Rehana istui juomassa teetä Cafe Ajassa. Hän oli toipumassa matkasta Euroopan läpi Suomeen.Vihdoinkin hänellä oli aikaa ajatella kaukessa rauhassa. Hänellä oli aikaa olla.

Pakomatkan Euroopan halki Suomeen oli ollut monin paikoin puuduttava ja pitkästyttävä, mutta stressin vuoksi ajatukset poikkoilivat ja uni oli ollut katkonaista. Monesti hän oli herännyt yhtä väsyneenä kuin oli ollut nukahtaessaan. Lisäksi hän oli vastuussa muista naisista. Hän oli peshmerga, soturi. Hän ei voinut katsoa sivusta, jos oma ryhmä joutui vaaraan.

Irakissa hänen pitäisi olla. Irakissa taistelemassa vapaan Kurdistanian puolesta. Mutta komentajan määräys oli selvä. Saata siviilit turvaan Eurooppaan. Kaksi viikkoa sitten he olivat evakoineet Syyrian kurdeja rajan yli Turkkiin ja samalla soluttautuneet heidän sekaansa. Suurin osa sotureista suuntasi kohi Irakia, mutta Rehana sai toisen tehtävän. Ihmissalakuljettajat iskivät pakoilaisten ryhmään heti Turkin puolella. He myivät pakettimatkoja Pohjoismaihin , Eurooppaan, ja ihmiset ostivat. Matkassa oli nuorukaisia, vanhuksia ja perheitä, joissa oli nuoria tyttöjä. Komentaja ei luottanut ihmissalakuljettajiin, eikä myöskään nuoriin kurdimiehiin. Siviilit piti turvata.

Määräys oli selvä. Hänen piti saattaa ryhmä perille asti. Nyt hän oli keskellä Suomea, eikä aikonut ihan heti takaisin kiirehtiä. Juuri nyt oli olo kuin paratiisissa. Hän luki R-kioskista löytämäänsä amerikkalaista lehteä. Hän joi lämmintä, makeaa teetä ja ja söi sienipiirasta. Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen hän oli täysin onnellinen. Tai melkein. Avustusjärjestön toimittamasta takista oli yksi nappi irti ja piiraassa olevat sienet maistuvat… erilaiselta. Rehana hymyili. Miten pieniä nuo murheet ovat. Hänellä oli kuitenkin ruokaa, juomaa ja turva.

Rehana katsoi taas ulos. Lumihiutaleet leijuivat hiljalleen alaspäin. Maisema oli kuin lumottu. Silloin räjähti. Kahvilan suuri ikkuna romahti alas. Sirpaleet kilisivät lattialla. Kylmä viima iski kasvoihin. Sitten oli täysin hiljaista.

Rehana tiesi, että nyt oli toimittava. Hän lähti juosten kohti räjähdyspaikkaa, ja näki, ettei paikalla ollut kuin yksi henkilö. Nuori mies makasi kasvoillaan välikössä. Jokin ei täsmännyt. Miehen asento oli väärä. Paineaalto iski toiseen suuntaan.

Kiitos ja anteeksi. Jaana jatkako? Minun sanat olivat sieni ja nappi.