Nupit kaakkoon

Yksisuuntaisen Mars-lennon levyt top 50

Lienette kuulleet Marsiin yksityisellä rahoituksella suunniteltavasta projektista Mars Onesta? Siis tästä reikäpäisestä missiosta, jossa punaiselle planeetalle aiotaan lähettää ihmisiä vuodesta 2024 alkaen kahden vuoden välein – yksisuuntaisella lennolla. Jengin on siis tarkoitus viettää loppuelämänsä Marsissa ja rakentaa sinne pikku hiljaa siirtokuntaa. Samalla tehtäisiin tosi-tv:n historiaa.

Jep. Jos (ja tämä on galaktisen iso jos) ensimmäinen porukka sinne onnistuttaisiinkin lähettämään, niin on varsin todennäköistä, että kuolo korjaa satoa jo vajaan vuoden pituisella Mars-lennolla. Tai perillä, kun huomataan, että eihän täällä voikaan kasvattaa perunaa, mitäs sitä nyt syödään? Samaan aikaan maasta viestitetään, että sori, meiltä loppuivat rahat, koettakaa pärjäillä.

Tästä kaikesta huolimatta vapaaehtoisia on ilmeisesti ilmoittautunut sankoin joukoin. No, hulluja piisaa, se on huomattu ihan viime aikoinakin uutisia seuraamalla.

Aloin Mars Onen inspiroimana pohtia, mitä musiikkia haalisin mukaani jos joutuisin jättämään kotiplaneetan loppuelämäksi. Kyse on siis klassisesta aution saaren levyjen avaruusversiosta.

Määritin säännöksi yksi albumi per artisti/bändi, ei kokoelmia eikä livelevyjä. 50 oleellisinta levyä, joita ilman en voisi elää ulkoavaruudessa. Pakko oli yrittää miettiä vähän monipuolisuudenkin kautta, vaikka listani pääosin sisältääkin minulle läheisiä klassisia rocklevyjä. Tämä on kuitenkin rockblogi.

Ja oli muuten tuskaista. Voisin heittää saman tien toiset 50 albumia, mitkä haluaisin messiin. Mutta tuossa alla tilasto nyt möllöttää.

Mitä sinä ottaisit mukaan autiolle planeetalle?

P.S. Uusi, vuoden 2015 musiikkiantia listaava ja läpi vuoden päivittyvä soittolista löytyy tämän blogin Spotify-tililtä täältä.

1. AC/DC: Highway To Hell (1979)
2. Alice In Chains: Dirt (1991)
3. Anthrax: Among The Living (1987)
4. Black Sabbath: Sabbath Bloody Sabbath (1973)
5. Clutch: Blast Tyrant (2004)
6. CMX: Vainajala (1998)
7. D.A.D.: Riskin’ It All (1991)
8. Danko Jones: Born A Lion (2002)
9. Dio: Holy Diver (1983)
10. Don Huonot: Verta, pornoa ja propagandaa (1994)
11. Eppu Normaali: Rupisia riimejä karmeita tarinoita (1984)
12. Faith No More: King For A Day… Fool For A Life Time (1995)
13. Foo Fighters: The Colour And The Shape (1995)
14. Frank Zappa: Sheik Yerbouti (1979)
15. Hassisen Kone: Rumat sävelet (1981)
16. Iron Maiden: Powerslave (1984)
17. Jimi Hendrix: Are You Experienced (1967)
18. John Coltrane: A Love Supreme (1965)
19. Judas Priest: Screamin’ For Vengeance (1982)
20. Kiss: Destroyer (1976)
21. Kolmas Nainen: Tästä asti aikaa (1990)
22. Kotiteollisuus: Kuolleen kukan nimi (2002)
23. Kvelertak: Meir (2013)
24. Lapko: A New Bohemia (2010)
25. Living Colour: Time’s Up (1990)
26. Maj Karman Kauniit Kuvat: Kaakao (1998)
27. Mastodon: Crack The Skye (2009)
28. Metallica: Master Of Puppets (1986)
29. Mokoma: Kurimus (2003)
30. Motörhead: Ace Of Spades (1980)
31. Paha Kaksonen: Paha Kaksonen (2006)
32. Pantera: Vulgar Display Of Power (1992)
33. Peer Günt: Backseat (1985)
34. Popeda: Kaasua… (1983)
35. Queen: A Night In The Opera (1975)
36. Queens Of The Stone Age: Songs For The Deaf (2002)
37. Rage Against The Machine: Evil Empire (1996)
38. Rammstein: Mutter (2001)
39. Ramones: Rocket To Russia (1977)
40. Red Hot Chili Peppers: Mother’s Milk (1989)
41. Sielun Veljet: Kuka teki huorin (1986)
42. Soundgarden: Superunknown (1994)
43. Stam1na: Uudet kymmenen käskyä (2006)
44. System Of A Down: Toxicity (2001)
45. The Commodores: Slippery When Wet (1975)
46. Turbonegro: Apocalypse Dudes (1997)
47. Van Halen: Fair Warning (1981)
48. Whitesnake: Come An’ Get It (1981)
49. YUP: Yövieraat (1996)
50. ZZ Top: La Grange (1975)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*