Meidän koulu rakennettiin vuonna 1931. Se on vieläkin samalla paikalla ja saman arvokkaan näköinen kuin 86 vuotta sitten. Koulun johtajana oli minun kouluaikanani J.A. Leppämäki.

Kun tuo luokkakuva otettiin, Äänekoski oli vielä pieni kauppala. Sitkeä joukko tiesi sisimmässään että täältä nousisi vielä tärkeitä vaikuttajia Suomen kartalle.

Oli tulossa maailman parhaita urheilijoita, tunnettuja poliitikkoja ja monen kulttuurin taitajia.

Kun minä menin kouluun oli matka aivan liian lyhyt koulutaipaleeksi. Parinsadan metrin metsärupeama oli minun matkani opinahjoon. Reppu selkään ja me kolme Närhin poikaa olimme viiden minuutin kuluttua koulun pihamaalla. Ei ollut sitä mahdollisuutta sanoa että ”minä unohdin vihon kotiin”, ei muuta kuin takaisin kotiin hakemaan.

Kolmekymmentäviisi oppilasta ja opettajana rouva Aune Sparf. Se oli suuri määrä pikku tyttöjä ja poikia, kun he opettelivat lukemaan, laskemaan, laulamaan, tekemään käsitöitä ja voimistelemaan. Meidän luokkamme oli ylimmässä kerroksessa koko sen neljän vuoden ajan, kaikki oppilaat yhdessä. Parijonossa mentiin suurelta pihamaalta ylös luokkahuoneeseen.

Muistan jokaisen tytön ja pojan, kyllä ne oppi tuntemaan kun neljä vuotta yhdessä oltiin. Joka kevät sai yksi meistä hyvin ylpeänä vastaanottaa ”Hymypoika”-patsaan. Muistan kun talonmies lakaisi koulun pihan, hän asui vasemmalla puolella, ensimmäisessä kerroksessa. Muistan pihan keinun ja haisevan vessarakennuksen.

Neljän vuoden jälkeen osa pyrki keskikouluun Hiskinmäelle ja osa jatkoi kansakoulun vieressä kansalaiskoulussa.

Olisipa hauska tietää kuinka moni heistä jäi Äänekoskelle asumaan, ainakin Litmasen Piipan olen nähnyt Kauppakadulla kävelevän. Olihan meidän luokalla myös Huovelinin Riitta, Pesolan Tuomo, Linnan Heikki, Leppäsen Erkki, Ranteen Kaarina, Kauppisen Pepe, Salinmäen Jarppa ja neiti Tuomisto jonka kesämökki oli myös Laajarannalla, melko lähellä meidän suvun kesänviettopaikkaa.

Kauppisen Pepestä tuli minulle elinaikainen ystävä, myös musiikkihommissa ja kaikki vapaa-aika kului hyvin nopeasti hänen seurassaan.

Tuossa luokkakuvassa ovat kaikki niin hyväntuulisia ja kuuliaisia ettei heillä varmaankaan ollut parempaa aikaa elämässään kuin neljä ensimmäistä vuotta rouva Sparfin ohjauksessa.

Hyvin jäivät mieleen esimerkiksi  kävelyretket, ne suuntautuivat Viitalaan tai Kovalaan talvisia hiihtoreittejä pitkin. Tytöt edellä ja pojat perässä, niissä meni helposti koko päivä.

Talon seinässä luki Äänekosken Kansakoulu.