Siihen aikaan kun minä aloin ymmärtämään jotain musiikista – taisi olla 60-lukua – olin kymmenen tai yli; minulla oli IDOLI!
Silloin ei sanottu ” Idoli ” vaan hän oli suosikki tai esikuva; ei hänen jalkoihinsa heittäydytty vaan arvostettiin hänen laulajan lahjojaan. Minun idolini oli jyväskyläinen nuori laulaja Juhani Markola. Hän lauloi italialaisen Robertino Loretin lauluja. O Sole Mio oli aivan bravuuri.

Markola kävi Äänekoskella esiintymässä, muistaakseni Koskelassa noin vuonna 1960. No sitten tuli rautalankamusa, joka ei sytyttänyt minua. Ei kulunut kauaakaan kun tuli Britteinsaarelta The Beatles. Siinä tuli toinen idoli: Paul McCartney!
Olimme Kauppisen Pepen katsomassa muutama vuosi sitten katsomassa hänen konserttiaan Olympia-stadionilla. Hän oli melkein 70 ja meno on kuin nuoruusaikaan.
Beatlesin kanssa samoihin aikoihin nousi Suomessa suosioon Pepe Willberg. Hän lauloi paljon Beatles-musiikkia esimerkiksi Rööperiin eli Penny Lane. Kuulin Pepeä tässä pari viikkoa sitten (2014) Helsingin Juhlaviikoilla Huvilateltassa, ja ei voi kuin ihmetellä hänen taitojaan. Hänellä oli taustallaan 74 muusikon orkesteri – jousisektio, viulut, 5 kitaristia, 2 rumpalia, puhaltimet, koskettimet ja 40 hengen kuoro.

Eräällä 1970-luvun levylläni, nimeltään Kujakissa, Pepe Willberg lauloi taustakuoroa yhdessä Paavo Maijasen ja Kalle Fältin kanssa.

The Renegades yhtyeestä tuli seuraava Idolini. Heitä oltiin kuuntelemassa Äänekosken Työväentalolla. My Heart Must Do Crying eli Salattu Suru kuului jokaisen kotimaisen orkesterin ohjelmistoon ja kuuluu vieläkin.
Taurus Music Oy:ssa ollessani sain tilaisuuden järjestää Renegades bändille comebackkiertueen 1990-luvulla. Kiertueen jälkeen yhtyeen laulaja Kim Brown jäi Suomeen ja vietti loppuelämänsä täällä. Hän kuoli 2000-luvulla ja hänen kunniakseen järjestetty konsertti Tavastialla jäi ikuisesti kuulijoiden sydämiin.

Ilman Hectoria olisi minunkin urani jäänyt aika lyhyeksi. Hän sävelsi ja sanoitti suuren osan minun tuotannostani. Kujakissa on hänen aikaansaannoksiaan, Prinsessa – 65 on amerikkalaisen Neil Sedakan sävellys mutta Hectorin sanoitus ja myös Kuukoiran omintakeiset sanaviljelmät.

Kun minä sain aloittaa levyttämisen noin v. 1976 alkoi noita idoleja kerääntyä enemmänkin. Tuottaja Tommi Liuhala oli ollut Ilta-Sanomien musiikkitoimittaja ja hänellä oli tuhansien levyjen arkisto. Silloin olivat jo esillä Neil Young, Bob Dylan, Stevie Wonder, The Eagles, Linda Ronstadt, Tom Waits, The Band, CCR + monet muut amerikkalaiset vastaan englantilaiset , kärjessä Tom Jones ja Procot Harum, Stevie Winwood ja Status Quo.

Mutta nyt on aika siirtyä kotimaiseen äänilevymusiikkiin. Maarit alkoi jo 70 – luvulla hienolla äänellään tulkita Carol Kingin lauluja. Perässä tuli Liisa Tavi kotimaisilla Pekka Tegelmannin sävellyksillä. Mutta silloin saapui Savon mailta Helsinkiin nuori vaalea laulaja. Kari Jalkanen teki ensimmäisiä levyjään. Minulla oli onni säestää häntä eli Kari Tapiota neljän vuosikymmenen aikana, aina pienen rupeaman kerrallaan. Kari Tapion ura kesti yli viisi vuosikymmentä.
Hänellä oli vaiherikas tulevaisuus edessään, alkuvaiheessa Klabbi lauloi ” Olen Suomalainen ” tai ” Laula kanssain ”. Olin hänen orkesterissaan kun tuli ” Myrskyn jälkeen ” ja Kari täytti 50 vuotta. Silloin hän oli Suomen suosituin iskelmälaulaja. Sellainen menestys tiesi entistä enemmän keikkoja. Hänen mielestään 22 oli sopiva määrä esiintyä kuukaudessa. Ehkäpä kovalla työllä oli jonkinlainen merkitys hänen liian aikaiselle poismenolleen.

Jos näitä ” Idol ” -palkintoja voisi laittaa järjestykseen, olisi Kari Tapio varmaan ykkönen. Willie Nelson ja Tom Jones saivat yhdessä poseerata hänen kanssaan.