Eurooppaa reissaten uutta etsien

Reissun suunnittelemattomuus!

Kaksi ensimmäistä päivää takana ja olemme ainakin jossain määrin vielä elävien kirjoissa. Matka on mennyt toistaiseksi lähes täydellisesti, kun nyt otetaan huomioon meidän loistava valmistautumisemme. Jottei tästä tulisi vain yhden herran löpinää niin otetaan jokaiselta muutamat kokemukset tähän astisesta matkasta.

 

Mie eli se Kotkasta peräisin oleva Aleksi:

Tähän astinen matkahan on mennyt siis aivan fantastisesti. Maisemat ovat olleet hienoja, tiet kapeita ja lukkopolkimet, no lukkiutuneita. Pikku hiljaa noihin lukkopolkimiinkin tosin alkaa tottua, niin ei tarvitse jatkuvasti lepäillä kyljellään.

 

Reissuun lähdettiin asenteella, turha reenata etukäteen, kun voi reenata reissun aikanakin ja itseluottamus ennen reissua oli huipussaan. Tuo itseluottamus on tosin vähän meinannut karista tässä matkan aikana, kun suunnitelmat ovat pitäneet lähes täydellisesti.

 

Eihän tuo 170km päivämatka tarkoita, kuin 10 tuntia 17km/h vauhdilla polkemista, mutta saattaa olla että muutama mäki tai muu kumpukin mahtui matkalle. Eikä tuo google mapsin kartta toimintokaan ihan aukoton ole, varsinkin jos akku loppuu ja laitteiden käytössä on hieman ongelmia.

 

Seuraavan Aleksin mietteitä:

Lentokoneesta ulos päästyä oli mukava lähteä polkemaan pimeään Roomaan, kun lähdimme etsimään majoitus paikkaa kauempaa keskusta alueelta. Tööttiä tuli jonkun verran paikallisilta kun ei tuo valovarustus ollut ihan huippuluokkaa, mutta matka vierähti oikein mukavasti ja saimme majoituksenkin yllättäen.

 

Painavimpana reissuun osallistujana tuntui seuraavan päivän nousut minun osaltani aivan kauheilta, emmehän me ole täällä ennen käyneet niin emme ajatelleet täällä olevan mitään kovia nousuja. Syke hakkasi 170 nousuissa ja nestettä meni, ja tajuttiin että Monte tarkoittaa Italiaksi vuorta. Kuten arvata saattaa menee reittimme juuri näiden kaupunkien läpi joissa tämä etuliite on. Menipähän 9000 kilokaloria tänään sitten polkiessa.

 

Fyysinen kunto on koetuksella joka polkaisulla, mutta henkisesti jopa nautin hetkittäin ajamisesta. Parhaita olivat vuorelle poljettua alastulot, kun pääsi täysiä rullaamaan 5 kilometrin matkan. Päädyimme myös parille hiekkatielle, jotka olivat lähes ajokelvottomia autoille, mutta niin vain puskimme niistäkin läpi.

 

Iiron mietteet:

Kyllähän sitä tuolla satulan päällä ehtii miettimään kaikenlaista. Asetettiin tälle päivälle tavoitteeksi 166km ja siihen kyllä päästiin, eli plussa siitä. Myös oma kroppa on tullut tutuksi, kun viimeisestä todellisesta fyysisestä koettelemuksesta on jo pari vuotta aikaa. Maisemat Italiassa on kyllä hienot ja olemmekin kiivenneet isojen vuorten päälle. Korkeimmillaan kävimmekin yli 850 metrissä ja ai että sitä fiilistä kun painellaan Polen fillareilla alamäkeen hirmuisella vauhdilla useamman kilometrin ajan.

 

Siinäpä olikin tämän päivän plussat ja sitten niihin tosiasioihin, eli tavoitteemme oli 166km josta tänään matkaa taittui noin 110km polkupyörällä ja loput autokyydillä. Poljimme tänään kunnioitettavat yli kymmenen tuntia ja lopputulema oli se että Italian vuoret veivät meistä kaikki mehut. Kaloreita kului ja nestettä tankkasimme riittävästi, mutta emme saaneet riittävästi energiaa elimistöön, että olisimme jaksaneet pyöräillä loppuun asti. Niinpä siinä auringon laskiessa päätimme hommata kyydin majapaikkaamme, jonne vielä oli matkaa vajaa 60 kilometriä.

 

Valmistautumisesta olemme saaneet tänään monta hyvää oppituntia ja tällaiseen reissuun valmistautumiseksi ei riitä vain se, että on hyvät pyörät hankittu ja ”joskus” urheiltu. Myös reitti kannattaa miettiä, niin että ”maisemareitti” ei ehkä ole se kevyin reitti. Parin ensimmäisen mäen jälkeen se hymyilytti ja mietittiin, että hyvää treeniä Alppeja varten, mutta kun poljet 100km ylä- tai alamäkeä niin tiedät minkä takia ne maantiepyöräilijät on oikeasti kovia äijiä. Tänä iltana siis tutkitaan vähän tarkemmin karttaa ja yritetään välttää ne kaikkein korkeimmat mäet, mitkä nyt on jo nähty ja toivottavasti hyvin levätyn yön jälkeen pääsemme uusilla voimilla matkaan. PS. Ainakin tuli lähdettyä.

 

Haban miete:

Hauska reissu, mukavat rusketus raidat tuli heti ensimmäisenä päivänä.

 

Tästä linkistä pääset seuraamaan meitä jatkossakin:

http://v3.kiho.fi/public/tiimiakatemia

 

Terveisin

 

Bicycle Boys!

Kommentit (2 kpl)

  • Obama

    Hyvää kommentaaria teiltä, ja elämän koulu on aloittanut oppitunnit heti alusta pitäen :) varmasti hieno reissu, vaikka kaikkia vuoria on mahdoton välttää kun on ne muutamat kumpareet nimeltä Alpit edessä. Aiotteko säilyttää hurjan 170km päivätavoitteen?

  • Riikka

    Tsemppiä Herrat!
    Nääntymyksen lisäksi tulee tuliaisina varmasti itseluottamusta ja uskallusta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*