Eurooppaa reissaten uutta etsien

Kohti Roomaa!

Tänään suuntaamme lennolla kohti Roomaa johon saavutaan n. klo 18 aikaan, ja toivomme pyöriemme myös saapuvan paikalle yhtä matkaa. Valmistautuminen on sillä tasolla, että montaa voisi hirvittää lähteä reissun päälle. Me emme onneksi vielä tiedä kaikkea mitä pitäisi tehdä tämmöiselle reissulle lähtiessä ottaa huomioon, joten vauhti tulee korjaamaan virheet.

Alkuviikosta vielä tuntui hyvinkin kaukaiselta lähtö hetki, ja kohta se on jo käsillä. Uskomattoman paljon olemme saaneet kyllä kuulla miksi tätä reissua ei kannattaisi lähteä tekemään, ja ymmärtäähän tuon kun kotona on aina mukavampi olla.

Tällä hetkellä meillä ei ole vielä liikaa kerrottavaa, joten säästämme parhaat kokemuksien jakamiset tuonnemmaksi. Saa nähdä mitä tulevat kaksi viikkoa tuovat meille tullessaan.

Kuva2

(Kuvasta näettä uskaliaat kaverit jotka eivät pelkää haasteita.)

 

Tästä pääset seuraamaan millä nopeudella etenemme:

http://v3devel.kiho.fi/public/map

Terveisin: Aleksi Ihalainen, Osuuskunta Millio

Kuvat: Leo Kokkonen

Kommentit (1 kpl)

  • merja naamanka

    Hei,

    on aivan mahtavaa seurata poikien etenemistä kotisohvalta. Hienoa, tämä nykyaika :)
    Muistakaahan huolehtia ruoka ja neste tankkauksesta! Talkkia takapuoleen ja onnea matkaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*