Anna-Liisa Haavikko: Kaari. Siltala 2021. 509 s, mv valokuvakuvitus.

Madame d’Aulnoy: Kreivittären satukirja. Alkuteos Contes de Madame d’Aulnoy (1697-1698). Kuvitus Albín Brunovský, suomentaja Natalia Baschmakoff. WSOY 1980. 189 s, nelivärikuvitus.

Kuva: Siltala

Anna-Liisa Haavikko on saanut ison urakan kirjoittaessaan Kaari Utrion elämäkerran. Utrion elämään on mahtunut töitä ja toimia niin, että hitaampaa hirvittää. Mittavan kirjailijan uran lisäksi Kaari Utrio on ollut mukana kunnallistasolla politiikassa, pyörittänyt perheineen omaa kustantamoa ja osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Oheen on mahtunut omavaraistalouden harjoittamista, kirjoittamiskurssien ohjaamista ja paljon muuta.

Suurelle yleisölle näkyvin osa Utrion uraa on tietenkin hänen kirjallinen tuotantonsa. Utrio tunnetaan eritoten historiallisista romaaneista. Utrio on yliopistosta valmistunut maisteriksi historia pääaineenaan, joten hänellä on ollut erinomaiset valmiudet hankkia taustatietoja romaanejaan varten.

Suurta huomiota ovat saaneet myös Utrion yleistajuiset tietokirjat kuten naisten historiaa kartoittava Eevan tyttäret (1984). Se siis ilmestyi aikana, jolloin naistutkimusta vasta käynnisteltiin Suomessa.

Haavikon kirja kertoo värikkäästi Utrion elämän vaiheista. Myös penseät kritiikit mainitaan, mikä on plussaa verrattuna moniin hymisteleviin elämäkertoihin, joissa kohteen kaikki tekemiset esitetään loistavina onnistumina ja loputtomana triumfina.

Pitkän linjan kirjailijalla on ollut näköalapaikka myös kustannusmaailmaan, sillä hänen isänsä Untamo Utrio oli perustamassa Tammea. Kaari Utrio kertoo kirjassa syyt, mitkä saivat hänet päättämään työskentelyn pitkäaikaiselle kustantajalleen.

Utrio on kertonut elämäkerturilleen selvästikin hyvin avomielisesti myös perhettään kohdanneista kriiseistä.

Kirjassa oli paljon kiinnostavaa asiaa. Välistä tosin tuntui, että Haavikko on pyrkinyt tekemään melkein liiankin kanssa elämäkerrasta mahdollisimman viihdyttävän paketin lähihistoriasta, päähenkilönä Kaari Utrio. Siis sellaisen kirjan, jonka Kaari Utrio olisi saattanut kirjoittaa jostakusta historian lehdille jääneestä naisesta.

Madame d’Aulnoy eli Marie-Catherine Le Jumel de Barneville (1650-1705), Aulnoyn kreivitär tai paronitar oli ranskalainen kirjailijatar, jonka elämä vetää vertoja Kaari Utrion vauhdikkaiden romaanien sankarittarille.

Marie-Catherine syntyi normandialaiseen alempaa maa-aatelia edustavaan perheeseen ja jäi jo varhain isästään orvoksi. Hän sai opetusta tädiltään ja tällä on ollut vaikutusta hänen kirjoitustyyliinsä ja mielenkiintoonsa normandialaisia kansansatuja kohtaan.

Madame d’Aulnoy. Saksankielisen wikipedian mukaan kuvan hänestä on tehnyt Pierre-Francois Basan.

Viisitoistavuotiaana Marie-Catherine meni järjestettyyn avioliittoon 30 vuotta vanhemman Francois de la Motten kanssa. Mies toimi Vendômen herttuan kamariherrana ja hänestä tuli Aulnoyn paroni/kreivi. Mies joutui erään oikeusjutun seurauksena muutamaksi vuodeksi Bastiljiin. Syytökset olivat vääriä.

Juonittelujen takana oli pari aatelismiestä ja Marie-Catherinen äiti. D’Aulnoyn syyttömyys pystyttiin todistamaan ja hän vapautui. Marie-Catherinen äiti ehti paeta ulkomaille Englantiin ja sittemmin Espanjaan, mutta kaksi aatelismiestä menetti päänsä. Tämä herttainen äitimuori toimi joidenkin lähteiden mukaan ranskalais-espanjalaisena kaksoisagenttina. Marie-Catherinen otaksutaan myös toimineen ätinsä kanssa vakoojana.

Marie-Catherinella oli kuusi lasta, joista kaksi vanhinta kuoli aivan pieninä. Kaikki lapset eivät olleet aviomiehen jälkeläisiä. 1670-1685 Marie-Catherinen vaiheet ovat hieman epäselviä. Hän on mahdollisesti asunut Flanderissa, Englannissa ja 1679-81 Pariisissa.

1685 Marie-Catherine kuitenkin pystyi asettumaan jälleen Pariisiin ja alkoi pitää kirjallista salonkia. 1690 paikkeilla hän on saanut julki oman ensimmäisen romaaninsa. Marie-Catherine kirjoitti myös matkakertomuksia, novelleja ja satuja.

Madame d’Aulnoyn matkakertomuksia esim. Mémoires de la cour d’Espagne (1690) pidettiin pitkään historioitsijoiden keskuudessa varteen otettavina lähteinä. Espanjalainen tutkija osoitti kuitenkin 1926, että ne perustuvat pääasiassa aiemmin ilmestyneisiin kuvauksiin.

Sadut ovat olleet madame d’Aulnoyn tuotannosta elinvoimaisinta osastoa. Suomennetussa kokoelmassa päähenkilöt ovat tavallisimmin prinssejä ja prinsessoja, jotka päätyvät polveileviin seikkailuihin. Tapahtumien kulkuun ovat vaikuttamassa mahtavat haltiattaret, jotka pystyvät taikomaan saataville muun muassa mitä ihmeellisimpiä rikkauksia.

D’Aulnoyn aikana satuja ei suunnattu lapsille, vaan aikuisille. Niiden sisältöä ei ole aina pidetty lapsille sopivana. Kreivittären satukirjassa kertomukset ovat melko siivoja, mutta nykylukija kyllä kohottelee kulmakarvojaan, kun onnellinen loppu on se, että prinsessa päätyy naimisiin serkkunsa kanssa kuten sadussa Babiole.

Kehopositiivisuus ei ollut päivän sana, kun madame d’Aulnoy laati sadun Kultainen oksa. Siinä tylyllä kuninkaalla on epämuodostunut poika ja kuningatar haluaa prinssiä kutsuttavan nimellä Kenokaula. Järjestettyä avioliittoa havitellaan naapurikuningaskunnan tyttären kanssa. Siellä on epämuodostunut prinsesssa. Maiden liitto lisäisi kuninkaan valtaa ja oli siinä muukin syy:

Kuningas laskeskelikin mielessään, että tuo prinsessa oli olisi prinssi Kenokaulalle oivallinen kumppani, joka ei ainakaan voisi moittia prinssiä rumuudesta ja rujoudesta, sillä neitonen oli aiv ruma ja rujo kuin prinssikin. (Kreivittären satukirja, s. 71, kuva: antikvaari.fi)

Lainauksessa oleva kirjoitus- tai painovirhe on vain yksi monista satukirjassa. Kuvitus sen sijaan on suorastaan loistelias. Albín Brunovský (1935-1997) onkin yksi viime vuosisadan merkittäviä slovakialaisia taiteilijoita. Muun maalaustaiteen ohessa hän suunnitteli mm. Tshekkoslovakian viimeiset setelit, lukuisia postimerkkejä ja kuvitti satuja. Viimeksi mainitusta Kreivittären satukirjan akvarellitöitä edustava kansitaide ja kuvitukset ovat hyvä esimerkki.

Brunovskýn satukuvituksista näytteitä voi katsoa osoitteessa: http://lib.bibiana.sk/author.php?id=00000000559