Vai että nuori lupaus… No, onhan tuo ainakin komea titteli uudistuneiden nettisivujen kruunun ja jalokiven kiillottajalle. (Onneksi ei kuitenkaan nettisivun kruununjalokivien.) Viittaus aukeaa, mikäli olet lukenut myös muut viime viikon blogit. Tänään en kuitenkaan käsittele intertekstuaalisuutta, se ei ole tämän kirjoituksen aihe. Tänään käsittelen kulttuurielämän eroja Saarijärven ja Jyväskylän välillä, keskittyen elävään musiikkiin ja näytelmiin. Koska kuitenkin kirjoittajana olen minä, niin kovin korkeakulttuurisista elämyksistä en puhu eli harrastelijalinjalla mennään sekä arvioitavassa kulttuurissa, että analyysissä.
Vertailu ei kyllä ole kovin tasapuolista, ainakaan määrän suhteen. Jyväskylässä kun tapahtuu melkein koko ajan. Lähes jatkuvalla syötöllä tulee erilaisia ja -tasoisia harrastelijaesityksiä ja elävää musiikkia kuuluu melkein joka pubista viikonloppuisin. (Tai niin ”isot pojat” sanovat, sillä enhän minä nyt pubeissa käy…) Esiintyjiä on aivan laidasta laitaan, punkista poppiin. Ja näytelmiä esitetään useita yhtä aikaa, aina lastenteatterista ylioppilasteatteriin. Meillä taas on jo suuri ihme mikäli paikallisessa pubissa on esiintyjä, saatikka sitten muuta teatteria kuin kesäteatteri ja harrastelijateatterien esitykset ympäri kyläkuntia. Tosin saattaahan tilanne johtua siitä, että eipä meillä ole kyllä paljoa kävijöitäkään noissa ”kulttuurihuvituksissa”. Onhan meillä lähes jokaisessa taloudessa telkkari ja ehkäpä jopa dvd-soitin, joten niitä kanssa käytetään.
Määrällisesti meillä kotikylällä ei siis ole näitä huvituksia niin paljon. Silti… Kyllä minä taidan sen verran kotiinpäin vetää tässä, että joudun toteamaan nauttivani enemmän paikallisista esityksistä kuin ison kirkon tarjonnasta. Toki muutamia poikkeuksiakin löytyy, kuten aina. Ehkä vanha viisaus pitää paikkansa määrän ja laadun suhteen. Tai sitten jos esitys on aivan susi, niin eihän sitä kehtaa naamaansa kylillä näyttää jokuhan saattaisi pian kommentoida, joten laatuun panostetaan. Tai sitten se on aito tekemisen meininki, jollaista syntyy kun sekä uudet tulokkaat, että vanhat konkarit ovat lavalla samanaikaisesti. No, joka tapauksessa tunnelma/eläytymisen aitous on tekijä joka minut on useimmiten vakuuttanut paikallisissa esityksissä. Yleisössä ei ole tarvinnut istua vaivaantuneena, ainakaan muutamaan kesäteatteriesitystä lukuun ottamatta. Ja nekin voitaneen pistää sadekelin piikkiin. Toivottavasti esitysten hyvä linja jatkuu.
Summa summarum. Kliseen mukaan määrä korvaa laadun osoittautui tällä kertaa todeksi. Vilpitön tunnelma on kokemisen arvoinen. Taidankin tässä kohtapuoliin käväistä katsomassa viime sunnuntaina ensi-iltansa saaneen näytelmän työväentalolla. Toivottavasti se vahvistaa toteamukseni.
Muutama rivi vielä tähän loppuun. Koska nämä ensimmäiset kirjoitelmat ovat tällaista suunnanhakua ennen varsinaisen tyylin löytämistä, otan mielelläni vastaan palautetta. Mikäli tykkäsit, voit kommentoida tätä tekstiä tuohon alas. Tai oikein nokkelana voit jakaa tämän tekstin myös sosiaalisessa mediassa. Otan vastaa toki myös negatiivista palautetta, kaikki hyvässä hengessä. Jopa pubissa voi tulla antamaan (verbaalista) palautetta, vaikken niissä käykään. Ensi kertaan, josko silloin olisi jo ihan kiinnostava teksti. Lupaan myös ensi kertaan vähentää metatekstin (teksti joka selittää tekstiä) määrää.
