Kesäloman rentoutusvaikutus on kaksipiippuinen juttu. Raskaan työ-, opiskelu-, tms. putken jälkeen rentoutumisen tarve on suuri – pitäisi vaan saada olla ja möllöttää. Samalla pitäisi kuitenkin ehtiä suorittamaan kaikkea loman ajaksi suunniteltua ohjelmaa.
Kirjoittajan tapauksessa parin viikon loma Saarijärvellä oli suunniteltu sisältämään golfia, bändireeniä, tutustumista uuteen lentokonetyyppiin ja siitä syntyvää lehtijutun kirjoitusta, kirmoilua, kalastusta, ulkoilua, kuntosalia, lukemista sekä tietysti Sampon blogin kirjoittamista. Nyt on lomasta enää vartti jäljellä, eikä kaikkea ole vielä suoritettu – olemisesta ja möllöttämisestä puhumattakaan. Vähemmästäkin ressi syntyy.
Sitten on vielä tuo sää. Se se vasta monesti ressiä tekeekin: ensin ressataan siitä, että kun ei aurinko paista. Vahdataan pekkapoutaa suurin odotuksin ja sitten taas petytään ja ryhdytään surffailemaan matkatoimistojen äkkilähtösivuja. Ja kun aurinko lopulta paistaa, niin pitää heti tehdä jotain mitä kuuluu tehdä silloin kun se paistaa. Ei haittaa vaikka olisi esimerkiksi todella mukava bloggaus kesken – kun arska ilmaantuu, on sännättävä pihalle ja nautittava siitä, vaikka ei oikeastaan millään malttaisi. Se se rentouttaa. On suorastaan helpotus kun alkaa taas sataa, niin pääsee hyvällä omalla tunnolla tekemään niitä kaikkia lomalle suunniteltuja hommia.
Australialainen ystäväni, joka asuu trooppisessa Koillis-Australiassa, on hihkunut riemusta viime päivinä, koska ausseissa on ollut poikkeuksellisen KYLMÄ. Kun on koko ajan yli kolmekymppiä mittarissa, niin suomen kesäsään kaltainen viileä jakso tuntuu kuulemma todella mukavalta. Siinä valossa meidän jatkuva hellehulluutemme tuntuu vähän hassulta. Aurinko ja lämpö eivät siis tuo absoluuttista onnea, vaan kyse on enemmänkin omista odotuksista ja siitä että ruoho on aina vihreämpää muualla, paitsi Koillis-Australian tapauksessa myös monasti ruskeampaa.
Se hyvä puoli näissä keleissä on myös ollut, että ei ole tarvinnut rasittaa lomatalouttaan lentelemällä vesikoneella Suomen kauniissa kesässä. Eipä silti, ei koneeseen olisi kaikki lomakamppeet mahtuneetkaan. Kesäkuussa sentään pääsin koneella Saarijärvellä käymään ja paluulennolla Helsinkiin juhannusruuhkien yli oli kuin olikin ihan kiva keli – tuulikin oli vissiin unohtanut velvollisuutensa yhdeksi päiväksi. Päijänteen maisemat tyynenä kesäiltana olivat sen verran upea näky, että pistän tähän oikein panoraamakuvan siitä. Toisinaan on kiva kun ei sada.
Kävin viime viikolla Porissa testaamassa entistä ilmavoimiemme harjoitushävittäjää Fouga Magisteria. Parikymmentäminuuttisella lennolla sai riittävän kuvan kauniin ranskattaren lento-ominaisuuksista. Jos ovat ranskalaiset autot mukavia ajaa, niin sitä ovat myös heidän lentokoneensa. Viisikymmentäluvulla suunnitellun museokoneen kiihtyvyys ei ollut ihan nykyhävittäjien, eikä edes nykymatkustajakoneen luokkaa, mutta kun Fouga pääsi vauhtiin, oli lentäminen silkkaa naatiskelua kaartoineen, silmukoineen ja tynnyreineen. Mikään vauhtihirmu ”Fuga” ei kuitenkaan ollut, parhaimmillaan päästiin huimaan 550 km:n tuntinopeuteen ja sekin syöksyssä. Kyseisenä päivänä sattui myös olemaan upea ilma, suorastaan lähes helle. Kuomun alla lentohaalarit ja kypärä päässä helle ei kyllä hirveästi hellinyt ennen kuin moottorit ja ilmastointi saatiin päälle. Mutta ei auta valittaa – kun on tähän maahan syntynyt niin kelit on kestettävä.
