A7p – Arkistolaitoksen sivuilta löytyi tyyppitalokuvat

A7p on yksi jälleenrakennusajan tyyppitaloista, eli ratkaisu sodanjälkeiseen asuntopulaan. 1½ kerrosta jonka keskellä olevan piipun ympärillä asuinhuoneet. Alakerta yleensä nelijakoinen (porstua, tupa, keittiö ja yksi makuuhuone) ja yläkerrassa joko käytössä tai varauksena kaksi makuuhuonetta.Lisäksi taloon saattoi kuulua kellari. Yksi niistä legendaarisista Suomi-ikoneista: rintamamiestalo eli tuttavallisesti nykypäivänä: rintsikka!

Kun pari vuotta sitten tehtiin päätös muutosta Viitasaarelle oli ajatuksena myös hankkia vihdoinkin oma koti. Pari kymmentä vuotta vuokralaisena alkoi riittämään. Ja helppo nakki. Kylähän on täynnä myytäviä taloja. Sen kun vain poimii sieltä mukavamimman. Vaan kuinkas kävikään? Monia taloja tuli ihmeteltyä sekä ulkoa että sisältä. Kuntotarkastusrapotteja luettua ja ihmisiä haastateltua. Mutta ei tärpännyt. Yksi makkari liian vähän, liian kaukana keskustasta, liian pieni tontti, väärän mallinen tontti, väärin rempattu, ei rempattu ollenkaan.. syitä löytyi joka nurkalta. Pienessä mielessä oli käynyt ajatus että noinkohan se löytyy. Kriteerit eivät talon suhteen olleet tiukat, mutta muutama kriittinen asia mistä pidettiin tiukasti kiinni jarrutti talon löytämistä. Ajatus siitä että taitaa talo jäädä löytymättä alkoi hiipiä mieleen. Joten odotukset eivät olleet korkealla kun lähinurkilla putkahti myyntiin jälleen yksi ”ehkä”-tapaus. Nää on kyllä nähty, mutta käydään nyt vilkaisemassa.

Eli taas yksi rintamamiestalo. Ilmoituksen perusteella mitään ihmeellistä ei ollut tarjolla, mutta lähdettiin kuitenkin katsomaan kun tuossa ihan nurkilla sattui olemaan. Ja niinhän siinä kävi. Kuvat netissä eivät näyttäneet koko totuutta vaan paikanpäällä valkeni melko pian että tässä se saattaisi olla. Joo.. enempi vähempi olisi remppaa tarjolla, mutta silti. Tilat olisivat aika pitkälti sitä mitä olemme olleet kokoajan vailla. Kaupanpäälle tulisi erinomainen sijainti ja hieno tontti. Ja muutama sata kuutiota suomalaista historiaa.

Alkoi hirmuinen penkominen. Tutkittiin kuvia, mittailtiin seiniä, haastateltiin ammattilaisia ja käytettiin heitä jopa paikanpäällä. Joka nurkalta pukkasi vihreää valoa joten ennen joulua tehtiin vihdoinkin se pitkään odotettu päätös: ”Jätetään tarjous”. Hintaneuvottelut oli nopeasti ohi ja vuoden vaihteen jälkeen huomasimme seisovamme pankin edessä talon avaimet kädessämme. Näinkös tässä nyt sitten kävi. Meillä on oma rintamamiestalo!

Miksi ihmeessä vanha talo?

Tätä on useampikin kysellyt ja ihmetellyt. ”Miksi työ ostatte vanhan kun taloudessa on talotehtaalla töissä oleva henkilö? Samalla rahalla saisitte uudenkin!” Se ei ihan niin yksinkertaista ole. Ja tuo ei itseasiassa edes pidä paikkaansa. No.. ainakaan vielä. Tätäkin vaihtoehtoa kyllä laskeskeltiin, mutta ei missään vaiheessa kovin vakavasti. Vaakakupissa painoivat monet muut asiat.

Viitasaarella olisi kyllä maata mitä rakentaa. Sivukylillä olisi tarjolla hienoja paikkoja, mutta sinne ei kellään ollut hinku. Keskustan palvelut ja yhteydet haluttiin pitää lähellä. Kylällä on muutamia tontteja tarjolla, mutta mikään niistä ei miellyttänyt. Kurkelakin tuntui olevan jo liian kaukana keskustasta. Haaveena oli paikka jostain koulujen nurkilta. Lapsia ei tarvitsisi kuskailla kouluun eikä välttämättä edes harrastuksiin. Asiaa ei auttanut yhtään se että nyt ollaan jo asuttu vuokralla koulun nurkalla ja tähän olotilaan on ehditty tottua.

Tyyppitalon julkisivu edestä

Ja se että halusin vanhan talon. Parin vuoden aikana ehdittiin kiertää useita viitasaarelaisia taloja ja huomattiin että mitä vanhempi sitä paremmalta se tuntui. Sille asialle ei vaan voinut mitään. Eli esimerkiksi pieni esteettinen haitta ei silmää häirinnyt vaan päinvastoin. Se toi taloon luonnetta. Vanhan talon historia painoi myös vaakakupissa. Aika pian oman talon kohdalla selvisi selvisi, että talo oli aikanaan rakennettu virallisten tyyppitalokuvien mukaan. Ja kuvat löytyivät Arkistolaitoksen digitaalisesta arkistosta. Ensimmäinen mittanauhan veto osui kellarin seinään ja se oli sentilleen sitä mitä tyyppitalokuvissa. Mitä syvemmälle historiaan upposi, sitä mielenkiitoisemmaksi talo muuttui.

Sekä uudessa että vanhassa joutuisi tekemään paljon kompromisseja, mutta itsestä tuntui siltä että uutta rakentaessa kompromissit olisivat  vääriä. Eli lopputulos ei olisi sitä mitä haluaisi.

Talon kimppuun sorkkarauta ja kirja kädessä

Kuntoarvio antoi varsin positiivisen kuvan talon kunnosta. Muutamia kriittisiä korjattavia asioita oli, mutta ne oli laitettavissa kuntoon pääasiassa purkamalla. Ja aina kun jostain kohdalta hieman purettiin niin purettiin sen verran syvältä että nähtii siellä oli kaikki kunnossa. Sorkkaraudan ohella kädessä oli myös paperinen työkalu: Perinnemestarin Rintamamiestalo – kunnostus ja ylläpito kirja. Eli ohjelmassa oli opiskelua miten 50-luvulla talot oli tehty ja miten ne nykytietämyksen mukaan päivitetään tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi. Tiedossa oli että vanhan talon saa monellakin tavalla pilalle, mutta onneksi oikeisiin ratkaisuihinkin on monia vaihtoehtoja. Ja se tieto että homman kanssa ei olisi yksin. Sotien jälkeen Suomeen nousi pystyyn 300 000 tyyppitaloa ja näistä on pystyssä edelleen suuri osa. Joten remonttien kanssa on painittu ja painitaan edelleen. Rintamamiestalo.fi foorumilla on hyvä meiniki ja apua tarjolla. Kuvia ja tarinoita siitä miten talon omistajat ovat omissa kohteissaan asioita ratkaiseet. Näistä on hyvä poimia vinkkejä ja vaihtoehtoja omaan projektiin. Muistaen luonnollisesti sen, että vaikka kyse onkin tyyppitalosta, niin jokainen on silti oma yksilönsä, jolla on omat vinkeensä.

Tapetin alta löytyi saumanauhaa mallia sanomalehti

Suurin osa hommasta on pintojen päivittämistä. Seitsemän kerrosta tapettia on jo vähän liikaa joten nollataan tilanne ja samalla nähdään mikä seinien rakenne on. Lattiat pääosin hyvässä kunnossa. Eli vain muutamat muovimatto-osuudet puretaan ja päivitetään lankulle. Kuivaa sahanpurua tulee vastaan joka paikassa ja saa myös sinne jäädäkkin. Purun seasta ainoastaan vanhat käyttöveden kupariputket päivitetään (kierrätyksen kautta) nykyaikaisiin muovisiin suojaputkillisiin versoihin. Viemärit olivatkin jo vaihdettu edellisten omstajien toimesta muoviin. Ilmanvaihto pysyy pääosin painovoimaisena. Vain kellarin kosteat tilat varustetaan muun remontoinnin yhteydessä koneelliseksi. Patteritermostaattien päivitystä, yläkerran vessan rakentaminen, tapetointia, maalausta, oikomista, sähköjohtojen uudistamista ja järkeistämistä ja vanhan öljylämmitysjärjestelmän vaihtaminen kaukolämpöön. Pitkä lista joka alkaa lyhenemään pikkuhiljaa ja ajatuksen kanssa. Kiirettä ei kannata pitää.. sillä on pilattu monta uuttakin kohdetta. Ja samalla pyritään pitämään pystyssä vanhan rintamamiestalon henkeä.

Tässäpä hieman syytä pyöräilevän toimistorotan hiljaiseloon. Mitään raksablogia ei ole tulossa, mutta saatanpa täällä sivuta aihetta pienillä piipahduksilla rintsikkaraksalla. Samalla meiningillä myös Instagramin puolella hästäkillä #raksaporjekti2015.

Kaikkea ei kannata purkaa. Vanha säleikköventtiili tuo mukavan tuulahduksen menneisyydestä vessan nurkassa. Ja toimii edelleen!