Kaksi Karia, molemmat Suonenjoen liepeiltä, kumpikin kokeili kouluaikoina mäkihyppyä ja olivat suunnilleen samanikäisiä. Osaavat laulaa, yleisö rakastaa heitä ja heidän laulujaan.

He ovat Kari Tapio ja Kari Vepsä.

Nyt Kari Tapio on edesmennyt mutta ei hänen laulunsa. Veikkaan, jos sanon, että hänen laulunsa soivat vielä seuraavallakin sukupolvella. Hänen elämäntyylinsä oli sen verran värikästä, että siitä saisi kirjoitettua kirjan ja jatko-osia ilmestyisi vielä vuosienkin kuluttua.

Koko 90-luku vierähti näiden kahden taiteilijan nousuja seuraillessa. Ensin olin Kari Vepsän orkesterissa kosketinsoittajana noin neljä vuotta. Silloin hän voitti Syksyn Sävel -kilpailun Onnenmaa-laululla ja siitä alkoi aikamoinen nousu hänen urallaan.

Hän jätti Atk-opettajan työt Haminassa ja aloimme kiertää Suomea 22 keikan kuukausivauhtia. Syksyn Sävel -kilpailun voitto, Kisun Jernsrtömmin säveltämällä Onnenmaa -laululla vastasi nykyään Idols-kilpailun ykköspaikkaa.

Molemmat olivat jo niin pitkän uran tehneitä taiteilijoita, joten kaikki me tiesimme miten toimia, kun vaikeuksiakin tuli.

Kari Tapiolla oli 50-vuotiskiertue ja se teetti paljon työtä. Pian tämän jälkeen ilmestyi hittilevy Myrskyn jälkeen. Sävellys Veikko Samulin ja sanat Kari Tapio. Se oli valtava menestys, joka nosti Karin ykköspaikalle maan miessolistien joukossa. Silloin Kari keksi yhtyeelle uuden nimen Hänen Orkesterinsa.

Meillä oli noin sadan kappaleen ohjelmisto, josta hän valitsi illan paikkaan sopivan noin 30-40 laulua. Uuden levyn myötä tuli aina kaksitoista kappaletta lisää. Ja bändin oli osattava biisit. Jälleen olivat Wahrmannin pianotunnit tarpeen, koska nuotinlukutaitoa taas tarvittiin, ja keikat olivat pituudeltaan viisi tuntia.

Kari myös teki tekstit useimpiin levytyksiinsä esimerkiksi Myrskyn jälkeen -levyyn.

Hän lauloi myös country-musiikkia, se oli hänelle kaikkein rakkainta, aina Elviksestä Billy Ray Cyrukseen. Nämä sävelmät ovat kuin suomalaista iskelmää. Myös jokaisella keikalla oli soitettava yksi laulu Olavi Virralta ja Tapio Rautavaaralta. Näin hän osoitti kunnioituksensa näille eilisen mestareille.

Niinä pitkinä öinä, kun ajoimme suomalaista pikitietä kotiin, opin tuntemaan Kari Jalkasen. Silloin selvisi, miten tärkeää hänelle oli keskisuomalainen/savolainen luonto. Muutaman kerran, kun tulimme keikalta aamuyöstä, hän hyppäsi veneeseensä ja lähti kalastamaan, mutta minua hän ei saanut houkuteltua mukaansa.

” Hipit ulos, nyt alkaa tanssit ja valssilla aloitetaan ! ” Tämä oli osoitus Karin huumorista, jota kaikki eivät oikein ymmärtäneet.

Asuimme naapureina Kirkkonummella, Masalan kylässä, Jalkasen pihalla seisoi toteemipaalu, aitoon intiaanityyliin.

Meitä oli taustalla kolme muusikkoa, Karin pojat: Jiri soitti kitaraa, Jani bassoa sekä Jussi Chydenius, (lomalla Don Huonot -bändistä ja nykyään Rajattomat-lauluyhtyeen kantava voima). Klabbi kutsui heitä nimellä ”Tenavatähdet ”. He olivat yhteensä 75 vuotta, kun minä ja Klabbi olimme yhteensä 104 vuotta. Mutta heillä oli sitä nuoruuden paloa, jolla Myrskyn jälkeen vedettiin sellaisella svengillä, että tuskin tulen moista kokemaan. Me kaksi ei voitu muuta ihmetellä, kun pojat nauroivat ja soittivat ” Tiikerihaita”.

Kyllä se oli musiikillisesti elämäni parasta aikaa.

Eräänä iltana saavuimme keikkapaikalle hyvissä ajoin, saimme laitteet pystytettyä ja meitä pyydettiin kahville. Paikalla oli viitisentoista henkeä, tuotiin pullapitko pöytään. Klabbi maistoi ja nousi seisomaan: ” Kuka on letittänyt näin hyvän pitkon? ” Rouva takarivistä nousi seisomaan, kasvot punaisina hän niiasi ja lattiaan katsoen hän sanoi: ” Minä sen paistoin ”.

Klabbi nousi seisomaan, käveli naisen luokse ja otti kädestä kiinni ja sanoi :” Kiitos, sinä saat minut laulamaan ”.

Siinä miehessä oli karismaa.