Blogi kirjoitteluni jatkuvuus on yhtä tiukassa kuin venetalaksella irroittelemani ja oikaisemani ainakin sadan tuuman vääntyneet rautanaulat.
”Ehä mä mitää blogia oo kerenny ees miettimää.. ku mul on ny tää lape-työ ja kaikkee …tai sit ”tementia”, siis muistihäiriö, häiriöitä muistamisessa ja priorisoinnissa vai onko se vain valikoiva muistini?” Veikkaisin jälkimmäistä. Tai sit ei vain aika ja inspiraatio riitä ihan kaikkeen.
Se oli siis se kesän ensimmäinen hellepäivä, minä, vasara ja sorkkarauta.
Kokonaiset viisituntia suoraa auringon sädetystä kirkkaalta sinitaivaalta ja sain ensimmäiset työnhelmetkin eli hikikarpalot muodostettua. Sain myös ensimmäiset rusketusraidatkin. (=lue: punakat ja hilseilevän kutiavat käsivarret)
Työvaatteeni ovat uuh, tosi kuumat oranssit haalarit, joissa lukee Vipu-voimaa Eu:lta. En kyllä ymmärrä miten Eu auttoi minua vipuamaan irti niitä ruosteisia nauloja. Lihakset ja otsa pullistelivat. Taisin karjaistakin. Jotenkin nautin siitä niin etten malttanut lopettaa.
Fyysinen työ ja raitis ulkoilma, siinä reseptiä energisyyteen. Ehkä se Eu:n vipu-voima liittyy siihen…
Onneksi en kärsi koivun siitepölystä.
Tuli siinä lopuksi talaksen raksaryhmän kanssa puhetta blogini pidosta, että kyllä sitä luetaan. Ne sanat lämmittivät, yhtä paljon kuin helle, mutta mukavasti, ilman hikeentymistä. Sanoipa taannoin eräs kaverinikin, että blogini tuo piristystä päivään. Olin onnesta soikea, kuin kananmuna, mutta sitten unohdin sen.
Niinpä työpäivän päätteeksi otin askeleen kohti läppäriä. Oikein uhmasin lämpöaaltoja, kävin kylmässä suihkussa (=en heitä talviturkkia, ennemmin sheivaan sen) ja muiden innoittamana rupesin kokoamaan kirjaimia, suoltamaan seutu blogiani ja käymään läpi ylen vaalikoneen.
Peliin kuitenkin puuttui nouseva, kesän ensimmäinen ukkonen. Se olikin jo ilmoitellut itsestään painostavana jyskytyksenä päänupissani. Heitin buranaa huiviin samalla kun julmettu pilvilpeitto pimensi pihan. Juoksentelin kuin jänis ajovaloissa läppärini ja pihatto rakennuksen väliä. En ymmärrä miksi, mutta ukonilmalla en ole normaali.
Että jäi siinä blogit kesken, kun naapurin kesämökin sisältäkin syöksi salamaa ja välkettä. Ei sentään syttynyt palamaan. Loput ukonilmasta tärisin sitten autossa.
Palatessani sisätiloihin, huomasin jotain kiinnittyneen persukseeni. Liekö kohtalon ivaa, mutta sieltä roikkui Halla-ahon vaalipinssi. Olipa pistävää piilomainontaa. Nauratti ihan.
Mut hei, muistetaan äänestää.
Minä muistin. Kappas.