Nupit kaakkoon

Hikistä funkia ja musamogulin ilmainen elämäkerta

Vaikka tämä blogi on keskittynyt nimensä mukaisesti rockin mäiskeeseen, niin toki kulutan paljon muutakin musiikkia.

Varsinkin 1970-luvun puolessavälin molemmin puolin kukoistanut hikinen funk on lähellä sydäntäni. Tai oikeammin pitäisi sanoa takapuoltani, sillä hanurin heiluttamiseenhan funk on keskittynyt ja omiaan.

Funkin kultakautta elettiin mielestäni juurikin 1970-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä syntetisaattorit, sähkörummut ja rumpukoneet pilasivat koko genren ja popmusiikin oikeastaan muutenkin.

1970-luvulla meininki oli vielä orgaanista, hikistä ja aitoa. Musa svengasi, eikä levytyksiä hinkattu hengettömiksi, kuten sittemmin on tullut tavaksi. Rosoa ja särmää löytyi roppakaupalla.

Tein Spotifyyn soittolistan, jolla on mukana valtaosa oleellisista funk-nimistä: James Brown, The Commodores, Cool & The Gang, Ohio Players, Sly & The Family Stone, Parliament ja niin edelleen.

Tuon aikakauden funk oli valtaosin mustien muusikoiden hommaa, mutta on soittolistalla mukana muutama poikkeuskin. Wild Cherry ja Average White Band näyttivät, että löytyy sitä groovea kalpeanaamojenkin soitosta.

Rutkasti rockia funkiinsa sekoittanut Mother’s Finest taas oli bändi, jonka riveistä löytyi molempia ihonvärejä. Mikä oli tuolloin vielä jossakin määrin radikaalia.

Loppuun vielä lukuvinkki. Suomalaisen musiikkibisneksen grand old manin Antti Einiön elämäkerta on ilmestynyt tällä viikolla ilmaisena elektronisena kirjana.

Visual Media -yhtiön julkaisema, Tomi Lindblomin kirjoittama Antti Einiö – Rokkia ikä kaikki ei kelvannut kotimaisille kustantajille, koska ”kirja ei kuulemma ole riittävän kaupallinen, eli siinä ei ole riittävästi räjähtäviä juoruja, pornoa tai muuta lööppiainesta”, Lindblom kirjoittaa esisanoissa.

Suomalaisen musiikkielämän historiasta kiinnostuneille teosta uskaltaa kyllä suositella. Einiö valottaa muun muassa AC/DC:n ja Guns N’ Rosesin ensimmäisten Suomen-keikkojen taustoja.

Alla lainaus kirjasta. Einiöllä oli 1960-luvulla kiistaa amerikkalaisen, mafiosoksi paljastuneen musiikkiagentin kanssa erään artistin keikan kuluista.

”Sitten selvisi, että tämä Providence Islandin agentti olikin mafioso. Kun New Yorkista bändin kanssani löytänyt sveitsiläinen kollegani meni muutaman kuukauden kuluttua käymään Jenkkeihin, niin nämä mafiosot löysivät hänet. Sitten ne soittivat öisin hänelle hotelleihin ja sanoivat, että ’Something’s gonna happen to your friend in Helsinki!’

Koska homma ei ottanut loppuakseen, kyllästyin uhkailuihin ja lähetin agentille postia USA:han. Kirjoitin pitkän kirjeen siitä, kuinka me suomalaiset olemme täällä selvinneet isoissa maailmansodissa venäläisiä vastaan, joita oli vieläpä pirun paljon enemmän kuin meitä. Kirjoitin samalla, että jos he Amerikan-pojat nyt 600 dollarin takia lähettävät viulukotelomiehen tänne Suomeen telomaan minua, niin parasta olisi kertoa etukäteen, millä koneella se tulee, niin menen sitten lentokentälle vastaan! Sen jälkeen asiasta ei enää kuulunut mitään, vaan se juttu loppui mafiosojen kanssa siihen.”

Puheliaaksi mieheksi tiedetystä rockkukko David Lee Rothista Einiö sanailee näin:

”Vain yhdeksi hetkeksi hän meni hiljaiseksi. Davidilla meni silmät pyöreiksi, kun hän näki koneen tarjoilun: Lentoemäntä toi tarjottimella pienen mehutötterön ja kuivaneen sämpylän, jossa oli juustoa välissä. David Lee katsoi pöperöitä ja totesi: Compliments to the chef!”

Kirja löytyy pdf-tiedostona täältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*