Ihmiset pyrkivät elämään onnellista elämää ja tämä on tietenkin täysin luonnollista. On myös luonnollista, ettei elämässä joka hetki voi olla onnellinen. Tuntuu kuitenkin, ettei tällaista oteta kovinkaan helposti huomioon, sillä onnellisuus on ilmeisesti jotain sellaista, missä pitäisi voida ajelehtia joka hetki. Asiaa ei auta media, joka on tulvillaan erilaisia ”Näin muutat elämäsi”-ohjeita.

Helsingin Sanomissa (15.1.2015) psykiatri Antti S. Mattila mainitsi jatkuvan onnellisuuden olevan mahdotonta, ”sillä hyvän elämän tavoittelu voi vaatia välillä kipua ja kärsimystäkin”. Tuntuu, että esimerkiksi masennuslääkkeitä annetaan turhankin hanakasti ihmisille, jotka oikeasti vain ovat käymässä läpi elämään normaalisti kuuluvia tapahtumia ja tarvitsisivat vain jonkun, jolle kertoa näistä tapahtumista. Omia tunteita saatetaan säikähtää, jos luullaan, että nyt on itsessä jotain vikaa, vaikka tällainen kipuilu ja kärsimys kuuluvat elämään.

”Ihmisiä eivät järkytä asiat vaan heidän uskomuksensa niistä, oli Epiktetoksen (kreikkalainen filosofi) kuuluisa periaate” (HS 15.1.2015). Tämä pätee moneen asiaan, myös onnellisuuteen. Jos uskoo vakaasti oman elämän olevan ja täytyvän olla onnellista, särö tähän idylliin saattaa suistaa ihmisen radaltaan. Tätä periaatetta voi myös soveltaa moneen muuhun, omaan itseen vaikuttaviin asioihin. Näkökulman vaihto saattaa tuoda asiaan yllättävää helpotusta, esimerkkinä tästä samaisessa Helsingin sanomien artikkelissa kerrottu tapahtuma. Mattila oli jonottanut poikansa kanssa kahvilan avajaistungoksessa, jossa oli tukalan kuuma ja myyjä oli ollut todella hidas. Mattilan poika oli huomannut isänsä hikeennyksen ja sanonut: ”Älä nyt hermostu. Sillä voi olla vaikka joku omainen kuollut!”. Oman ajattelun avartaminen ja ymmärrys siitä, että elämän kirjoon kuuluu myös mustat sävyt, auttaa asettamaan asiat tärkeysjärjestykseen.