Randevuu

Äänekosken valtakunta

Silloin kun mittamiehet ynnä kaavoituskomppania kävivät yhdessä tuumaamaan, jotta mistä saatais hyvä tie Äänekoskelle, niin silloin täytyy ottaa huomioon muutama seikka. No ensimmäiseksi eteläinen lähestyminen.

Sen täytyy panna menemään Hirvaskankaalta oikealle kohti Suolahden pohjoisrantaa ja siitä Suonenjoen kautta Viitasaarelle. Näin ei pääse turisti häiritsemään äänekoskelaisten iltapäivänokosia.

Toinen lähestyminen on haettu hieman pohjoisempaa, siinä Saarijärven mutkassa seisovan vanhan virastotalon vehreällä nurmella joka kutsuu houkuttelevasti tulemaan tänne ”saunan taa”. Tule tänne vaan täällä on soittoa sirmakalla ja neitoset laulavat komiasti c-duurista, etkä tule pettymään, et tule pettymään! ”

Siitä ajoneuvot ohjataan koivukujaa pitkin kohti Saarijärveä. Emännät huokaavat pitkään ohi ajavien rotevien kuljettajien perään, tirskauttivat jopa kyynelnoron, joku huusi jotta : ”tuu pyhänä sitte kinkereille ja katokki ettei vasta unehu!”

Sinne menivät taas nuokin autoilijat kohti Saarijärveä sieltä Karstulan kautta ja taas ollaan Viitasaaren ABC:lla.

Kerran kauan sitten Arvi Kokko lähestyi Äänekoskea suorinta tietä pitkin. Tie ei ollut tie, paremminkin kinttupolku, Arvi hyppi kiveltä kivelle ja saapui Kierälahteen. Silloin Arvi huomasi Tärttämäen, liki pystysuorana kohoavana, kaukana pohjoisessa – siinä jotain oudon salaperäistä. Kallion päällä kasvoi kuin uhmana kaikelle ymmärrykselle jykeviä suomalaisia kuusia. Tuonne minun on päästävä, tuumasi Arvi ja kiipeämään läpi miehenkorkuisen vesakon.

Kuuden tunnin aherruksen jälkeen hän oli saavuttanut Tärttävuoren korkeimman huipun. Sumu kasteli hänen ahavoituneen keski-ikäisen otsansa aivan läpimäräksi.

Kaukana alhaalla siinsivät kapeana nauhana kaikki pääväylät, Kauppakatu, Kotakennääntie, Pitkäkatu ynnä muut raitit. Kiikareilla pystyi erottamaan nimismiehen uudenkarhean pikkufiatin, Lahtivuoren Uokki oli Koskenhovin ovella, Kauppisen Antilla oli taksimersu ja olihan poliisiilla ja kunnanlääkäri Miinalaisella ameriikanrauta, neiti Lemetyisellä on ” Lauri Viidan parhaat ” harjoiteltavana Koskelan päänäyttämöllä.

Oikein kun ponnistan saan silmiini Keiteleen ylväät saaret, Tytärsaarikin siintää siellä ja Kauppisen Jaakko nautti aamukahvia mökkinsä terassilla.

Tätä komeampaa maisemaa ei varmasti ole tässä maassa ennen nähty!

Joku vääräleuka oli kirjoittanut kunnantalon seinään sanat Äänekosken Valtakunta …………………… Ooh ho ooh ………………. huomenta !!

Mä näin taas unta Äänekoskesta joka vuosi – samanlainen uni ja samat ihmiset pääosissa! Hymyssä suin nousen kohti Konginkangasta.

Äänekosken valtakunta

Raimo Korhonen, Leo Luoto, Seppo Närhi ja Kimmo Toivanen: Kalmar Union vuonna 1973.

Kommentit (1 kpl)

  • Upi

    Mainitsemasi Uokki oli eläessään musikaalinen mies. Olimme hänen kanssaan tehtaiden verstaalla töissä 1970-80 luvuilla. Hän teki päivätyönsä jyrsinkoneella ja tämän tästä päräytti ruuviavaimilla ”rumpusoolo” koneensa työpöytään. ”Trumpettisooloja” kuultiin usein jos vaan sattui sopiva metalliputki käsiensä ulottuville. Kuten tiedätkin, hän soitti koko ikänsä eri soittimia monissa yhtyeissä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*