Randevuu

Voimalla seitsemän Närhin

Voi pannahinen, on 2016 ja syksy saapuu! Se saapuu, mutta ei anneta sen lannistaa muuten niin positiivista aikaa.

Heinäkuun alussa tuli yksi lastenlapsi lisää, sanovat sen olevan viimeinen.  (Näin kokeneempana kuitenkin sanoisin, että kaikkea voi sattua…)

Seitsemäs, on se kunnioitusta herättävä luku, täytyisiköhän nousta oikein seisomaan vähäksi aikaa, no ainakin vain tunniksi suoristaisi selkänsä ja antaisi pienelle pojalle tilaa tässä maailmassa.

Ei sillä, olihan meitäkin Närhin veljeksiä kolme, kaikki olivat syntyneet neljän vuoden sisällä ja yhtäkkiä tuli Salme-äitimme ja loihe lausumaan: ”Teitä on kohta neljä!” Minä olin vuonna 1965 kuudentoista ikäinen! Oli se aikamoista lapsenvahtimista.

 

Muistan kun äiti oli Äänekosken vanhassa sairaalassa synnyttämässä Veli-Pekkaa, ja samassa talossa oli isänsä Jonne Salmelin. Hän taisteli viimeisiä hetkiään tässä maailmassa kunnes hänen voimansa ehtyivät. Hän ehti kuitenkin saada kuulla tyttärensä suoriutuvan hyvin näin raskaana aikana – neljäs lapsenlapsi sepän sukuun – ja hän nukkui pois levollisin mielin.

Oli sekin päivä meidän elämässämme, suurta surua vaarin poismenosta ja uuden miehenalun ensihenkäykset.

narhi

Kauppinen, Närhi ja Leppänen.

Vuonna 1968 tuli kolmen nuoren miehen aivoihin hurja ajatus: Ruotsiin, Ruotsiin! Pertti Kauppinen, Erkki Leppänen ja minä. Aikomuksena oli mennä vain kesäksi töitä tekemään, paperit oli järjestetty, jännitys oli korkealla ja paperit lähetettin viranomaisille ja sitten alkoi odotus.

Sitten tuli masentava päätös, anomus oli lähetetty viikon myöhässä! Siihen meni sekin ruotsin valloitus vain muutaman päivän tähden.

No, Kauppisen Pepe lähti Vaasaan opiskelemaan kauppaopistoon, ja minä Kajaaniin vapaaehtoisena armeijan oppeihin tutustumaan. Varmaan oli helpotus vanhemmille tuo kielteinen päätös.

narhi2

Armeija oli hienoimpia kokemuksia minun nuoruudessani. Pääsin sotilaskodin bändiin soittamaan, esiinnyimme henkilökunnan juhlissa Heikki Pettersonin orkesterissa. Kahvit ja munkkirahat tuli ansaittua Hoikankankaan sotilaskodissa.

Armeija oli käyty, korpraalina kävelin ulos ja sitten alkoi muusikon ura.

Vuonna 2016 myönsivät minulle valtiontaiteilijan eläkkeen, mutta vieläkin laulu raikaa ja soitto soi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*