Olen ollut ehdokkaana eduskuntavaaleissa nyt kolme kertaa ja jokaisella vaalilla on ollut omat erityispiirteensä. Kahdeksan vuotta sitten se erikoisuus oli se, että suomalaisten ykköshuolena oli Kreikan talous. Takuuksien ja vakuuksien sekä piikin kiinni laittajien lupauksiin uskottiin.

Vuoden 2015 vaaleissa ykköspuheenaihe oli työ ja talous. Suomea laitettiin kuntoon yhdellä pahimmista politiikan korvamatokappaleista.

Näissä eduskuntavaaleissa se erikoisuus on ainakin tähän mennessä ollut se, että nyt keskustelu taloudesta ja työllisyydestä on ollut poikkeuksellisen vaimeaa tai jopa vähättelevää. Osoitus tästä oli pääministeriehdokas Rinteen kommentti, jonka mukaan hän ei ”hyväksy enää sellaista ajattelua, että kamreeri tulee ja sanoo, mihin rahat riittävät, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata.” Ikään kuin talous voisi olla tykkäämisasia. Ei se näin mene. Ja pahinta tässä on se, että tätä pitää olla opettamassa mahdolliselle, tulevalle pääministerille.

Itse pelkäänkin sitä, että näiden vaalien hinta politiikan uskottavuudelle tulee olemaan korkea. Suomalaisille luvataan etenkin vasemmistosta nyt kymmentä hyvää ja yhtätoista kaunista, vaikka kaikki me tiedämme esimerkiksi valtionvarainministeriön taustapapereiden kertomat lähtökohdat alkavan vaalikauden talouspolitiikkaan. Siitäkin huolimatta, että meillä on tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvä työllisyystilanne, me velkaannumme edelleen joka päivä. Se on väärä ”tulevaisuusinvestointi” tulevia ja entistä pienempiä päättäjäsukupolvia kohtaan.

Se toinen, tylsempi, tapa tehdä vaalikampanjoita talouden raamit tiedostaen. Kun esimerkiksi itse olen todennut tavoitteena olevan 75 prosentin työllisyysaste on ollut päivän selvää, että tähän ei päästä ilman reippaita uudistuksia meidän työmarkkinoilla, alkaen nyt vaikkapa yrityskohtaisen paikallisen sopimisen lisäämisellä.

Sama pätee meidän maakuntamme elintärkeisiin liikennehankkeisiin. Nykyisellä budjettiperusteisella rahoitusmallilla ne eivät voi nopeasti edetä vaan käyttöön pitää ottaa muista maista hyvin toimineet rahoitusmallit, kuten vaikkapa erillisten hankeyhtiöiden hyödyntäminen.

Näissä vaaleissa toivoisinkin jokaisen meistä äänioikeutetuista pohtivan sitä, millaista politiikantekotapaa tähän maahan tarvitaan. Voittaako parhaalta kuulostava tarjous vai annetaanko arvoa päättäjän luotettavuudelle? Tässä kysymyksessä kiteytyy näiden vaalien lähtökohdat.