Kahelin suvun alkuperästä

Paljasjalkaiset viitasaarelaiset tuntevat hyvin Kahelinien suvun. Onhan paikkakunnalla Kahelineilla jo lähes 400 vuoden historia. Tämä musikaalinen suku onkin toiminut menestyksekkäästi lukkareina niin  Viitasaarella kuin muuallakin vuosisatojen saatossa.

Varhaisin Viitasaaren lukkari oli nimeltään Anders eli kotoisasti Antti. Ilmeisesti tämä varhaisin lukkari ei kuitenkaan ollut luku ja kirjoitustaitoinen, koska rovastintarkastuksessa vuonna 1666 käsiteltiin asiaa. Rovasti muistutti, että kuninkaallisen majesteetin määräyksestä lukkarin tuli olla ”kirjantaitava”, ja siitäkös seurakuntalaiset pahoittivat mielensä. He eivät halunneet luopua lukkaristaan, joka jo 30 vuoden ajan oli hoitanut virkaansa hyvin. Jopa niin hyvin, että oli tehnyt ikkunanpuitteetkin kirkkoon ilmaiseksi ja muun työnsä ohella. No, Antti sai jäädä virkaansa ja vasta vuonna 1694 löytyy ensimmäiset maininnat lukutaitoisesta lukkarista, vuonna 1658 syntyneestä Anders Cahilanuksesta eli Antti Kahilaisesta. Hän saa viimeisenä lukkarinvuotenaan vuonna 1729 erityiskiitokset, vaikka 18.3.1729 pidetyssä piispantarkastuksessa todettiin, että vain säätyhenkilöt ja näiden lapset osasivat lukea ja kirjoittaa. Koko pitäjässä oli vain 242 abc-läistä.

Tässä välissä virkaa oli ehtinyt hoitaa ensimmäisen Antin vävypoika Johan Matinpoika sekä Pauli Pentinpoika Martinius.  Anders Cahilanuksen poika Anders hoiti lukkarin tointa kunnioitettavat 49 vuotta eli vuodet 1730 – 1779, kuolemaansa saakka. Kun lukkarille oli valittava seuraaja, oltiin jälleen samankaltaisen ratkaisun edessä kuin papinvaaleissa. Kuinka saada hoidetuksi edeltäjän lesken ja perheen elatus. Toisaalta haluttiin mahdollisimman taitava ja seurakuntalaisia miellyttävä lukkari. Ehdolla lukkarin virkaan Kahelinin jälkeen oli hämeenlinnalainen Elias Gullsten, joka oli jo lupautunutkin tehtävään kirkkoherran pyynnöstä. Pitäjäläiset eivät kuitenkaan häntä halunneet ja päättivät ottaa lukkarikseen edeltäjän pojanpojan, Jakob Kahelinin, jotta leskikin tulisi huolletuksi. Lukkarinoikeuksien hinnaksi tuli 10 tynnyrin ja 21 kapan viljapalkka, jolla piti elättää koko suuri perhe. Pelkkä taloudellinen ajattelu ei kuitenkaan ratkaissut, vaan valinnan perustana olivat olleet Kahelinin taidot. Hän oli lukutaitoinen ja osasi todistetusti laulaa hyvin. Kahelin jatkoi lukkarina 1800-luvun puolelle saakka. Siinä sivussa hoituivat myös kirkonisännän tehtävät.

Keitä nämä musikaalisesti lahjakkaat Kahelinit sitten oikein ovat?

Kahelinien sukua on tutkittu Viitasaari DNA projektissa jo 7 eri haarasta. Kaikkien yhteinen esi-isä on varmistettu olevat Viitasaaren ensimmäinen lukutaitoinen lukkari Anders Cahilanus s. 1658. Hänen isäkseen on epäilty edeltäjä Andersia, mutta varmuutta asiaan ei ole saatu. Joidenkin nettilähteiden mukaan suku olisi aateloitua, mutta se ei pidä paikkaansa. Mitään von Cahelinia ei ole ollut olemassakaan. Se,  mitä tiedetään Lukkari Andersin jälkipolvista on, että suku siirtyi Viitasaarelle ja siellä lukkarin virka siirtyi kuin sukuperintönä isältä pojalle Kahilanus – Kahilainen suvussa. Viitasaarelta sukua siirtyi Pielavedelle, Kokkolaan, Saarijärvelle ja Ilomantsiin. Myös lukkareiksi, kanttoreiksi, urkujen rakentajiksi ja suunnittelijoiksi. Tutkittuja haaroja ovat Viitasaaren, Pielaveden ja Ilomantsin haarat sekä nykyään erisukuniminen Hautsalon – Kahanpään haara. Kaikilla näillä on yhteinen geneettinen mieslinja ja tämän hetkisen tiedon valossa ihan oma oksansa, jonka haarautumispiste on noin 1600 vuoden takana. Silloin tämän sukulinjan yksi poikalapsi sai mutaation BY549, joka erottaa Kahelinit suomalaisten miesten sukupuussa ihan omalle oksalleen.

Tuo BY549 mutaatio syntyi silloin, kun ns. savolaiset miehet olivat jo muodostaneet oman oksansa ja erkaantuneet karjalaisheimosta omaksi geneettiseksi ryhmittymäkseen. Tuo nivelkohta n. 1550 – 1600 vuotta sitten on meidän asutushistoriassa muutenkin tärkeä, koska siinä kohdin tapahtuu  myös savolaisten keskinäinen jakautuminen, tällä hetkellä tiedossa oleviin kahteen isompaan oksaan, ns. Pohjois-Savon ja Etelä- Savon oksiin, Z5892 ja Z5893.  Nämä kaksi oksaa ovat vankat ja kattavat ison osan suomalaisten savoklaanisten miesten geneettisestä perimästä. Uusien löytöjen myötä ne ovat muodostaneet jo omia alaoksiaan, mm. Joroisten oma oksan (Z5892, Y4374).

Sen sijaan Kahelinien oma oksa ja sukujuuret siltä osin ovat olleet pitkään arvoitus. Mistä tämä suku tuli ja kuinka se on voinut olla 1500 vuotta erillään muista? Missä ovat tämän mieslinjan muut jälkeläiset, muut kuin ne juuri mainitut Kahelinit?

Vesilahti – Lempäälä Kahelinien alkukotina?

Sain joululomien aikaan mielenkiintoisen viestin. Eräs   geneettisesti Kahelinien mieslinjaan läheisesti osuva henkilö,  kertoi sukujuuristaan. Hänen sukunsa on kotoisin Lempäälän Hauralasta, jossa varhaisin tunnettu asukas  oli  Lempäälän lukkari, Pehr Sitari. Jo aiemmin Viitasaari Dna projektin tulostaulukossa oli lukuisten Kahelin-suvun edustajien joukossa Vesilahden Onkemäen Vähä-Seiwäs – suvun jälkeläinen, mutta hänen tiensä tiedettiin erkaantuneen Kahelinien mieslinjasta jo 800 vuotta sitten, 1200 – luvulla. Se ei sinällään kertonut vielä sen enempää. Mutta kun seuraava samalla oksalla istuva ilmoittaa esi-isiensä asuinpaikaksi Onkemäeltä noin 10 km kaakkoon sijaitsevan Hauralan, niin asia alkaa saada jo huomattavasti enemmän kiinnostusta.

Vesilahden asutushistoriaa

Vesilahden alueen historia on komeaa luettavaa.  Alueelta on tehty muinaislöytöjä merovingiajalta alkaen ja viikinkiaikaan on ajoitettu Vesilahden kaksi muinaislinnaa; Onkemäen Linnavuori ja Kaakilan Linnankallio. Kumpikin tunnetaan myös perimätiedoissa. Esihistoriaa koskevia perimätietoja Vesilahdessa on muutoinkin melko paljon. Ne voivat olla vihjeellisiä, mutta eivät tietenkään kelpaa todistuksiksi. Niiltä Suomen alueilta, joissa esihistorialliset löydöt ovat vähäisiä, myös esihistorialliseen aikaan ulottuvat perimätiedot puuttuvat (esim. Loimaa ja Tammela).

Onkemäen Linnavuorelta on koekaivauksissa ja löytynyt mm. nuolenkärki, rautakuonaa, runsaasti keramiikkaa sekä arabialainen raha 800-luvun vaihteesta. Onkemäen Linnavuori on arveltu olevan Vesilahden keskusalueitten pakolinna, jossa on oleskeltu vain vartiointimielessä tai rauhattomuuksien aikana. Vuorta on saatettu käyttää melko myöhäänkin 1200-1300-luvuille asti.

Päiväniemi kuuluu ikivanhaan Lempäälän Haurulan jakokuntaan, joka kuului niihin Lempäälän kyliin, joilla oli vielä uuden ajan alulla suuria eräomistuksia. Mantereen ja Haurulan isännät riitelivät niemekkeen niittyosuuksista (”j Päijwäniemi”) 1440-luvulla, minkä kiistan Bengt Lydekeninpoika ratkaisi Vesilahden käräjillä. Vanhat tarinat kertovat, että Päiväniemen asutus oli alueensa vanhinta, lähellä sijaitseva Vesilahden Mantere asutettiin seuraavaksi. Asukkaat olivat jättiläisiä tai lappalaisia, kalastelivat ja kaskesivat sekä rakensivat itselleen kivimajoja. 1400-luvulle asti Lempäälä oli osa Vesilahtea.

Uudella ajalla Päiväniemessä on ollut varsin vähän asutusta. Ehkä pakanuudenaikainen polttokenttäkalmisto ei ole ollut suosittu asuinpaikkana. Vuoden 1769 jälkeen alueella asusti Hauralan talojen yhteinen torppari Martti Martinpoika, suutari, joka viljeli Lempäälän ensimmäisenä talonpoikaistorpparina Päiväniemen peltoja.

Lempäälän lukkarila, Siitarila.

Koska lähimmät geneettiset osumat menevät Kahelinien lukkarisuvulla (keskinäisen sukulaisuuden jälkeen) Vesilahden ja Lempäälän vanhoihin sukuihin, kuten Lempäälän lukkarilaan Siitarilaan ja siitä vain noin 10 km säteellä sijaitsevaan Onkemäkeen ja Vähä-Seiwäs-sukuun, voisi helposti päätellä  että Kahelinien juuret saattaisivat olla muinaisen Ylä-Satakunnan ja Kanta – Hämeen alueella.

Alueen varhaisista asujista ei paljoa tiedetä. Tiedetään, että Lempäälän Hauralan Siitarilan talon isäntä oli Lempäälän seurakunnan lukkari.  Hän eleli Lempäälän kirkon lähellä sijaitsevassa Siitarilan talossa 1500 – luvun puolessa välissä. Lapsia hänellä oli ainakin Erich ja Henrich. Henrikillä myöhemmin poika Anders. Tiedetään myös, että Pietari Siitari koki elämänsä keskipäivässä julman kohtalon, kun naapurin mies Olavi Halkoinen löi hänet kuoliaaksi. Halkoinen ei ollut kovin lainkuuliainen muutenkaan, koska seuraavilla käräjillä v. 1559 hänet tuomittiin Sipi Maakaisen sadon vahingoittamisesta. Andersin pojasta Henrikistä sukulinja jatkuukin sitten usean mieslinjan kautta tähän päivään

Henric Andersinpoika Sitari, talollinen, s. 1707. Lempäälässä Hemminkilän Sitarin isäntä 1726-68.

Puoliso: 28.12.1730 Kylmäkoski Walborg Tuomaantytär Sitari o.s. Nääppä, s. 14.4.1705 Kylmäkoski.

Lapset:

Catharina, s. 17.10.1731 Lempäälä

Andreas, s. 14.10.1733 Lempäälä

Johan (Jonas), s. 20.2.1736 Lempäälä, k. 21.10.1781 Lempäälä

Henrich, s. 27.4.1738 Lempäälä

Maria, s. 6.9.1741 Lempäälä

Brigitta, s. 20.9.1744 Lempäälä

Matthias, s. 4.8.1746 Lempäälä

Tutkimukset etenevät ja ehkä jo vielä ennen Pääsiäistä meillä on jo varmaa tietoa siitä, kuinka Lempäälän lukkarin Pietarin,  ja Viitasaaren lukkarin Antin, sukujuuret kohtaavat. Koska ja missä?

Hyvää alkanutta vuotta 2016!

Anne-Margit Stranius

Viitasaari DNA -projekti