Sosiaalinen media on tullut yhä isommaksi osaksi nykyohjelmia. Se on hyvä asia. Näin voidaan saada sosiaaliseen mediaan kadonneet katsojat takaisin tv-ruutujen pariin ja taas toisaalta myös tarjota katsojille mahdollisuus ottaa kantaan lähetykseen ja saada heitä pohtimaan käsiteltävää asiaa. Näin on ainakin ainakin teoriassa, todellisuudessa huonon toteutuksen takia some jää vain päälle liimatuksi elementiksi, jolla ei oikein ole mitään todellista arvoa. Varsinkin kun tarkastelee twiitteja, joita eri ohjelmissa vilisee ruudun alareunassa.

Miksei sitten näitä twiitteja käytetä tarkoituksenmukaisesti ohjelmien tueksi? Miksi ihmeessä siis pitää julkaista niitä twiitteja kesken lähetyksen ohjelmassa, eikä niitä kuitenkaan noteerata lähetyksessä ollenkaan? Kaikkein kyynisin viritys twiitaamisesta on Maikkarin Posse ja sen somen hyödyntäminen.

Tarkoituksena on vain saada mahdollisimman paljon somenäkyvyyttä, joka korreloi suoraan lähetettyjen twiittien laatuun. Samoilla linjoilla on saman kanavan tuore Kingi, joka puolestaan ei edes viitsi yrittää. Vaikkakin se voi olla juuri jälkimmäisen ohjelman parodiaa nykyohjelmista ja niiden tavasta käyttää somea. Kuitenkin lienen lähempänä totuutta, kun väitän, etteivät twiitit ole ohjelmassa kuin koristeena.

Potentiaalia olisi vaikka millaisiin kokeiluihin ja katsojien aktivointiin ja silti tuntuu, ettei kukaan oikein uskalla tehdä mitään uutta, vaan tyytyy peesaamaan muita kanavia ja ohjelmia. Toki joissain yhteyksissä tämä passiivinen viestien lipuminen ruudulla toimii ja on omiaan lisäämään katselukokemukseen vuorovaikutteisuutta (herättämällä ajatuksia katojassa), kuten Ylen urheiluohjelmissa. Näissä pintapuolinen kommentointi ja eri urheilijoiden hehkutus toimii, onhan kyse yleensä mm- tai olympiasaavutusten ylistämisestä.

Miten twiittejä sitten tulisi hyödyntää paremmin? Mallia voisi ottaa vaikkapa jo edellä mainitun kanavan Endbuske & Linnanahde Crew:sta, tai vielä parempi olisi naapurikanavan Docventeresin somen oivaltava hyötykäyttö ohjelman mausteena ja keskustelun katalysaattorina. Näitä jatkokehittelemällä tv:n katsomisesta todella tulisi elämys, joka haastaisi katsojia pohtimaan käsiteltävää asiaa ja kenties muokkaamaan henkilökohtaisia käsityksiä. Totuushan on, että vuorovaikutteisuus pitää tv:n katselijan ruudun ääressä.

Mikä sitten on somen tulevaisuus televisiotarjonnassa? Onko se vain kokeilu, yksittäinen ajanjakso, vai lisä joka on tullut jäädäkseen? Sitä en uskalla mennä arvioimaan. Potentiaalia on kuitenkin lähes rajattomasti. Eihän sitä vielä viisi vuotta sitten olisi arvannut, että on edes mahdollisuus kommentoida suoraa lähetystä siten, että kommentti ilmaantuu ruutuun. Voin vain toivoa, että tämä kokeilu jalostuu luontevaksi osaksi katselukokemusta.