Vuosi 1967. Olin kahdeksantoista. Kajaanin armeijavuosi oli takana, upseerikerholla oli soitettu Kuopiolaisen Pettersonin Heikin kanssa kymmenet illat.

Pääsin TVH:n hommiin – tehtiin auringon paahtaessa Matilanvirransiltaa Sumiaisissa – minun tehtäväni oli laskea hiekkakuormia. Viikonloppuina oli melko hyvin keikkoja, bändien nimet ja ohjelmisto vaihtelivat, elämä näytti parhaat puolensa.

Tuomo Vuorisen yhtye oli ehkä meidän suosituin bändi, mukana olivat: bassossa Matti Kauranen, saksofonia soitti Tuomo Vuorinen, Arto Paakkinen ja Pertti Kauppinen soittivat kitaraa, Jarmo Salinmäki oli rummuissa, minä lauloin ja soitin urkuja.

Pepellä oli silloin suolahtelaisen Raimo Kuparin tekemä kitara, se oli hyvä esimerkki keskisuomalaisesta käsityötaidosta.

Siitä porukasta Matti ja Arto taitavat asua Keski-Suomessa, Jarmo muutti Valkeakoskelle ja harrastaa varmaan vieläkin soittamista. Tuomosta tuli opettaja Uudellemaalle ja Pepe jäi Äänekoskelle. Pepen isä oli legendarinen haitaristi ja taksimies Antti Kauppinen.

Haikeana omistan tämän blogini Pertti Kauppiselle, joka menehtyi liian aikaisin. Me kaikki muistamme Pepen loistavana muusikkona ja ihmisenä.

Olispa silloin ollut ” Idols, Talent, Voice of Finland ” -kilpailuja, meidän bändi olisi mennyt juosten niihin mukaan, niin paljon me treenattiin. Nykypäivänä pääsee kuka hyvänsä lahjakas nuori mukaan kisoihin. Tarvitaan vain kunnon äänite hyvästä biisistä, Äänekoskelta löytyy kyllä osaamista ja opastusta. Seppäsen Teppo, Enu Tikander ovat jo tunnettuja konkareita noissa hommissa.

Minulle kävi niin, että eräänä elokuun iltana soi puhelin. Esa Lehtinen Jämsästä kysyi tai sanoi että: ”Huomenna soitetaan sitten Lappeerannassa Hotelli Patriassa ja se on kuukauden keikka”.

Minähän innostuin siitä heti, mutta minullahan oli työpaikka siellä Sumiaisissa. Se kyllä kuitenkin järjestyi, bändin rumpalin isä oli minulla pomona.

Mutta suurempi murhe oli omat vanhemmat. Vasta 19 -vuotias ja ravintolaan soittamaan ja vielä ammattilaisena!

Isä oli ostanut minulle Niskaselta Philips -merkkiset urut ja minä menin lupaamaan, että heti Lappeenrannan keikalta saisin ensimmäisen palkkani ja isä saisi urkujen hinnan. No, eihän se oikein onnistunut, mutta sinne minä lähdin. Ensin Jyväskylään kunnon esiintymisvaatteita ostamaan ja sille tielle jäin.

Äänekosken bändit jäivät.

Me soitettiin Esa Lehtisen yhtye -nimellä kaikki pienet kapakat Turusta Kemijärvelle ja opittiin elämään soittajan elämää. Silloin tehtiin aina samaan ravintolaan kuukauden mittainen sopimus. Kuitenkaan yhtään keikkaa ei soitettu Helsingissä.

Minähän olin kirjoilla Äänekoskella, hotelleissa asuminen kuukaudesta toiseen ei tuntunut kodilta.

Minun muusikkourani suuret hetket olivat silti vasta edessä. Ensimmäiseen hittisingleen oli aikaa vielä seitsemän vuotta.

Huhtikuussa 2014 Seppo Närhi