Ulkoviitasaarelainen

Viitasaarelta kotiin

Monta kesälomaa on tullut Suomessa ja Viitasaarella vietettyä, mutta tänä kesänä ensimmäistä kertaa oikein päätettiin lähteä lomalla Suomeen. Vaan niinhän siinä kävi, että Suomen kesä näytti meille sen ikävämmän puolensa eli tuulta ja vesisadetta koko ajan. Silti on pakko sanoa, että koko kesän kohokohta oli Juhannus Vermatsaaressa – lämpimät kiitokset ja terveiset vaan kaikille paikalla olleille. Oli mukavaa kokoontua tutussa porukassa ja pyöriä tutuissa maisemissa – erityiskiitokset illan bändille ja sen yllätysrumpalille.
Mutta kun jo vähän oli ehtinyt lämpöön ja aurinkoonkin tottua, niin eihän tuota kurjaa kesäsäätä kauaa jaksanut katsoa. Kaupunki oli joka ilta tyhjä kun Portimaon rannat talvella, ketään ei näkynyt missään. Kun ei sitä kirkkoakaan kahdestaan jaksanut joka ilta tuijottaa tyhjältä torilta, niin oli helppo tehdä päätös lähteä Viitasaarelta kotiin.
Niinpä ensin kohti etelä-Suomea ja kun lapset ja lapsenlapsetkin oli pitkästä aikaa kaikki tavattu, oli aika aloittaa toisenlainen loma. Aikanaan tuli paljon käytyä suomalaiskansalliseen tapaan lomalla etelän auringossa, nyt kun siellä asutaan, niin olisi aika luontevaa viettää toisenlainen kesäloma ja suunnata auton nokka Euroopan halki kohti kotia. Siispä laivaan ja seuraavaksi illaksi Travemundeen tai oikeastaan vieressä olevaan Lyypekkiin, missä vain nukuttiin – ei juotu yhtään pitkää kylmää..
Seuraava päämäärä oli entisen Itä-Saksan puolella sijaitseva Dresden. Aikanaan kun usein tuolla DDR:ssä kävin, kuulin paljon kehuja tästä kaupungista, joka toisen maailmansodan aikana pommitettiin lähes maan tasalle, mutta joka sittemmin on kauniisti jälleenrakennettu. Ja pitiväthän nuo tarinat paikkansa – hieno kaupunki, vain muutama uusi moderni rakennus pilasi kokonaisuutta. Jälleenrakentamisen helmenä suuri ja mahtava Frauenkirche, jonka rakentamista myös liittoutuneet (USA, Englanti, Ranska) vahvasti tukivat. Pakko oli ostaa muutama kuvakirja kaupungista, vierekkäin kuvat samasta paikasta vuonna 1945 ja nyt – vaikuttavaa.
Sitten oli aika toteuttaa yksi haaveeni. Olen innokas penkkiurheilija ja usein olen ajatellut, että olisipa hienoa käydä katsomassa, missä näitä talven alppilajeja oikein lasketaan. Niinpä kohti Itävaltaa ja Kitzbucheliä. Onnistuin ylipuhumaan korkeita paikkoja kammoavan vaimoni mukaan kabiinihissillä ylös kuuluisan syöksylaskurinteen Hahnenkammin lähtöpaikalle n. 1700 m korkeuteen. Kun seisoin siinä syöksyrinteen lähtöpaikalla ja katsoin alaspäin, oli helppo olla Palanderin Kallen kanssa samaa mieltä, että ”ne syöksyjätkät on ihan hulluja”. Mutta muuten talvikohteena kai paremmin tunnettu Itävalta yllätti tosi positiivisesti kauneudellaan – suosittelen lämpimästi myös kesäkohteena.
Jylhien alppimaisemia läpi jatkettiin Tsekin läpi kohti eteläistä Saksaa ja yhden yöpymisen jälkeen kohti kuuluisaa Garda-järveä pohjois-Italiaan. Komea järvi, joka olisi pitänyt ehtiä kiertämään, mutta pakko oli seuraavana päivänä jatkaa matkaa Välimeren rannikolle Italiaan ja pitkin Italian Rivieraksikin kutsuttua rannikkoa Monacoon. Pakkohan siellä oli pysähtyä ja käydä toteamassa ne mutkat, missä formulatkin ajavat. Niin ja se Casino, jonne kyllä ei sisälle päästy – johtuikohan lomavaatetuksesta. Kasinoa vastapäätä on tunnettu Cafe de Paris, jossa nautittiin pari lasillista Fantaa ja katseltiin ohi ajelevia luxusautoja. Pidempäänkin olisi voinut istua, mutta hintataso (lasi Fantaa € 7,50) ei oikein sopinut budjettiin.
Muutaman kymmenen kilometri päässä Nizzassa meillä olikin sitten treffit kahden viitasaarelaisen leijonan kanssa. Kaksi tuttua Nizzassa on kaksi enemmän kun mitä löytyi Viitasaaren keskustasta kaksi tuntia Vilmojen päättymisen jälkeen. Tosi mukavaa oli tavata – terveiset vaan pojille.
Tässä vaiheessa alkoi jo koti-ikävä voittaa, mutta pakko oli vielä kerran yöpyä jossakin pohjois-Espanjassa Barcelonan lähistöllä ja sitten viimeinen ponnistus ja lähes pysähtymättä Sevillan kautta kotiin Portimaoon. Ja kun vihdoin koko lailla väsyneenä pääsi avaamaan oven, oli helppo allekirjoittaa vanha viisaus siitä, että koti on siellä, mihin se tehdään ja missä ovat omat tavarat. Home sweet home!!!!

Kommentit

  • Mikko

    Olen utse ulkosuomalainen,asunut Ruotsissa 45v. Kotoisin Viitasaarelta. On Viitasaari muuttunut paljon tänä aikana. On mielekiintoista lukea noita nyky-ajan kommentteja. Kiitos

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*