Nupit kaakkoon

Norjasta kajahtaa – ja komeasti

Norja tunnettiin ennen vanhaan musiikillisesti lähinnä 1980-luvun popyhtye A-Han kotimaana ja erityisesti 1990-luvun alkupuolella nousseesta black metal -buumista. Brutaaleja saatanallisia säkeitä tarjoilivat esimerkiksi sellaiset bändit kuin Dimmu Borgir, Enslaved, Darkthrone, Burzum, Satyricon ja Mayhem.

Itse en ole black metalista koskaan juuri innostunut. Seuraavassa sen sijaan esittelyssä muutama rockin puolelta löytyvä norskibändi, jotka saavat jalan vipattamaan. Lopussa on Youtube-soittolista, jolta löytyy tässä mainittujen ryhmien videoita.

Turbonegro

1990-luvun loppupuolella kansainväliseen tietoisuuteen hard rockin sävyisellä ”death punkillaan” noussut Turbonegro on pohjoismaisen rockin suurin kulttibändi. Levynsä Apocalypse Dudes (1998) ja Scandinavian Leather (2002) kuuluvat jokaisen likaisen ja seksikkään rockin ystävän hyllyyn. Myös niiden jälkeen tulleet Party Animals (2005), Retox (2006) ja Sexual Harassment (2012) ovat rautaa. Legendaarisen solistin Hank Von Helveten vaihtuminen viimeisimmällä levyllä mylvivään Tony Sylvesteriin on antanut odotusten vastaisesti bändille uutta virtaa.

http://www.turbonegro.com
Turbonegro Spotifyssa

Audrey Horne

Vaikka yhtyeen jäsenistön taustalta löytyy sellaisia black metal -suuruuksia kuin Enslaved ja Gorgoroth, ammentaa jo neljä albumia julkaissut Audrey Horne musiikilliset vaikutteensa jostakin klassisen raskaan hard rockin ja vaihtoehtorockin väliltä. Viimeisin albumi, tänä vuonna tullut Youngblood on bändin komean diskografian kruununjalokivi. Adurey Horne on tänä vuonna myös karistanut selvästi sivuprojekti-statuksen harteiltaan, sen verran ahkerasti se on kiertänyt esiintymislavoja ympäri Eurooppaa.

http://www.audreyhornemusic.com
Audrey Horne Spotifyssa

Kvelertak

Kaksi levyä (Kvelertak, 2011 ja Meir, 2013) julkaissut Kvelertak laulaa norjaksi ja yhdistää musiikissaan turboahdetun Turbonegro-vaikutteisen katurockin ja äärimmäisyyksiin kurkottavan black metal -kurlaamisen. Paletti toimii mahtavasti! Meir on (Audrey Hornen Youngbloodin ohella) yksi vahvoista ehdokkaista tämän vuoden parhaita rocklevyjä listatessa. Yhtyeen ympärillä käyvä kansainvälinen kuhina myös osoittaa käytännössä sen, että laulukielellä ei ole väliä, jos musiikki toimii. Toivottavasti vaikkapa Stam1na ja Mokoma seuraavat perässä.

http://kvelertak.com
Kvelertak Spotifyssa

Djerv

Animal Alphan ja Stonegardin raunioille syntynyt Djerv tarjoilee toissa vuonna tulleella nimettömällä debyytillään persoonallisen kulmikkaasti räyhäävää metallista rockia, jossa suuressa roolissa on solisti Agnete Kjølsrudin notkea ulosanti.

http://www.djervmusic.com
Djerv Spotifyssa

Leprous

Tähän progressiivista melodista metallia soittavaan bändiin törmäsin vasta äskettäin. Vaikutteita Leprous tuntuu saaneen esimerkiksi kanadalaiselta metallirenessanssinero Devin Townsendilta ja vaikkapa kevyemmän pään Opethilta. Yhtyeen neljäs albumi Coal ilmestyi viime keväänä. Erittäin vakuuttavaa jälkeä, jos vähän haastavampi musiikillinen ilmaisu kiinnostaa.

http://www.leprous.net
Leprous Spotifyssa

Gluecifer (ja Bloodlights)

Lopuksi on pakko mainostaa jo manan majoilla olevaa Glueciferia. Turbonegron aikalaisbändi lopetti uransa vuonna 2005. Joutsenlauluksi jäi edellisvuonna ilmestynyt, korskeaa hard rock -jytää sisältänyt Automatic Thrill -albumi. Myös sen edeltäjä Basement Apes on mainio levy. Yhtyeen kitaristi Captain Poon jatkoi musiikin tekemistä Bloodlights-yhtyeessä, jonka kolmas levy Stand Or Die tuli toukokuussa. Glueciferin ylvään rokkaamisen tasolle Bloodlights ei kuitenkaan vielä ole täysin yltänyt.

Gluecifer Spotifyssa

Bloodlights Spofityssa

Doctor Midnight & The Mercy Cult

Kerta kiellon päälle: mainittakoon vielä (vaikka jalka ei niin kovasti tämän tahtiin naputakaan) Hank Von Helveten Turbonegron jälkeinen bändi Doctor Midnight & The Mercy Cult, joka pitää sisällään jäsenistöä Marilyn Mansonista ja Satyriconista. Bändin viime vuonna tullut, kylmän metallisesti koliseva debyyttialbumi I Declare: Treason tuli ja meni sen suurempia aaltoja nostamatta. Suomalaisittain mielenkiintoisinta lienee, että kokoonpano soitti ensimmäisen livekeikkansa Helsingissä toukokuussa 2011. Yhtyeen nykystatuksesta minulla ei ole tietoa, veikkaan että pumppu on jo manan majoilla.

http://dmtmc.net
Doctor Midnight & The Mercy Cult Spotifyssa