Agatha Christien kirjassa Yksinäinen kevät päähenkilö elää omassa illuusiossaan. Hän näkee läheiset ihmissuhteensa kuten hän haluaa ne nähdä, ei niinkuin ne ovat. Kirjan henkilö joutuu tilanteeseen, jossa kohtaa tämän ristiriidan ja hän alkaa ymmärtää, miten vääristyineitä hänen ajatuksensa ovat olleet muiden suhteen ja miten hän ei ole nähnyt asioita mielensä läpi. (Tästä eteenpäin tulee lopun paljastus, jos haluat lukea kirjan, siirry seuraavaan kappaleeseen). Lopussa päähenkilö palaa kuitenkin tuttuihin uomiinsa ja osaa jälleen selittää asiat itselleen mieluisalla tavalla. Hän ei löydä itsestään mitään vikaa, vaikka jo hetken hän näkikin asiat kirkkaasti.

Tyhjät ihmiset. Heiltä tuntuu puuttuvan ”palo” elämään ja asiat nähdään, niinkuin ne halutaan nähdä. Elämä ei ole elämän makuista, vaan laimeaa litkua, jota väkipakolla annostellaan itselle ja läheisille. Heidän ei näe oikeasti riemuitsevan tärkeistä asioista. Riemun lähteinä saattaa toimia se, että näkee itsellään menevän paremmin kuin vaikkapa naapurilla. Mieleen ei tule auttaminen, vaan helpotus, ettei itse ole samassa tilanteessa. Kahil Gibran on sanonut, vapaasti suomennettuna, mitä enemmän suru vaikuttaa ihmiseen, sitä enemmän iloa voi tuntea. On ihmisiä, jotka eivät oikeasti kykene tuntemaan syvästi. Heidän elämänsä on pintapuolista ja he eivät kykene näkemään muita ympärillään, kuten nämä ovat, vaan he näkevät muut omien tarkoitusperiensä kautta. Tästä esimerkkinä kaksi henkilöä työpaikalla, jotka ovat ”ystäviä”. Heitä yhdistää muiden haukkuminen näiden selän takana ja juorujen levitys. Kuitenkin, toinen heistä huomaa saavansa paremman aseman sysäämällä tämän ”ystävänsä” syrjään ja liittoutumalla kolmannen osapuolen kanssa, osapuolen, jota tämä alkuperäinen dynaaminen duo on nälvinyt selän takana. Ei oikea ystävyys ole tällaista. Ystävyys on niin paljon enemmän, niin paljon syvempää ja se ei ikinä selviä perustumalla toisten haukkumiselle. Jos selviää, se ei ole ystävyyttä, vaan kahden ihmisen heikon itsetunnon pönkittämistä muiden kustannuksella.

Ehkä tällaisten tyhjien ihmisten on oikeasti vaikea nähdä asioita muiden kannalta. On helppoa tuudittautua omiin uskomuksiin ja pysyä niissä tiukasti. Jos on koko elämänsä tuntenut vain pintapuolisesti, ei oikeasti syvästi, on todellakin vaikeaa, ellei mahdotonta, ymmärtää muiden tunteita. Esimerkiksi kyky olla ilkeä toiselle, täysin tuntemattomalle henkilölle ja täysin syyttä, kertoo jo jotain. Sisältä tämä nälvijä saattaa olla oikeasti tyhjä. Siellä ei ole mitään, mikä auttaisi tätä maailmanmatkaajaa näkemään asioita ilman oman mielensä sumentamaa kalvoa. Heille elämä on taatusti yhtä Yksinäistä kevättä.