Lentäjän näkökulmasta

Lento Pasalasta>Löytänä, Korppinen, Kotvala, Komu, Keitelepohja…

Kesän aikaan ”varastoon” lennetyistä kyläkierroksista aloitetaan vanhimmasta päästä. Nyt kun syysmyräkät ovat alkaneet on hyvä muistella kesän hetkiä. Tältä lennolta kertyi kuvia niin paljon (490kpl), että jaan julkaistavaksi kelpuutetut kahteen osaan ja tässä alkumatkan kuvia. Kyliä kierrellessä tuli ilmi että Viitasaarella on Korppisen kyliä kaksin kappalein. Siitä toisesta nähdään kuvia joskus talvella.

Tässä vähän alkuun vanhan kertausta edellisiltä lennoilta. Nyt ollaan Löytänäjärven päällä ja koukaten mennään tuonne taustalla näkyvään Keitelepohjaan, mutta toivottavasti ei kumminkaan sen pohjaan:)

Tervoniemi, taustalla Kolima.

Näkymä Korpilahdelta Kohisevanselän yli Kaakkoon.

Edestä kauemmaksi, Hassila, Jokela ja Majala.

Nämä on jo Korppisen taloja. Edessä Ahola taempana Jokiniemi. Taitaa olla pellot metsitetty?

Autio ja Niittylä. Järvi on Iso-Korppinen

Niittylä ihan pitäjän rajalla, joka on tiessä pellolla.

Tätä paikkaa en saa kiinni että mikä on, mutta Korppisilla kuitenkin.

Pysylä rautatiesillan kupeessa.

Iso-Korppinen. Oikealla Leppälä, Järvenpää, Alanko. Korppisniemen takaa näkyy Löytänäjärvi.

Kotvalaan mennessä tullaan Ristinen järvelle

Näin se asettuu isoon kuvaan. Taustalla Keitelejärvi ja kaukaisuudessa Viitasaaren keskusta.

Mäenpää ja Harjula tullessa Niinimäenkylälle.

Vanha Niinimäki

Korvenpää peltojen keskellä. Komujärvi taustalla.

Hallamäki

Riikinmaa.

Riikinaho ja ?

Edessä Raja-aho

Heikkilä Kalliojärven kaakoispäässä.

Kalliojärven kupeella talot Matolampi, Puskala, Rantala.

Pienen Tynnyrijärven vieressä on tämä Koivuharjun talo, joka lienee Viitasaaren läntisin asumus. Kiven heiton päässä on Kivijärven raja.

Kivijärven rajalta takaisin tullessa näyttää Kalliojärvi ja maisemat tältä.

.

Kallion kupeella loma-asutusta.

Heikkilä, Rinne ja Raja-aho

.

Riikinaho

Valkeisjärventien risteyksen taloja. Oikealla ylimpänä Kotvalan metsästys-seuran maja. En muistanut lennolla tuota lähemmin kuvata. Valkeisjärven seudulle en myöskään tällä lennolla ehtinyt poikkeamaan, mutta jospa joskus sinnekin vielä osuisin, kuin monelle muulle kuvaa vailla olevalle kylälle.

Ihmettelen jollei tuossakin risteyksessä joskus olisi ollut kauppa?

Oik. edessä Ruokopuro taempana Ihantola. Vasemmalla ?

Edessä Välikangas, Syväjärven rannassa Salminiemi. Vasemman Salmijärven rannassa Suvanto ja Salmenkorva.

Matkalla Komujärven lossille on Komunpää ja Niemelä.

Komujärvi ja Komunsaari.

Joku on varmaankin saaressa kun lossi on siellä?

Tuossa niemessä on kaiketi jonkun ilmailuharrastajan paikka, lienee ”EVP”

Lossiranta

Rantaa mantereen puolella.

Vasemmalta oikealle. Talatsaari, Luikanniemi, Kylmäniemi, Närhisaari.

Vas. Pellonpää, keskellä niemestä eteenpäin, Itäniemi, Kotilahti, Rasila, Tupala, Mäntykallio.

Komunmäki

Rasila, Tupala, Mäntykallio

Ylä-Kutemainen jonka rannalla Valkama. Taempana Kannaslampi ja sen rannalla Lahtela ja Kannas. Isomman veden nimi on Muurue

Keitelepohjan ampumarata.

Ristisen järvi tältäkin suunnalta. Talot, Koivumäki, Puoliväli, Kallio.

Takala

Nyt ollaan Keitelepohjan perukoilla. Tästä jatketaan rannikkoa pitkin matkaa kohden kirkonkylää seuraavassa blogissa.

Kommentit (7 kpl)

  • Jussi Haverinen

    Kiitos taas kerran mahtavista kuvista!

    • Kristiina Kauppinen

      Hienoja kuvia – niitä on aina ilo katsoa, oli kylä mikä tahansa.

  • Marja-Liisa Pyykkö

    Hei ! Kuvat olivat tosi hienoja, oli mukavaa katsella omaa synnyinseutua, pieni asiavirhe
    pisti silmääni. Kotvalassa Raja-aho niminen paikka on muuttanut maan lohkaisun yhteydessä nimen joka nyt on Kivi-aho. Kiitos kuvaajalle, upeeta !

  • Mikko Soines

    Hei! Hyviä kuvia taas. Sellaista puolituttua aluetta. On niitä kiva katsella.Kiitos !

  • Pertti Komujärvi

    Hienoja kuvia. Minä ihmettelin, kun komujärvi oli oudon mallinen, mutta se onkin eri järvi, kuin Pyhäjärvellä oleva Komujärvi, jonka rannoilta minun suku on kotoisin.

  • Juha Tuikkanen

    ”Ihmettelen jollei tuossakin risteyksessä joskus olisi ollut kauppa?” Joo kauppa on ollut vasemmalla puolen ja oikealla puolen tietä oli posti ja olikohan siinä postin vieressä vasemmalla puolen Paanasen korjaamo?

    • Urpo Upi Minkkinen

      Noinhan se ennen oli, kaikilla kyläkunnilla oli omat palvelut vilkkaimpien teiden risteyksissä. Suuret ikäluokat eivät olleet vielä lähteneet töiden perässä ”maalikylille”.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*