Porthanin jalanjäljillä

Historiaa harrastajien voimin!

Harrastajat kirjoittavat nyt historiaa!

Viitasaari on ollut viime aikoina hienosti esillä. Viitasaarelaistaustaiset on opittu nyt tuntemaan ennakkoluulottomina ja innokkaina ihmisinä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita juuristaan. Paikkakunnalla sukua omaavat ovat valmiita tarttumaan uusiin konsteihin niiden selvittämiseksi. Viitasaarelaiset ovat nousseet nyt kertaheitolla edelläkävijöiden kastiin.

Keskisuomalaisessa keskiviikkona 19.2 ollut laaja uutinen Mammutinmetsästäjien jälkeläisistä on herättänyt suurta mielenkiintoa. Räväkkä otsikko sai kahvitaukokahlaajankin kiinittämään huomionsa juttuun. Hyvä niin. Asiaan otti kantaa myös Jyväskylän yliopiston professori Janne Vilkuna. Usein pölyisenä pidetty historian tutkimus onkin saanut uudet vaatteet. Arkistoissa istumisen sijasta harrastajakin pystyy kotikoneeltaan tutkimaan esi-isiensä suuntaa ja esivanhempiensa liikkeitä. Harrastajatutkijoiden varassa ovat olleet myös viimeaikaiset arvokkaat löydöt. Metallinpaljastimien kanssa kulkeneet kansalaiset ovat tehneet upeita löytöjä. Viime syksynä otsikoissa oli kaksikin löytöä, joista toinen ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen. Espoolaisesta pellosta löytynyt kultasormus sekä Janakkalan miekkamies.

Metallinpaljastimet käyttöön!

Janakkalan miekkamies on löytö vailla vertaa. Radiohiiliajoituksella on arvioitu miekkamiehen eläneen noin 1300 -luvulla. Haudasta löytyi kaksi miekkaa, joista toinen on tyyliltään viikinkiaikainen ja toinen myöhempää 1100-1200 -luvun tyyliä. Voi olla, että hauta on aiemmin ollut ns. polttohauta ja vanhempi miekka on kuulunut siihen. Joka tapauksessa haudasta saatiin suht ehjänä kallo ja sen leukaluissa oli erinomaisen hyvin säilynyt hammaskalusto. Tällä on merkitystä jatkon suhteen. Hyvin säilynyt hampaisto antaa toivoa, että miekkamiehen dna päästään ennen pitkää tutkimaan! Koska Viitasaarelta tehdään ensimmäinen merkittävä löytö? Joko metallinpaljastimet ovat odottamassa lumien sulamista? Siinäpä vinkki kesäloman viettoon :)

Maailma muuttuu Eskoseni!

Harrastajien ja aktiivien avulla Suomen historian kirjoitukseen saadaan uutta tietoa. Muinaiset reen jalakset ja suksen pätkät ovat aikoinaan tuoneet arvokasta tietoa asutushistoriaan. Nyt tämän päivän tutkimuksessa asianajajana on DNA. Tuo kaksoiskierteen pätkä on armoton. Se kertoo vääjämättömästi sen, keitä me olemme ja mistä olemme tulleet. Janne Vilkuna arvioi mielipiteessään käytettävissä olevan datan määrän vähäiseksi. Tosiasiassa suomalaiset ovat maailman kärkimaita dnatutkimuksessa. Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM) on koonnut Suomalaisten Geeniatlaksen, johon on kerätty perimänlaajuista geenimarkkeritietoa reilulta 40 000 suomalaiselta. Tämän kokoelman ensimmäiset löydökset liittyvät nimenomaan suomalaisten alkuperän selvittämiseen!

Houstonissa Gene by Gene Ltd laboratorioiden tietokannassa oli 21.2.2014 yhteensä 669 385 dnanäytettä, joihin tuloksiaan voi myös harrastajatutkija  peilata. Ja mikä ihmeellisintä: omaa genomiaan pääsee vertaamaan maailmanlaajuisiin tietokantoihin omalta kotikoneelta. Haploryhmien kulkemista kuvaavasta kartasta voi jokainen hahmottaa helposti mieslinjojen kulkureitit. Tähän ei ole yksinkertaisesti perinteisillä vertailevilla tieteenaloilla nokan koputtamista!

Ugh!

 

 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*