Ilmolahden ihminen

”Ei sitä ennen koulussa korttia pelattu”

Lauantaina pelasin Haapaniemen koulussa koronaa, erilaisia Halligalleja, värien hahmotusta, autosokkeloa, Maijaa, Casinoa, kakkahousua, tikkiä ja varmaan vielä monta muutakin. Lasten ja vanhempien yhteinen pelipäivä oli nyt ensimmäistä kertaa ja oli kiva kokemus.

Muisteltiin toisen vanhemman kanssa, että ei sitä taidettu meidän aikana koulussa pelata muuta kuin pesäpalloa ja vastaavia, eikä ainakaan korttia. Totesimme yhdessä, että tämä muutos on hyvään suuntaan.

Koulussa oli nyt tosi laajat valikoimat erilaisia lauta ym. pelejä, joita pelaamalla monenlaista oppii ihan huomaamattakin. Ainakin yhteenlaskua, strategista päättelyä, muotojen hahmottamista ja häviämisen ja jännityksen sietämistä sekä toisen huomioimista.

Aamupäivä hurahti nopsaan. Samalla tuli tutuksi lasten opettajia, muita vanhempia ja koulun elämää.

Lihakeitto oli hyvää. Vanhempien kahvipullan sijaan olisin kuitenkin laittanut lisäsatsauksen salaattitarjontaan. Jostain syystä monissa kouluissa on vihannes- ja hedelmäpuoli niukkaa verrattuna aikuisten työpaikkaruokailuihin. Lieneekö kyse rahan puutteesta vai epäilystä, että lapset ei syö kasviksia?

Koulun pihalla oli valtava kasa lunta. Se näytti mieluisalta mäenlaskupaikalta. Pienemmät laskivat liukkaasti uimahallin suunnalla. Mukava oli huomata, että talvitouhuihin oli nyt hyviä mahdollisuuksia ja liukureitakin jonkin verran tarjolla.

Kouluissa ja kunnissa kehitellään parhaillaan uusia koulukohtaisia opetussuunnitelmia. Niiden pitäisi tulla käyttöön syksyllä 2016. Viitasaarella ei ainakaan vielä ole kuulunut tästä suurempia kaikuja vanhempien suuntaan. Yksi hyvin yleisluontoinen kysely taisi olla taannoin.

Kunta – ja koulukohtaisesti on mahdollista tehdä aika monenlaista säätöä. Opetussuunnitelma eli OPS antaa osviittaa myös koulun toimintakulttuuriin ja juhlaperinteisiin. Toivottavasti myös vanhemmilta ja lapsilta asiasta kysytään, kun Wiitaunionissa ja sen kouluissa suunnittelu on sopivassa vaiheessa.

Mielenkiintoista olisi jo ihan kuulla, että mitä uutta on kouluun vuonna 2016 tulossa. Esimerkiksi liikunnasta on ollut juttua lehdissä, että jatkossa ei vertailla eikä kilpailla muuta kuin itsensä kanssa.

Mukava uusi oppiaine olisi mielestäni kotitalousopetus jo alakoulussa. Uskoisin, että etenkin kokkaus olisi hyvin lapsia kiinnostavaa ja hyödyllistä. Sitähän voisi toteuttaa myös kerhoina.

Uusia kehittelyitä on menossa myös koulupäivän rakenteen tiimoilta. Professori Lea Pulkkinen sai vuoden alussa opetusministeriltä pikaisen tehtävän selvittää, miten lasten koulupäivä jatkossa järjestyisi. Olisiko koulupäivän keskellä hyvä pitää ”harrastustauko” ? Voisiko liikunnallisia välitunteja olla enemmän?

Nyt mennään aika tarkkaan oppitunteja peräjälkeen. Joissakin koulussa esimerkiksi kerhotunteja on sijoitettu koulupäivän keskelle tuomaan vaihtelua.

Lea Pulkkinen pyysi minua avukseen ”joustava koulupäivä” -selvityksen ohjausryhmään. Lupasin ja kokoonnumme ensi torstaina sen tiimoilta eduskunnassa. Jutta Urpilainen ja Sinuhe Wallinheimo ovat mukana tiimissä.

Linkki Lea Pulkkisen selvitystyön toimeksiantoon
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2015/01/joustavakoulupaiva.html?lang=fi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*