Nupit kaakkoon

Vuoden 2016 parhaat levyt tähän mennessä

Vuosi on puolivälissä, on aika listata 30 parasta rocklevyä tähän mennessä.

Tänään perjantaina ilmestyi uusi Red Hot Chili Peppers -albumi The Getaway. Niin palavasti kuin yhtyettä 1980­-90-lukujen taitteen molemmin puolin rakastinkin, ei löysää lätkyttelyä tarjoava The Getaway ole herättänyt varsinaisia riemunkiljahduksia. Kovin keski-ikäiseltä herrojen funk rock nykyään kuulostaa.

Myöhemmin tänä vuonna on tulossa vielä esimerkiksi uutta Turbonegroa ja ehkä jopa Metallicaa. Metalliveteraaniryhmä on kertonut saaneensa kymmenennen studioalbuminsa äänitykset valmiiksi. Levyä lupailtiin varovaisesti ensi syksyksi. Kävipä miten tahansa, niin niin kyseessä on pisin tauko levyjen välissä Metallican historiassa. Edellinen kokopitkänsä Death Magnetic julkaistiin vuonna 2008.

Turbonegro on puolestaan järkyttänyt osaa pitkän linjan faneistaan kovin glam rock -henkisillä Hot For Nietzche – ja Special Education -sinkuilla. Minä olen diggaillut biiseistä kyllä kovasti. Toki toivon, että tulevalla albumilla on rämäkämpääkin räimettä.

Heinäkuussa uudet albumit ovat luvassa ainakin skottitrio Biffy Clyrolta ja Kanadan Billy Talentilta. Kotimaisia syssymmällä julkaistavia uutuuksia voi odottaa ainakin Kotiteollisuudelta ja Jarkko Martikaiselta. Loppuvuodesta on luvassa uusi kokopitkä myös ruotsalaisen progressiivisen rockin ja metallin suurnimeltä Opeth.

Oululainen rupisen hikimunafunkpunkrockin iki-liikkuja Radiopuhelimet julkaisi tänään 14. albuminsa Saastan kaipuu. Voi veljet, kyllä muuten toimii taas. Lämmin suositus.

Vaan asiaan. Alla 30 mainiota tänä vuonna julkaistua nupit kaakkoon -henkistä albumia, aakkosjärjestyksessä.

  1. Agonizer: Visions of the Blind
  2. Among The Prey: Only for The Blinded Eyes
  3. Amoral: In Sequence
  4. Anthrax: For All Kings
  5. Avatar: Feathers & Flesh
  6. Bombus: Repeat Until Death
  7. Cheap Trick: Bang, Zoom, Crazy… Hello
  8. Circus Maximus: Havoc
  9. Dizzy Mizz Lizzy: Forward In Reverse
  10. Gojira: Magma
  11. Ihsahn: Arktis
  12. Jim Breuer and The Loud & Rowdy: Songs From The Garage
  13. Kamara: Kahden maailman välissä
  14. Knucklebone Oscar: King Of Helsinki
  15. Kvelertak: Nattesferd
  16. Maj Karma: Peltisydän
  17. Megadeth: Dystopia
  18. The Muddies: First Blood
  19. Lillasyster: 4
  20. Painted Wives: Obsessed with the End
  21. Pietarin Spektaakkeli: Päivä kerrallaan
  22. Planet Of Zeus: Loyal To The Pack
  23. Radiopuhelimet: Saastan kaikuu
  24. Red Eleven: Collect Your Scars
  25. Rivals Sons: Hollow Bones
  26. Royal Republic: Weekend Man
  27. Stam1na: Elokuutio
  28. Talmud Beach: Chief
  29. Varvara: Death Defying Tricks
  30. The Virginmarys: Divides

Alta löytyy Spotify-soittolista, johon kerään läpi vuoden hyviä biisejä. Kaikilta edeltämainituilta levyiltä on viisu listalla mukana. Se kannattaa tilata, jos haluat pysyä ajan tasalla siitä missä soittolistaradioiden ulkopuolella mennään. Tätä kirjoittaessa setissä on 142 kappaletta.

Uutuusmusiikkivideoita keräävä Youtube-listani puolestaan on tässä:

Rokkaavaa kesää!

Kommentit (2 kpl)

  • Mökin Mummo

    Voisitko valaista uus-spotify-avuttomalle, miten tuon soittolistan voi tilata?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*