Minun isoisäni, siis vaarini hoiti äänekoskelaisille kansaneläkeasioita, soitti venttiilipasuunaa työväensoittokunnassa ja ajoi aikanaan pirssiä Kosken vielä hiekkapintaisilla raitilla.
Hän sairasti reumaa mutta kirjoitti sovituksia, nuotitti aina elämänsä loppuun saakka.
Muistan kun Palokunnan juhlissa 1950-luvulla ensimmäisenä marssi Työväen Soittokunta johtajanaan Kalervo Siistonen ja siellä tuli myös pasunisti John Edwin Salmelin omalla paikallaan.” Mistähän olivat keksineet noin hienolta kalskahtavan nimen sepän pojalle?”
Tuo oli ensimmäinen livebändi minulle, noin kymmenvuotiaalle pojalle.
Siellä oli tuubansoittaja jonka nimi oli Tuulensuu, se nimi kuulosti niin hienolle pikkupojan mielessä, että siitä minä otan sen itselleni kunhan tästä vuodet vierii – no jäipähän ottamatta mutta hyvät asiat muistaa aina!
Punavalkoiset uniformut päällään, koppalakit takaraivollaan, takana tulivat paloautot.
Punainen nortti paloi kun vaari hitsasi nuottitelineitä soittokunnalle ja minä sain yrittää soittaa vaarin mandoliinia.

Äitini Salme kehystytti meille jokaiselle veljekselle oman huoneentaulun muistoksi Jonne-vaarista, nimellä jota hän mieluiten käytti. Nuo taulut olivat Jonnen sovituksia suosituista iskelmistä.

Asuimme samassa pihapiirissä Kullervonkadulla koko minun nuoruuteni, äitini Salme oli mummuni Miilin ja Jonnen ainoa lapsi.
Jonnen isä oli seppä August Salmelin joka takoi Äänekosken kirkon ristin, joka pelastettiin vanhan puukirkon polttamisen jälkeen.
Siellä se on edelleenkin tuulta halkomassa, korkeimmalla kuulemassa.
August oli syntynyt Uuraisilla vuonna 1857, hattumaakari Eliaksen poikana.

Aukusti rakensi monipuolisena seppänä kuorma-auton, joka kulki Äänekosken ja Saarijärven väliä. Ei hän sentään moottoria (ehkä?) keksinyt, osti koneen ja teki siitä aidon Salmeliinin. Nimeä en tiedä, mutta saipahan seppä oman auton.
Jonne ja Miili asuivat koko elämänsä Kullervonkadulla, noin kolmesataa metriä Painotalolta kirkolle päin. Naapureina lihakauppias Kalle Hämäläinen ja meidän perhe.