Reppu ja reissaaja

Yllätyksiä

Ja oikein sellaista vaatteisiin pinttyneen matkahien tuoksuista huomenta sinne koto-Suomeen. Soijatilanne nousee asteittain etelämmäs Laosia siirtyessä. Kohta aletaan olla lämpöjen suhteen lähellä Danten seitsemättä tasoa.

Vientianen stoppimme jatkui chillailun, hengailun ja olemisen parissa. Auringon paistattelua ja Vang Vieng Petanqueta joen varrella olevassa vehreässä puistossa.

Laos on tunnettu hyvästä kahvistaan ja siirtomaa-ajat Ranskan vallan alla näkyvät kaupungin katukuvassa lukuisina viihtyisinä kahviloina. Vientiane on Mekongin jalokivi hyvän latten ja croissantin perään kuolaavalle.

Jumalien herkut Moo Cafessa; matcha-jäätelö ja mango bubble tea

Jumalten herkut Moo Cafessa; matcha-jäätelö ja mango bubble tea

Vientiane ei tarjoa matkaajalle erityisen paljoa nähtävää tai tehtävää. Muutamien essentiaalien kulttuuinähtävyyksien ohella kaupunki on lähinnä välietappi.

Keskiviikkoiltana päätimme laittaa testiin paikallisen keilahallin. Paikalla oli pelkästään lokaaleja, luultavasti päästelemässä työpäivän jälkeisiä höyryjä runnomalla kuulilla viattomia hattivatteja turpaan. Halli oli aivan Amerikan mallia; kymmenisen rataa ja nykyaikaiset tulostietokoneet. Sai valkonaama kalveta entisestään paikallisten kaatojen rytinässä.

_CSC6806

Keilailun jälkeen istahdimme parantelemaan helliä peukaloitamme laapin ääreen kadunvarsiravintolaan. Ja kuinka ollakaan, viereisessä pöydässä oli kaksi Vang Viengissä tapaamaamme australialaistyttöä viettämässä matkansa viimeistä päivää. Apehdittuamme jatkoimme joelle päin kolmannen kerroksen näköalabaariin nappaamaan Beerlaot ja bongailemaan alkavan seitsemänpäiväisen kiinalaisen uuden vuoden ilotulituksia.

_CSC6807

Kiinalainen uusi vuosi on ilmeisen big thing myös Laosissa. Ihmiset polttavat kaduilla jonkinlaisia suitsukkeita, paperisia koriste-esineitä, jopa pieniä seteleitä. Monet yritykset lyövät oviaan kiinni muutamiksi päiviksi tärkeän perhejuhlan ajaksi. Näköalabaarissa saimme paikalliselta naiselta kutsun uudenvuodenpippaloihin, harmillisesti juuri lähtömme ajalle.

Torstaipäivä oli lähtöpäivä. Ennen illalla lähtevää kyytiämme ennätimme kytätä viimeiset nähtävyydet, viimeiset kahvilat ja viimeiset puistopetankit. Laosin tärkein monumentti, That Luang-temppeli oli vaikuttava näky. Kymmeniin metreihin kurkottava pytinki on päällystetty kultaisella värillä juuresta aina huipun terävään kärkeen saakka.

_CSC6801

Kymmenet kierretyt temppelit ovat jääneet paljolti harmaaksi muistojen massaksi, mutta tämä todella erottui joukosta. Keskellä liikenteen vilinää pönöttävä That Luang toi samankaltaisia mystisiä viboja kuin Gizan pyramidit ja Meksikon Chicken Itza.

_CSC6802

Puoli yhdeksältä illalla oli alkava 9-tuntinen matkamme etelämmäs Savannakhetin kaupunkiin sleeper busissa. Sleeper bus on yleisin tapa taittaa pidempiä matkoja täällä päin. Autossa on istuinten sijaan parikymmentä kahdennukuttavaa kerrossänkyä. Sleeper bus on vaihtoehdoista ehdottomin, mikäli et usko gluteus maximustesi kestävän kymmeniä tunteja normaalissa linjurissa.

Englantilaiskaverukset, joihin törmäsimme myöhemmin Paksessa

Englantilaiskaverukset, keihin törmäsimme myöhemmin Paksessa

Savannakhetin perjantaiaamu oli sysipimeä vielä viiden aikaan saapuessamme. Ja hiljainen. Jokainen katu typötyhjä. Omakotitalojen teljettyjen porttien takana haukkuvat koirat säikäyttelivät ohi kävellessä. Johtuiko väsymysdeliriumin jumituksista vai mistä, mutta nautin kaduilla vaeltelusta kovasti.

Lopulta löysimme paikan nimeltä Leena Guesthouse ja asetuimme taloksi. Seitsemän euroa kahden hengen ilmastoidusta huoneesta tuntui kalliilta, mutta tähän oli tyydyttävä. Koipien ojentamisen tarve oli pakottava.

Ja mitäpä muutakaan olisimme ensimmäisenä päivänä uudessa paikassa tehneet kuin vuokranneet poljettavat pyörät. Kiertoajelulla ei ollut paljoa annettavaa. Kaupunki oli kuin Vientianen rähjäisempi ja hiljaisempi kaksonen. Palveluita ei ole nimeksikään, etenkin ajankohdan sijoittuessa juuri uuden vuoden ajalle. Monet ravintolat ja turisti-infopisteet olivat laittaneet ovensa viikoksi kiinni.

Savannakhet, the city that never wakes up.

Savannakhet, the city that never wakes up.

Kierrokselta tultuamme stoppasimme kadunkulman kahvilaan virvokkeille. Äkkiä alkoi valtaisa kaatosade ja jäimme kuppilaan mottiin. Vietimme illan istuskellessa ja pelaillessa biljardia baarin omistajan kanssa. Voitoillamme ansaitsimme ilmaiset bisset illaksi.

Aamulla jatkoimme pyöräekskursiotamme. Edellisillan tutussa kuppilassa tapasimme sveitsiläisen Alexandran, joka lähti päiväksi mukaamme kiertelemään. Varasimme seuraavaksi päiväksi minibussikyydin kohti Paksea ja vierailimme yhdessä Savannakhetin tärkeimmistä nähtävyyksistä; dinosaurusmuseossa. Museo oli hupaisan vaatimaton muutamine dinosauruksen häntäluineen ja fossiililöydöksineen. Illan tullen vierailimme keskustan pienessä pelihallissa ja teimme pienistä seteleistä hieman suurempia.

Kaksi päivää Savannakhetia riitti mainiosti.

_CSC6796

Paksen kolmetuntinen kyytimme lähti aamulla, jopa suurin piirtein ajallaan. Tarkoitus olisi viettää pari päivää kyseisessä kaupungissa ja lopulta suunnata Vietnamin rannikolle Danangiin viettämään lokoista rantaelämää pitkästä aikaa.

Matkalla pysähdyimme varsin hämmentävälle markkinapaikalle. Myytävänä oli erilaisia kasviksia, hedelmiä ja eläimiä. Kaikkea. Sammakoita, liskoja, ankeriaita, kaneja, ankkoja, ötököitä joka lähtöön.

Sudenkorentoja maustamassa

Sudenkorentoja maustamassa

Pakse on näkemäni ja kuulemani mukaan lähes pelkkä välietappikaupunki, aivan kuin Savannakhet. Turisti-infoja ja matkatoimistoja on pilvin pimein, tarjoamassa kotimaan matkojen lisäksi kyytejä myös Vietnamiin, Thaimaahan ja Kambodẑaan.

Perillä marssimme kirkkain otsin ja keltaisin nokin ensimmäiseen matkatoimistoon hankkimaan bussilippuja Vietnamin Danangiin.

No have.

Next month.

Seuraava paikka.

No bus.

Seuraava.

First of March.

Helvetti.

Sorry.

Viisumimme Laosissa kestää helmikuun 28. päivään asti. Kiersimme epätoivoisesti toimistolta toiseen, toistaen samat fraasit varmaankin viidessätoista eri paikassa.

No kun ei voi.

Homma on bussiliikenteen osalta pitkälti seis jopa kaksi viikkoa kiinalaisen uuden vuoden ajan. Pidä tämä mielessä suunnitellessasi omaa matkaasi. Eioo-n ja nohave-n saaminen kaikkialta voi alkaa turhauttamaan muutaman kerran jälkeen.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen. Suuntaamme Laosin eteläosaan kuululle 4000 saaren aluelle.

Ja sieltä Kambodzaan.

Kommentit (1 kpl)

  • Tuija

    Kiva kirjoitus taas! Näitä seikkailuja on todella mukava lukea ja nähdä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*