Nupit kaakkoon

Sano se suomeksi – Sata suomenkielistä viisua viikonloppuun

Tamperelainen rockyhtye Jupi7er aloittaa tämän viikon Spotifylistan. Kaksi mainiota albumia julkaissut bändi muuten on ilmoittanut äskettäin vaihtavansa esityskielensä englanniksi.

Ollessani teini-ikäinen (eli 1980-luvulla) me härmäläiset totesimme yleisesti kotimaisista bändeistä, että ”ihan hyvä kotimaiseksi”. Suomalaista musiikkia pidettiin yleisesti vähän kehnompana ulkomaan eläviin verratessa, varsinkin jos kyse oli englanninkielisestä rockista.

Tuo ärsyttävä hokema hävisi 1990-luvun loppupuolella, kun suomalaisia bändejä ja artisteja alkoi viimeinkin päästä läpi kansainvälisesti.

Viikon takainen pohjoismaisten bändien musiikkia esitellyt viikonloppusetti ei sisältänyt lainkaan kotimaista musiikkia. Tämän viikonlopun sadan viisun soundtrack koostuukin siksi pelkästään suomalaisista bändeistä. Eikä tässä kaikki, lisäksi kaikki kappaleet on laulettu suomeksi. Englanniksi hoilottavat suomalaispumput täytynee ottaa käsittelyyn syssymmällä.

Parhaat suomenkieliset biisit ikinä -tyylinen lista tämä ei ole, olen yrittänyt ainakin jossakin määrin vältellä puhkikuluneita hittejä. Mukana on niin uutta kuin vanhaakin, pääpainon ollessa kuitenkin 1990-luvulta eteenpäin tehdyssä musiikissa. Tyylilajit vaihtelevat jyväskyläläisen Sotajumalan murskaavasta death metalista aina Anna Erikssonin loistavan Mana-albumin kohtalokkaisiin popsävyihin.

Veikkaan, että joukossa on monia bändejä, jotka eivät suuren yleisön tutkaan ole suuremmin edes osuneet. Hyvää tutkimusmatkaa!

Ja loppuun jälleen kerran mainos tämän blogin uutuussoittolistoista.

Pyöritän läpi vuoden sekä Spotifyssa, että Youtubessa listaa, johon lisään uusia ja mielenkiintoisia rockbiisejä ja -videoita. Ne kannattaa tilata, jos haluat pysyä ajan tasalla siitä missä soittolistaradioiden ulkopuolella mennään. Lupaus: kyseessä on EDM-vapaa vyöhyke, vaikka muuten monipuolisesti mennäänkin. Soittolistat löytyvät alta.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*