Aikani kuluksi ja ehkäpä monien kesä-ötököiden inspiroimana aloin tutkimaan Ympäristökeskuksen ylläpitämää uhanalaisten lajien luetteloa. Pitkältä näytti lista. Taitaa siinä olla lähes 2500 kasvia tai elukkaa. Löysin sieltä esimerkiksi kanin, kuovin, kurpan, lampisiipan, liekohärän, kaljukusiaisen ja kovakeräpapallokkaan jotain esimerkkejä uhanalaisten lajien monikirjoisuudesta esittääkseni. Kyllä tällä sektorilla töitä ja kartoitusta näyttäisi riittävän.
Sitten kiinnitin huomiota mitä sieltä ei löytynyt. Aloin pohtimaan että onkohan listalta päässyt epähuomiossa puuttumaan sellaisia lajeja jotka itse asiassa ovat elinympäristön tai jonkun muun syyn takia käyneet harvinaiseksi . Huolestumista aiheutti moni eläin jotka lapsena olivat hyvinkin tuttuja , mutta nyttemmin ovat käyneet hyvin tai kohtalaisen harvinaiseksi. Otan vain esimerkiksi pari lajia joista ensimmäisen luokittelin hyvin harvinaiseksi ja jälkimäisen kohtalaisen harvinaiseksi.
NÄRHI ( Gamulus glandavius) Oli vielä 1950 luvulla hyvin yleinen varislintuihin kuuluva laji jota näki lähes päivittäin. Se kiinnitti huomiota paitsi värikkään kirjavalla höyhenpeitteellään myös erittäin monipuolisella ääntelyllään. Nyt en enää ole närhiä nähnyt enkä kuullut vuosikausiin. Tällä en tarkoita kuitenkaan Närhi sukunimellä kirkonkirjoissa esiintyviä lukuisia Viitasaarelaisia. Jo sukunimen yleisyys, koko maassa 1815 Närhi nimistä henkilöä, kertoo siitä että linnun on täytynyt olla hyvin yleinen ainakin Viitasaarella ja Vesannolla jossa muuten on tiettävästi Suomen ainoa Närhilän kylä.
Närhi on erikoisesti kartanolla viihtyvä lintu. Siinä se ennen pyöri marjapensaiden ja kurpitsapenkkien liepeillä eikä paljon näyttänyt pelkäävän edes lapsia. Nyt olisi kiireesti alettava palauttamaan elinympäristöä närhille sopivaksi. Vielä sotien jälkeen haja-asutusalueilla ja osittain kaupunkialueellakin oli lähes joka asumuksen nurkalla sopivalla etäisyydellä tunkio. Nuoremmalle polvelle selvennän että tunkio on usein sattumalta syntynyt paikka tai kasa johon kipataan esimerkiksi laskilämpäri, kalanperkuu jätteet, ruuanjätteet ja joskus myöskin potta jota kai nykyään keijaksi kutsutaan. Tämmöiset tunkiot olisivat avain närhin viihtyvyydelle sen luontaisessa ympäristössä. Niitä tulisi perustaa useita joka kylälle. Närhillä on myöskin lajikohtainen ominaisuus matkia monipuolisesti kuulemiaan ääniä. Esimerkiksi vinttikaivon tai ladon ruosteisen saranan antama nariseva ääni,tai tuuliviiri tai repsottavan syöksytorven ajoittaiset rämähdykset tarjoaisivat närhille sopivia virikkeitä ja lisäisivät niiden viihtyisyyttä.
PAARMA (tabanus bovinus), ei ole kyllä kokonaan hävinnyt ainakaan vielä. Mutta tuntuu että kyllä niitäkin 1950 luvulla oli huomattavasti enemmän. Väheneminen lienee aiheutunut hevosten lähes totaalisesta loppumisesta ja nautaeläinden laiduntamisessa tapahtuneista muutoksista. Yleisin paarmalaji onkin hevospaarma. En tiedä olisiko mahdollista ruveta pitämään enemmän hevosia ihan paarmojen takia, tuskinpa kukaan niillä mitään peltotöitä varsinaisesti suostuisi tekemään. Tosin tämmöinen tilanne jossa mies flanellipaita päällä kyntää ja näin ollen joutuu pitämään molemmat kätensä aatran sarvissa olisi kyllä paarmalle ihanneolosuhde. Tuotakin mietin että jos tuolta ravikilpailusta alettaisiin keräämään talteen hevosen hikeä niin sitä voisi hyödyntää jollain tavoin paarmapopulaatioiden hyvinvoinnin lisäämisessä. Paarma kun on kuulemma lähes sokea, mutta suunnistaa vuorenvarmasti kohteeseensa hajuaistinsa avulla.
Muitakin uhanalaisia on mielessä mutta nämä riittäkööt tällä kertaa. Haluaisin kuitenkin sanoa että liito orava jota on voimaperäisesti suojeltu vuosikymmeniä on saanut ihan kohtuuttoman huomion tässä lajien keskinäisessä kilvassa. Ei taida olla mitään suhteellisuuden tajua näissä uhanalaisten suojeluhommissa. Hevosmiesten tietotoimiston mukaan liito oravia on jo enemmän kun vilkkilässä kissoja.
Saara Hämäläinen
Kyllä nyt Pena olet tainnut olla liikaa kirkonkylällä kun et ole paarmoja ja närhiä nähnyt. Meidän pihassa vierailee närhi ja aivan erityinen lajitelma vihaisia, kieroja sanoisinko suorastaan pirullisia hevos- sokko- ja suppupaarmoja jotka osaavat iskeä vaikka kuinka huidot.
mehtä-pena
Pakko tunnustaa että paarmoista on havaintoja ihan viimepäiviltä. Ampuvat kun sebarastit kaikkea liikkuvaa. Mutta närhit on tältä mäeltä kaikonneet missä lie vika?
Eero Pulkkinen
Närhi, (oikein kirjoitettuna Garrulus glandarius) on päivittäinen vieras lintujen ruokintapaikalla ainakin Kurkelassa. Ihmetellä täytyy miten se olisi Kolkulta niin tyystin hävinnyt. Elinympäristöihin liittyviä ilmiöitä nämä ovat ja määräävä tekijä on ravinto ja lajille tyypilliset pesintäpaikat. Luulempa että myös Varpunen (Passer domesticus), haarapääsky, (Hirundo rustica) Kottarainen (Sturnus vulgaris) ja Kiuru, (Alauda arvensis) ovat perinteisen maanviljelyksen häviämisen myötä käyneet harvinaisiksi kolkkulaisissa pihapiireissä. Kottaraista en ainakaan itse ole vuosikausiin nähnyt. Uudempana lajina kaupunkitaajamassamme viihtyy nykyisin Naakka (Corvus monedula). Tämä pieni varislintu viihtyy ihmisten lähellä ja pesii mielellään muista varislinnuista poiketen rakennusten koloissa ja onkaloissa. Liito-oravasta olen samaa mieltä mehtä-penan kanssa, ja paarmoista Saaran kanssa.
mehtä-pena
No joo. Toissapäivänä kävelimme Aapon kanssa tuossa pellonreunametsässä. Niin eikös Aapo sanonut ”kato tuolla hyppii närhi” Mutta ei tässä pihapiirissä oo näkyny. Nämä minun ”tutkimukseni” kannattaa ottaa vähän varauksella. Täytyy sallia vähän pakinoitsijalle liioittelua.