Kuten lupailin aiemmassa tekstissäni, tästä lähtee ensimmäinen jatkosarjani. Aihe valikoitui nykyisen parrankasvatusbuumin ja oman kiinnostukseni mukaan. Tulossa on siis kolme tekstiä aiheesta parta. Aihe on varsin läheinen kaikille miehille ja miesten kanssa eläville. Ja uskallan vielä väittää, että jokainen mies jossain vaiheessa elämäänsä ainakin pohtii parran kasvattamista. Mutta kuinka moni on sitä pysähtynyt pohtimaan syvällisemmin?

Otsikon kysymykseen varmasti kaikilla meillä on vastaus. Mutta onko vastaus kaikilla sama, vaiko erilainen? Mikä siis on parta? Itse määrittelisin parran karvaksi, jota tyypillisesti miehillä kasvaa naamassaan. Tai noin määrittelisin, ainakin jos haluaisin olla vallan väärässä ja vaikuttaa typerältä. Kaikki naamassa kasvava karva, kun ei ole partaa, enkä nyt viisastele millään kulmakarvoilla tai ripsillä. Tarkoitan leuan/kaulan ja poskien karvoitusta, sekä nenän alle kasvavaa karvoitusta. Eiväthän ne kaikki ole partaa. Esimerkiksi nenän alle kasvavalle karvoitukselle on ihan omakin nimi: viikset. Ja toisaalta kasvojen sivuille hiuksista alaspäin kasvavalle karvoitukselle on annettu nimi: pulisongit. Tällainen rajaus tarkoittaa, että parta on leuassa ja kaulalla kasvavaa karvoitusta. Mutta mikä sitten on täysparta? Siinäpä vasta kysymys.

Tarkemmin sukellettaessa partaan liittyvään sanastoon, huomaan olevani väärässä. Viikset ovat huuliparta ja poskiparta voi olla määritelmällisesti myös pulisongit. Joten kaikki karva naamassa voi siis kuitenkin olla partaa – jopa viikset. Mutta silti parrakkaaksi ei voi kuitenkaan sanoa viiksekästä miestä. Poirot ei kuitenkaan ole parrakas, vaikka hänellä huuliparta onkin. Eikä ketään jolla on pulisongit voida kutsua parrakkaaksi, vrt. Elvis. Mikähän tässäkin on sitten syynä. Lähes kaikki karva on partaa, joka muuten on ainoa yksikkömuotoinen karvoitus päässä, ja kuitenkin, jotta henkilö on parrakas, on hänellä oltava leuassa kuitenkin jonkinlainen tupsu/pikkuviiru karvaa.

Jos parran ja samalla parrakkuuden määrittely on hankalaa, niin on myös eri partatyylien nimeäminen ja käsittely. Kuten vaikkapa sellainen aivan tavallinen seikka, kuin missä vaiheessa sänki muuttuu täysparraksi. Siihen tuskin on mitään suosituspituutta, vaan se riippuu karvanaamasta itsestään ja henkilöstä, joka partaa havainnoi. Toisaalta myös onko soul patch, tuo nuorten miesten ensimmäinen ujo partakokeilu, parta laisinkaan. Sehän ei ole leukaparta, huuliparta tai poskiparta, vaan alun perin jazz-trumpetistien keino pehmentää instrumenttinsa ja ihon välistä kosketusta.

Sängen ja soul patchin lisäksi, on toki muitakin tyylejä, jotka voidaan erikseen nimetä. Ehkäpä helpoimmin nimettävät ovat täysparta, rengasparta, pukinparta ja varsinkin rokkareiden suosiossa oleva ankkuriparta. Näissä parroissa nimi kuvaa jo millaisesta karvoituksesta on kyse. Toki näistäkin on olemassa lähes yhtä paljon variantteja kuin on partojakin. Väitteen voi todistaa vaikkapa laskemalla kuinka monta eri variaatiota ankkuriparrasta voi nähdä kun vertailee kotimaisia rokkareita ja metallimiehiä.

On parrakkuudessa kuitenkin jotain varmaa. Parrakkuus voidaan jakaa kolmeen eri kategoriaan ja parransänkeen. Kolme kategoriaa ovat: parraton, osaparta ja täysparta. Näitä kategorioita käyttämällä voidaan määritellä parta kuin parta. Jos naamassa ei ole mitään, on henkilö parraton. Ja jos henkilöllä on naama täynnä karvaa, hänellä on täysparta. Kaikki viritelmät näiden väliltä lukeutuvat sitten osapartoihin. Sänki on erikseen mainittuna, koska se ei ole vielä parta, mutta ei kuitenkaan mikään parrattomuuden tilakaan.

Parrasta on siis hyvin moneksi. Niin moneksi, ettei parran määritelmää voi tiivistää yhteen lauseeseen tekemättä jotain rajausta, mutta näin jatkoa varten käytän ”työmääritelmänä” parrasta karvoitusta, joka sopii parrakkuuden kriteereihin osa- ja täysparta. Nyt kun aihe on määritelty, voidaan seuraavaksi jatkaa aiheen pohdintaa syvemmin. Seuraavalla kerralla käsittelyssä onkin sitten parrakkuus ja sen ulottuvuudet.