Viime keväänä peruskoulunsa päätti 56 000 nuorta, joista 97 % sai opiskelupaikan (Opetushallitus). Ilman opiskelupaikkaa jääneiden joukossa on paljon kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetusta lapsista vain alle puolet suorittaa joko ylioppilastutkinnon tai ammattikoulun. Kaikkein todennäköisimmin tutkinto jäi suorittamatta niiltä, jotka sijoitettiin kodin ulkopuolelle ensimmäisen kerran teini-iässä. Ennen teini-ikää sijoitetut suorittivat tutkinnon jonkin verran useammin, mutta silti selvästi harvemmin kuin muut saman ikäiset nuoret.

Perhehoitoliitto korostaa, että keskeisin sijoitetun nuoren kouluttautumista tukeva tekijä on nuoren asioihin perehtynyt, pysyvä sosiaalityöntekijä, jolla on aikaa nuorelle ja hänen elämäntilanteensa pohtimiselle.

Perhehoitoliiton lasten ja nuorten perhehoidon kehittämispäällikkö Anu Lehtosaaren mukaan nuorelle tulee laatia kokonaisvaltainen, pitkän aikavälin suunnitelma tuesta, joka kattaa myös nuoren koulunkäynnin ja jatkuu nuoren jälkihuollon ajan. Sosiaalityöntekijän kokonaisnäkemys nuoren tilanteesta saattaa parhaimmillaan myös estää sijoitusten pirstaloitumista.

Myös Lastensuojelun keskusliiton maanantaina 20.8.2018 julkaisemasta selvityksestä käy ilmi, että 79 % sosiaalityöntekijöistä kaipaa erityisesti enemmän aikaa lasten tapaamiseen. Tämä on myös lastensuojelun asiakkaana olevien lasten ja nuorten toive.

Toiseksi kuntien tulisi satsata sijoitettujen nuorten jälkihuoltoon, jonka toteuttamisessa on nykyisin suurta kuntakohtaista vaihtelua. Monesti perhesijoitus päättyy nuoren täyttäessä 18 vuotta ja nuori siirtyy jälkihuoltoon. Itsenäistyminen vie nuoren voimavaroja, kun elämään tulee paljon uusia vastuita ja opittavaa.

– Sijoituksen tarkoitushan on mahdollistaa lapselle ja nuorelle tavanomainen lapsuus. Siihen kuuluu myös se, että lapset asuvat vanhempiensa luona niin kauan kuin on tarpeen. Tuttujen ja turvallisten aikuisten, esimerkiksi sijaisvanhempien tuki nuoren itsenäistymisen aikana varmistaa osaltaan sen, että nuoren voimavarat riittävät myös opiskeluun, korostaa Lehtosaari.

– Sijaisperheessäni koulutusta ei pidetty kaikkein tärkeimpänä asiana, mutta siihen kannustettiin. Minulle tärkeintä oli, että sain yläasteella yhteishaun aikaan itse miettiä, mitä lähden opiskelemaan. Istuimme oikeasti yhdessä koneen ääreen ja etsimme, mitä koulutuksia omalta paikkakunnalta löytyi, kertoo sijaisperheessä kasvanut Roosa.

Sekä sosiaalityöntekijöiden mahdollisuudessa perehtyä sijoitetun nuoren tilanteeseen että jälkihuoltoon satsaamisessa on kysymys rahasta. Vuoden 2019 valtion talousarvioon valtiovarainministeriö ehdottaa kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen 181 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2018 varsinaisessa talousarviossa. Tätä perustellaan muun muassa kuntien ja valtion välisillä kustannusjaoilla, kuntien tehtävien vähentämisellä sekä esimerkiksi hallitusohjelman toimenpiteillä perhe- ja omaishoidon kehittämiseksi, josta syntyy säästöjä.

Perhehoitoliitto haluaa, että budjettiriihessä varmistetaan taloudelliset edellytykset sille, että sosiaalityöntekijöillä on aikaa ja myös rahaa tehdä yksilöllisiä, lapsen ja nuoren edun mukaisia ratkaisuja. Vain sillä nykytilanteeseen voidaan vaikuttaa.

Aila Paloniemi, kansanedustaja (kesk.), Perhehoitoliiton puheenjohtaja