Lentäjän näkökulmasta

Biotuotetehdas 1.3.2016

”Kolmas kerta toden sanoo”, piti paikkansa näiden joulukuun jälkeisten kuvien suhteen. Säät eivät ole antaneet mahdollisuutta käydä lentämässä kevättalven aikana, kuin parina päivänä. Noilla kahdella lennolla liian matalalla olevat pilvet estivät kuitenkin kuvaamisen tehtaan päällä.  Tyypillistä kelien suhteen on ollut että ns. ylätuulet ovat puhaltaneet muutaman sadan metrin korkeudella niin kovaa, ettei varjoliitimellä ole sinne ollut asiaa. Kuitenkin saman aikaisesti maassa saattaa olla lähes tyyni sää. Tänään aamupäivällä taivas aukesi pilvettömäksi, ja ylätuulet oli voimakkuudeltaan juuri siedettävissä rajoissa. Metsät oli lumipeitteisiä joten olisi tehnyt mieli etsiä hirviä kuviin, mutta koska oli tiedossa hetken päästä keikuttavaa keliä piti keskittyä vaan tehtaan suuntaan.

Pari ensimmäistä kuvaa on ”harjoituslennoilta” pilvikaton alta.

Klikkaamalla kuvaa saat sen näkymään suurempana.

Kapeen seutua

Kapeen seutua

Vatiajärvi Kapeenkosken alajuoksulla.

Vatiajärvi Kapeenkosken alajuoksulla.

Koivistonkylä auringon paisteessa tänään

Koivistonkylä auringon paisteessa tänään

Luminen luonto

Luminen luonto

Paatela

Paatela

.

.

Tilava varastolaani

Tilava varastolaani

Kuvan vasempaan laitaan rakennetaan ....jollen väärin muista biokaasutehdas?

Kuvan vasempaan laitaan rakennetaan ….jollen väärin muista biokaasutehdas?

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Mittasuhteet hahmottuu kun etsii ihmisiä kuvista

Mittasuhteet hahmottuu kun etsii ihmisiä kuvista

Mitähän lie tötteröitä?

Mitähän lie tötteröitä?

Pieni pyörähdys kylillä

Pieni pyörähdys kylillä

.

.

Hotelli Hirvi

Hotelli Hirvi

Kuvan ylälaidassa Palomäen kenttä ja asuntoparakit. Alalaidassa raakaveden pumppaamo vaiheessa.

Kuvan ylälaidassa Palomäen kenttä ja asuntoparakit. Alalaidassa raakaveden pumppaamo vaiheessa.

.

.

Valoon päin

Valoon päin

Tulevan puun silta

Tulevan puun silta

.

.

.

.

Kuvassa lähimpänä kuorimon pystytys

Kuvassa lähimpänä kuorimon pystytys

.

.

Tuuli painoi "hussakan" kuvaajan tielle

Tuuli painoi ”hussakan” kuvaajan tielle

Toimivan tehtaan puukenttä

Toimivan tehtaan puukenttä

.

.

Eiköhän kuvat riitä tältä erää joten suunta kotipesään

Eiköhän kuvat riitä tältä erää joten suunta kotipesään

Keli olikin jo käynyt niin "möykkyiseksi", että päätin laskeutua Hovin isommalle peltoaukealle, Koiviston keskikylälle.

Keli olikin jo käynyt niin ”möykkyiseksi”, että päätin laskeutua Hovin isommalle peltoaukealle, Koiviston keskikylälle.

Kommentit (6 kpl)

  • Mauno Voutilainen

    Mukavaa on ilmasta katsella hyvällä säällä.

  • jari

    komiat on maisemat ylläältä kuvattuna

  • jari

    komiata on

  • Eine

    Minkälaiset asusteet täytyy olla yläilmoissa,että tarkenee.Eilenkin oli hyytävä viima jäällä.

    • Upi

      Eilen tarkenin hyvin kun alimmaisena oli merinovillainen alusasu, pari fleec välikerrastoa, tuulenpitävä vuorellinen ulkoilupuku ja päällimmäisenä toppahaalarit. Jalassa saappaat paksuilla sukilla ja käsissä paksut karvavuorelliset sormikkaat, sillä rukkasilla ei voi kuvata. Päässä kypärähuppu ja kypärä. Jos oikein kylmällä lennän, niin silloin puen sähkölämmitteiset hanskat ja puseron.

  • Pirjo Luukkainen

    Onpa mahtavia kuvia jälleen. Kaunis kiitos :D Ilo ihailla taivaalta maisemia, johon ei muuten olisi mahdollisuus.

    Pirjo

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*