Pitkästä aikaa ulkomailla. Reissaaminen on osaltani hieman hiipunut uuden toimistopestin myötä. Lentäjän kyseessä ollen voidaan kysyä oliko kyseessä ylennys vai alennus. Oli miten oli, uuteen tehtävään liittyen pitää käydä erilaisia kursseja; nytkin olen ollut Frankfurtissa koulutuksessa jo neljä päivää.
Olen tietenkin ainoa suomalainen kahdenkymmenen hengen oppilasporukassa. Opettajamme on Kyproksella asuva britti/skotti, joka on asunut vuosia Hong Kongissa. Hän on keventänyt raskastempoista opetusta kertomalla hauskoja juttuja ja näyttämällä viihdyttäviä videoita eri kansojen kulttuurieroista. Aasialaisten kanssa tuleekin olla todella tarkkana – ensimmäinen sääntöhän on että ketään ei saa nolata. Jos joku mokaa, se pitää osoittaa jotenkin kiertotietä, suoraan ei ihan oikeasti voi sanoa. Kuulostaa pahalta etenkin lentokoneen ohjaamoa ajatellen, jos perämies huomaa että kippari on tekemässä virheen… Toinen tärkeä juttu on, että jos on kylässä ja siellä tarjotaan ruokaa, niin lautasta ei saa syödä ihan tyhjäksi asti. Jos sen teet, on se merkki siitä että jäi nälkä, jolloin siis lautaselle tulee lisää ruokaa. Kiinassa ei siis saa tehdä niin kuin äiti kotona aina opetti.
Opettajamme Peter oli myös käynyt Suomessa. Hän kertoi Suomessa kuulemastaan ”cold languagesta”, eli ”kylmän kielestä” tyyliin että ”Risto, sinähän tiedät sen kielen, heh heh…”. Ei auttanut kuin hymyillä maireasti, sillä en ollut moisesta koskaan kuullutkaan. Lienee joku ulkomaanelävien outo näkemys meidän kulttuuristamme. Jutun ydin oli siinä, että Suomessa ei kuulemma turhia puhuta ja se liittyy jotenkin siihen että on niin kylmä. No, onhan tietenkin voinut olla meilläkin tilanteita, että lämmikettä on otettu niin paljon että ei enää juttu luista, mutta muuten on vaikea löytää suoraa korrelaatiota kylmän ja puheliaisuuden välillä.
Kyllähän me suomalaiset perinteisesti kai juroja ollaan, joten sen verran tulin Peteriä vastaan, että totesin suomalaisten hallitsevan huonosti ns. small talkin, eli ns. turhanpäiväisen jauhamisen. Tätä keskustelutapaahan viljellään laajalti etenkin Pohjois-Amerikassa, eli sanotaan kaikenlaista ja kehutaan vaikka mitä isoilla adjektiiveilla, mutta puoliakaan siitä ei tarkoiteta. Kerroinkin kurssilla olevalle Yhdysvaltain edustajalle, että ei todellakaan kannata kutsua suomalaista kylään lyhyen tutustumisen jälkeen (kuten Jenkeissä saattaa olla tapana) – hän voi ihan oikeasti tulla oven taakse joskus!
Meillä Suomessa puhutaan enimmäkseen asiaa ja olkaamme siitä ylpeitä. Me kykenemme istumaan linja-autossa tuntitolkulla aivan hiljaa sanomatta yhtään mitään ja siihen ei moni ulkomaalainen pysty. Me olemme siis siinäkin luultavasti maailman parhaita. Vielä kun opittaisiin olemaan välillä hiljaa Somessakin.
