Mehtä Pena

Ihmettelin minäkin-Hallituskriisiä

Minun niinkuin monen muunkin oli pitkään hyvin vaikea käsittää mistä hallituskriisissä oli oikein kysymys. Vähäkerrassaan palapalalta asia alkoi hahmottumaan. Keskustapuolue on koko historiansa ajan myös sen ajan kun se vielä oli maalaisliitto ollut maaseudun erityisesti harvaanasuttujen seutujen ainut johdonmukainen puolestapuhuja. Se on kynsinhampain pitänyt hajasutusalueiden puolta, mutta saanut kuitenkin välillä tukea milloin pientalonpojita milloin persuilta tai kristillisiltä ja joskus kokoomukseltakin, harvemmin vasemmistopuolueilta eikä juuri ollenkaan vihreiltä.Tämä on hyvin kunnioitettavaa ja keskusta on pärjännyt tehtävässään hyvin.Keskustan kannalta keskittyminen esim. 5 ja jopa 15 sotealueeseen koettiin uhkana hajaasutusalueiden alati supistuvaa väestönosaa vastaan. Ymmärrän siis pääministeriä ja hänen taustajoukkojaan tältä pohjalta hyvin.

Näyttää kuitenkin että aika on muuttunut perusteellisesti . Maaseudulla, tarkoitan taajamien ulkopuolella asuvaa seutua jota landeksikin kutsutaan ei näytä olevan kasvavaa kysyntää. Maaseutu on näivettynyt yhtäjaksoisesti jo vuosikymmeniä. Sinne ei juurikaan synny uusia työpaikkoja eikä uusia lapsia. Suurin osa kouluista on sulkenut ovensa samoin lähes kaikki kyläkaupat. Myös pienemmissä alle 10 000 asukkaan taajamissa näkee paljon tyhjilleen jääneitä liikerakennuksia. ja asuntojakin.

Tätä taustaa vasten, jos ja kun kun kenelläkään , ei siis myöskään keskustapuolueella ole minkäänlaista suunnitelmaa olemassa näiden syrjäseutujen elinkeinoelämän virkistämiseksi ja maaseudun autioitumisen estämiseksi. Kannattaisi ehkä miettiä olisiko parempi yksinkertaisesti luopua joistakin slouganeista kuten ”koko maa on säilytettävä asuttuna” tai ”kaikille osoitteesta riippumatta on turvattava yhtä nopea sosiaali ja terveyspalvelujen saatavuus”. Voi käydä niinkuin valokuituverkon kanssa on jo käynyt. Ei siinä syrjäseutujen osalta auttanut kilpailuttaminenkaan kun ainut kilpailija kilpaili itsensä hengiltä. Veikkaanpa vaan että kriisit ei sotepuolelta lopu ainakaan jos kovin paljon lasketaan kilpailun avaamisen varaan. Väkisen avatulla kilpailulla on jo tähänkin saakka esim julkisen liikenteen puolella saatu paljasta vahinkoa aikaan.

Luontaista kehitystä kuten väestön siirtymistä kasvukeskuksiin ei voi estää loputtomiin. Mieluummin se pitäisi tehdä helpommaksi erityisesti vanhusväestölle jota haja-alueilla enää pääasiassa onkin. Kun on kerran maksettu peltojen paketoinnista, miksi ei voitaisi antaa pieni porkkana niille jotka muuttavat palvelujen lähelle. Jos keskusta tämän ymmärtäisi viimeviikon kaltaisilta otteluilta kenties säästyttäisiin.

Tiedän että varsinkin viimeinen kappale saa aikaan kiihkeitä vastalauseita niin poliitikoilta kun maaseudulla vielä asuvilta ikäihmisiltäkin. Sen verran puolustaudun kuitenkin että olen itsekin syntynyt ja osan elämääni viettänyt syrjäkylällä. Rekipelillä tai suksella tottunut asioita kirkonkylällä toimittamaan. Oi niitä aikoja. Mutta nyt kun 80 paalu jo lähestyy kovaa kyytiä on mukava asua hyvinvointikampuksen viressä ja kultturitaloa vastapäätä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*