Randevuu

Koskelaisten yhteinen jouluyö

Joulupukki on jo tunnin myöhässä, jäätelötkin oli jo syöty, lasten hermot kiristetty äärimmilleen, ei ollut helppoa olla perheenisä tällaisena aattoiltana. Markkamäessä käytiin jo aivan kierroksilla, eikö muka olla oltu kilttejä lainkaan…
Suolahti-talolla oli samaan aikaan alkamaisillaan Maija Piitulaisen järjestämä ” Meidän Yhteinen Joulujuhla ”, josta ei puuttunut joulumieltä.. Siellähän olivat kaikki tututkin. Kukahan oli tämänkin homman järjestänyt, kaverit tuumailivat, sentään äänekoskelaiset ja suolahtelaiset yhteisen kuusen ja kinkun ympärillä.
Missähän se pukki viipyi? Kerrankin yhdessä, kivaakin on, mutta ei näitä tonttuleikkejä loputtomasti jaksa, vauhtia pukkiin.
Tiedettiin, että ennen vanhaan pukki kävi aina Lintulahden Essolla ottamassa vähän hiukopalaa pitkän työpäivan ratoksi, mutta eihän se ole edes auki, nythän on JOULUAATTO!! Aattona kaikki maksaa tuplasti, ei ole varaa pitää paikkaa auki yhtä joulupukkia odottamassa.
Kaikessa rauhassa joulupukki onkin syömässä pizzaa Hirvaskankaan ABC-asemalla.
”Olipa maukas Quatro Staccione” taputteli pukki tukevaa vatsaansa ja tuumasi: Eiköhän lähäretä vähän tekemmään tööitä!
Joulupukki jo körötteli hyvän matkaa kohti Suolahtea. Lauleskeli siinä reessään istuessa kaikki joululaulut mitä mieleen tuli mm. kun Suvi Teräsniska muisteli mummoaan, Katri-Helenan uusimmat joululaulut. Valtteri Torikka on myös tehnyt uutta musiikkia, siinä meni aika rattoisasti. Kun tulisi vielä vähän lunta niin luistaisi reki vähän sutjakkaammin.
Markkamäen isä pyyhkäisi Hirvaskankaalle.
” Minne se mies meni jolla on pitkä parta, ja punaiset vaatteet!”
” Tuonne se meni, ja anto niin hyvät tipit, tais tykätä meidän pizzasta. ”
” Ei kai se menny Suolahteen ensin, voi ei mitä mä sanon kotona? ”
Yhteisen juhlan oli saanut aikaan mies, jolla oli pitkä parta ja punaiset vaatteet, mukanaan ainakin yksi joululahja jokaiselle. Hän oli joulupukki!
Kyllä niissä juhlissa riitti syömistä ja juomista ja laulut oli omistettu kaikille äänekoskelaisille ja suolahtelaisille.
Uutta kaupunginjohtajaakin niin nauratti kun hän lopetti puheensa sanoen: ”Enkö minä sanonut, että tästä tulee hyvä vuosi”.
Joulupukki ei sitä enää ollut kuulemassa, vaan maisteli jo pipareita pienten markkamäkeläisten kanssa. Sielläkin harmit haihtuivat kun kuulivat jouluyöstä tulleen yhteinen juhlayö kaikille koskelaisille; Koivistosta Kalaniemeen ja Parantalasta Sumiaisiin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*