on myös vaikutusvaltaa haettu lupaamalla puolustaa elinkeinoa ja alaa mahdollisimman pitkään. Ihmiset usein näkevät mitä haluavat nähdä – ja jos olet halunnut nähdä mahdollisuuden sille, että vastoin kaikkia ennusmerkkejä sinun alallasi olisi tulevaisuus, siihen on valitettavasti kyllä syötteitä ollut tarjolla poliittisissa puheissa.
Tarkoittaako tämä, että meidän pitäisi pelastaa turveala? Ei tietenkään, eikä se todennäköisesti olisi edes mahdollista. Mutta meidän kannattaa myös pyrkiä ymmärtämään ihmisiä, joille tämä asia on vaikea, raskas ja henkilökohtainen. Ilmastovaikutuksiltaan riihen uusi turvealan paketti on todennäköisesti varsin pieni. Se onko kysymyksessä lähinnä symbolinen ele vai oikeasti fiksua politiikkaa, pohjaa keskeiseen kysymykseen: mihin rahat kohdennetaan? Mikäli painopiste on sellaisissa toimissa, jolla alan siirtymästä voidaan tehdä inhimillisempi, kysymys voi olla aidosti fiksusta ratkaisusta.
Meillä ja muualla tarvitaan tehokkaita ja nopeita toimia ilmastonmuutosta vastaan, mutta demokratiassa se onnistuu vain enemmistön tuella. Myös tämän realiteetin takia tarvitsemme tehokasta, mutta inhimillistä ilmastopolitiikkaa.
