Arto Lampila

Aika kehua kollegaa

Viime viikolla huvittuneita reaktioita keräsi juttu, josssa Seinäjoella, Nurmossa, Peräseinäjoella, Ylistarossa, Isokyrössä ja Ilmajoella ilmestyvä Seinäjokinen lyttäsi päätoimittajan vaimoa ja paria muuta poikkeusta lukuunottamatta kaikki seinäjoen valtuutetut. Miellyttävänä vastareaktiona tähän on nähty kirjoituksia joissa on myös positiiviseen sävyyn muistettu valtuutettuja. Tähän trendiin ajattelin itsekin lähteä mukaan – eli tässä kirjoituksessa haluan kehua muutamia hyviä kollegoita Jyväskylän valtuustosta.
  • Jaakko Selin (kok)
    • Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana Jaakko on tehnyt älyttömän tärkeää työtä lautakunnan toiminnan kehittämisessä. Vaikka tarkastuslautakunta ei ole muiden lautakuntien kaltainen vallankäyttäjä kaupungin talousarvion tai toiminnan ohjauksen näkökulmasta se on vähintään yhtä tärkeä osa kaupungin toiminnan kehittämistä. Realistinen tilannekuva ja päätöksien toteutumisen seuranta ovat tärkeää työtä, ja on hienoa että Jaakko on omalta osaltaan uudistanut ja terävöittänyt tätä toimintaa.
  • Touko Aalto (vihr)
    • Toukon valtuuston kokouksissa käyttämissä puheenvuoroissa näkyy aito halu käydä keskustelua. Puheenvuorot eivät ole ennen kokousta loppuun asti kirjoitettuja ja suoraan paperista luettuja julistuksia vaan aidosti ottavat kantaa ja vuorovaikuttavat muiden puheenvuorojen kanssa. Toukon sanomana ”hyvällä idealla ei ole puoluekirjaa” ei jää vaalisloganiksi vaan aidosti kuvaa asennetta politiikan tekemiseen.
  • Kauko Isomäki (ps)
    • Kaukolla on erittäin rehti ja suorapuheinen ote yhteistoimintaan valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa. Hankalassa paikassa uskaltaa myös sanoa että ei tiedä tai että ei ole varma jostain – ja se jos mikä on kunnioitettavaa pitkän linjan poliitikossa.
  • Irma Hirsjärvi (vas)
    • Irma on vanhoja tuttuja scifijuttujen ja Finncon -kuvioiden parista – jos kaipaat hyviä lukuvinkkejä jännästä kirjallisuudesta kannattaa kysyä Ipalta. Irma on niitä valtuutettuja joiden kanssa en aina voi olla samaa mieltä asiakysymyksistä, mutta voin aina kunnioittaa sitä, kuinka järjestelmällisesti hän puolustaa tärkeinä pitämiään asioita.
  • Marika Visakorpi (kd)
    • Marikan asiantuntemusta ja näkemystä kunnioitetaan yli puoluerajojen. Tämän syksyn talousarvioprosessin osalta Marika oli isossa roolissa siinä että valtuusto päätyi yksimielisesti  että osingonnostamista JVA:sta ei tehdä mahdolliseksi.
  • Johanna Karjula (kesk)
    • Johannan kanssa olen päässyt työskentelemään itselleni erityisen rakkaan teeman, nuorten palveluiden kehittämisen, parissa. Asiantuntemus sekä työllisyyspalveluiden parissa tehdyn työn että kaupunginhallituksen työskentelyn kautta näkyvät tässä kehittämistyössä.
  • Katja Isomöttönen (kok)
    • Katja on rakentava toimija jonka kanssa on helppo tehdä yhteistyötä. Katja on aina valmis neuvottelemaan ja rakentamaan yhteistä tilannekuvaa ja arvostaa järkevän kompromissin poliittisen teatterin edelle. Kauden alkupuoliskon viereisellä paikalla valtuustosalissa istunut Katja oli myös erittäin avulias valtuuston toimintakultuuriin ja rutiineihin opetellessani.
  • Meri Lumela (vihr)
    • Merillä on kaupunginhallituksen puheenjohtajana ollut koko kauden ajan iso rooli hyvän keskusteluilmapiirin rakentamisessa valtuustoryhmien yhteistoimintaan. Paikallispolitiikassa meno on usein paljon rakentavampaa kuin millaisen kuvan politiikasta saattaa saada eduskuntauutisointia seuraamalla – mutta sekään ei ole itsestäänselvyys, rakentava toimintakultuuri vaatii fasilitointia ja tämän Meri on hoitanut erinomaisesti.
  • Riitta Mäkinen (sd)
    • Hankalissakin tilanteissa Riitta on kärsivälisesti ja tarkkanäköisesti etsinyt valtuustolle yhteistä tietä eteenpäin. Erityisen ison kiitoksen Riitta ansaitsee rauhallisesta ja sujuvasta kokousten johtamisesta valtuuston siirryttyä etäkokouksiin koronan myötä.
Loppuun todettakoon, että valtuutettujen toimintaa voi ja kannattaa asiasta myös kritisoida – tai vielä parempaa: Ensi keväänä juuri sinulla on mahdollisuus hakea mukaan oman kuntasi valtuustoon näyttämään miten hommat hoidetaan. Yksittäisten poliitikkojen tai puolueiden välistä nokittelua seuratessa kannattaa kuitenkin muistaa, että yksittäinen valtuutettu – tai edes puolue – ei Jyväskylässäkään saa juuri mitään aikaan vaan todelliset teot tehdään laajalla yhteistyöllä. Ja tätä yhteistyön kulttuuria kannattaa rakentaa ja vaalia myös tulevalla valtuustokaudella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*