Kauan ennen tänne Portugaliin muuttoa olin sopinut keilakaverini Mäkisen Harrin kanssa matkasta Tsekkeihin katsomaan jääkiekon MM-kisoja. Aikataulut menivät niin, että kun lähtö Helsingistä oli Vapunpäivänä, meikäläinen vietti vähän erilaisen Vappuaaton lentämällä aattona Helsinkiin ja viettämällä yön lentoasemalla – seurana onneksi tuo tabloid.
Vappupäivänä lensimme Prahaan, mutta Suomihan pelasi Ostravassa, joten meitä odottamaan oli tilattu tilataksi, jolle piti mainita että ”olisi vähän kiire kun pitäisi ehtiä peliin”. No kuski teki työtä käskettyä, ehdimme jopa pysähtymään pikku välipalalle McDonaldsiin ja silti ehdimme käydä Ostravan hotellilla vaihtamassa Suomi-paidat päälle ja heti kohti Ostravan jäähallia, missä oli alkamassa Suomi-USA-peli. Pelistä ei nyt enää kannata puhua mitään – ruma mutta toistaiseksi ainoa tappio – mutta näin ensikertalaisena on pakko sanoa, että olipa hallin ympärillä ja itse hallissa hieno tunnelma. Ei sitä fiilistä TV koskaan voi välittää. Loppuunmyyty halli oli vähintäänkin puolillaan sinivalkoisia suomalaisia, jotka loppuun asti kannustivat Leijonia. Suomalaisfanien joukosta löytyi helposti myös pari tuttua kasvoa – sinisissä cowboyhatuissaan joukkoomme liittyivät viitasaarelaiset ystävämme Mari ja Jari.
Sama hurmos jatkui sitten itse Ostravassa, joka muuten on Tsekin Tasavallan kolmanneksi suurin kaupunki, noin 330.000 asukasta. Eri maiden pelipaitaiset fanit näkyivät kaikkialla ja hienoa oli havaita, että kaikki olivat kavereita keskenään. Siellä Ostaravan keskustassa, kuulemma pahamaineisen Stodolni-kadun varrella oli LEIJONALUONA – jo monia kisoja kiertänyt suomalaisfaneille varta vasten tehty kisaravintola. Hieno idea – kiitos vaan Witosketjulle, joka tätä fanikapakkaa on jo vuosia pyörittänyt. Jos ei Suomi-huumaa riittävästi muualla kaupungilla kokenut, niin täällä varmasti. Vain Suomi-faneja mitä erilaisimmissa fanivaatteissa, kovaääninen, mutta rento meininki, Den glider in ja Ihanaa Leijonat ihanaa soivat usein ja kovaa….Kuinka ollakkaan. mekin eksyimme sinne juuri silloin, kun Iltalehden TV-ryhmä kävi siellä kuvaamassa ja heti tuli vaimolta tekstiviesti, että ”olit sitten Harrin kanssa tanssimassa”. Kovasti yritin todistella, että mehän vain horjahdimme pöytään, emme tanssineet.
Näimme reissullamme kolme Suomen peliä ja lisäksi Venäjä-Usa-matsin ja poikkesimme paluumatkalla Prahaan, missä kisojen toinen lohko pelasi. Tuossa tosi kauniissa miljoonakaupungissa kisat eivät keskustassa juurikaan näkyneet – muutama Ruotsi- ja Sveitsipaitainen käveli vastaan. Reissun paras ruoka syötiin – yllätys yllätys – Prahan Hard Rock Cafessa.
Nyt siis olen täällä kotona Portimaossa taas ja vaikka ei tänne nyt mitään Leijonaluolaa ole saatu rakennettua, niin olemme kuitenkin onnistuneet yhdestä sporttibaarista saamaan pari ruutua käyttöön, jos Suomen peli on näkynyt. Viimeksi meitä oli paikalla 9 suomalaista ja yksi todellinen Suomi-jääkiekon saksalainen fani Kurt ja kaikki sinivalkoisissa. Kyllä tälläkin joukolla tunnelmaan pääsi – vähän meitä ihmettelivät ne muut, jotka varmaan kymmenestä ruudusta katselivat jalkapalloa. Yhden pelin kävimme katsomassa ennestään täysin tuntemattoman ruotsalaisen Kjellin luona – se oli sitä pohjoismaista yhteistyötä.
Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, näenkö illan Tsekki-peliä lainkaan. Mutta jos en, niin katsotaan sitten Suomi-paita päällä Ruotsin ja Venäjän peli – muitakin on tulossa, joten kyllä se On The Rocks taas Leijonaluolaksi muuntuu.