Randevuu

Mämmen pirtiltä Helsingin Puistolaan

Minäkin pääsin vielä esiintymään iltamissa, tällä kertaa Helsingissä. Edellisen kerran olimme Tuomo Vuorisen orkesterin kanssa joskus 1960-luvulla iltamissa  Mämmen Metsäpirtillä, taisi olla paikallisen kyläyhdistyksen iltamat, jonka lopuksi oli puolitoista tuntia tanssia.

Puistola on lähiö Helsingin itäosissa, se on yksi vanhimmista kaupunginosista jossa on erittäin vireää toimintaa kulttuurin aloilta.
Reino Helismaa asui täällä, hän sanoitti ja sävelsi monet Suomen kansan rakastamat iskelmät.
Seudun ja yhdistysten omat näyttelijät olivat suosittuja ohjelmansuorittajia talossa järjestetyissä iltamissa ja vuosijuhlissa. Mutta vierailijoitakin oli. Puistolan Urheilijoiden 1945 vuosijuhlassa esiintyi Tapio Rautavaara, hän lauloi siellä Reino Helismaan sanoittamia kappaleita. Repe istui Tapsan tietämättä katsomossa ja meni juhlan jälkeen tapaamaan tätä. Kerrotaan, että tästä alkoi heidän yhteinen reissaamisensa.

19.4.2016 järjestettiin ilta Helismaa-teeman alla Tuulen Tuvassa. Talo on rakennettu 1927  ja on hyvässä kunnossa, kiitos alunperin Pihtiputaalta kotoisin olevalle Tuovi Koivurannalle ja kaikille muille aktiiviosallistuville. Tuulen Tuvalle sopii 200 henkeä sisään ja niin oli loppuunmyyty tämäkin iltamme.

Alkuun oli tuolit kannettu tanssilattialle jotta kaikki pääsisivät istuen seuraamaan ohjelmaa. Talon isäntä esitteli talon historiaa.

Säestyksestä sekä illan tanssimusiikista huolehti Tanssiorkesteri Sandels. Illan esiintyjävieraat olivat varanneet Helismaan kynästä lähtöisin olevaa musiikkia:

Leo Silolahti – mies joka erikoistunut Tapio Rautavaaran ja Helismaan musiikkiin.
Sasu Saukko – tunnetaan tv sarjasta Salatut Elämät.
Jenny Ruut – paikallinen tunnettu laulaja.
Ari Joki – tuttu mies ruotsin laivoilta.
Seppo Närhi

Sieltä kajahti  Meksikon pikajuna, Täysikuu, Päivänsäde ja Menninkäinen, Hopeinen kuu,
Kulkuri ja joutsen, Reissumies kissa ja monet muut Helismaan kynästä lähtöisin olevat sanoitukset tai sävellykset.

Minun osalleni tuli kappaleet : Kulkurin iltatähti ja Onni jonka annoin pois.

Ohjelman lopuksi puistolalaisista kasattu kuoro esitti mm. Rakovalkealla-valssin.

Yleisö oli ottanut tilaisuuden omakseen, ja noudatti hyvää iltamatapaa kantamalla tuolit pois ohjelman loputtua. Kahvilla käytiin -tottakai- puhvetin puolella ja yhtäkään leivosta ei oltu ostettu kaupasta, kaikki oli kotona leivottu.
Talkoilla oli illan järjestelyt tehty ja saamillaan tuloilla aikoo Puistolan väki tehdä tästä jatkuvan perinteen.

Tuovi Koivuranta pääsi toteuttamaan haaveitaan ja luovuuttaan. Ehostetussa talossa on järjestetty 2000-luvulla nuorison vapaa-ajan toimintaa, erilaisia juhlatilaisuuksia.

Tällaisia iltamia on ruvettu järjestämään muuallakin. Esimerkiksi Äänekosken Huiman aikoinaan järjestämä Het Voa -iloittelu voisi herätä henkiin jatkamaan mainiota perinnettä.
Muistuu mieleeni Juuso Vainikaisen hauskat, mutta asialliset juonnot.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*