Haluaisin kertoa teille ensimmäisestä kerrasta, kun matkustimme perheeni kanssa Irakiin. Menimme Irakiin vuonna 2003 kesällä. Mieleeni on jäänyt jonkinlaisia muistokuvia, joita toivottavasti en tule unohtamaan ikinä juuri tästä matkasta.

Muistan sinä vuonna kun päätimme matkustaa Irakiin, kuinka rakas äitini itki ilosta, sillä hän ei ole nähnyt Irakia yli kahteentoista vuoteen. Isäni oli matkustanut sinne vuonna 2002 pikkuveljeni kanssa, tarkistaakseen hieman Irakin tilannetta ja turvallisuutta.

Ennen matkaa aloimme ostamaan tosi paljon erilaisia tavaroita, meidän sukulaisille. Anoimme heille meille ei kovin tärkeitä tavaroita, joista he saattaisivat hyötyä enemmän kun me. Esimerkiksi kodinkoneita ja vaatteita. Muistan kuinka iloisesti annoin Irakissa asuvalle enolleni videokameran, ja hän oli lahjasta todella iloinen.

Ennen lähtöä, ajattelin ja kuvittelin minkälainen Irak on. Luulin, että se ei tule eroamaan paljonkaan Suomesta, mutta tässä suhteessa minä erehdyin ja pahasti. Mutta minä nautin jokaisesta hetkestä kun olin Irakissa, sillä on hetkiä, jotka eivät tule enää ikinä toistumaan. Tuntui todella oudolta halata ihmisiä, joita en ole ikinä nähnyt kuin vain vanhoissa kuvissa tai kuullut heidän äänensä puhelimessa.

Kaikki oli Irakissa erinäköistä kuin Suomessa, ihmisten pukeutuminen, talot, kadut, kaupat, luonto, sää ja ruoka. Vesikin maistui erilaiselta. Kävellessäni ulkona, tunsin itseni jostain toisesta planeetasta ja erotuin toisista ihmisistä. Rakas Irak tulet paranemaan jonain päivänä.

Kuvat, jotka julkaisin ovat todella tärkeitä minulle, ja ne tuovat mieleeni kauniita hetkiä perheeni ja sukulaisteni kanssa.